keskiviikko 14. joulukuuta 2016

välihuutelu: kiiruskriizi

Töissä vuoden suurinpiirtein kiireisin hetki. Kun viime viikolla sain yhden ison urakan alta pois, hyppäsi heti eteen seuraava. Loppua ei näy.
Olen kertakaikkisen tyhjiinpuserrettu, "kuin voinokare jota yritetään levittää liian suurelle leipäpalalle" - kuten bilbo reppuli niin sattuvasti asian sanoittaa.

Tänään jouduin lähtemään kesken työpäivän viemään keskenkasvuista lääkäriin.

Siinä istuessamme kaivoin joulukorttinipun ja osoitekirjan veskastani ja rupesin vetelemään nimiä kuoriin.
Sitten havahduin:
AAARGH.
Kuljen selvästi hyvin häilyvän ohuella rajapinnalla. Seuraavaksi puen alusvaatteita ylleni bussipysäkillä ja kohta jo keitän kahvia bussissa samalla kun etäruokin kissoja kännykän välityksellä lukiessani kasvattavaa ja kehittävää kirjallisuutta ajanhallinnasta modernissa maailmassa

minulla ei ole kiire
kiire on huono elämänasenne
minulla ei koskaan ole kiire
minulla ei koskaan ole niin kiire ettenkö ehtisi istua rauhassa pöydän ääressä kirjoittamassa osoitteita muutamaan hassuun joulukorttiin
minulla ei koskaan ole niin kiire että pitäisi multitaskata
minulla ei ole kiire
piste
.

minulla ei ole kiire.


ps.
toivon niin että koko keskenkasvuisjoukkio olisi viikonloppuna terveenä ja koko viikonlopun siellä, missä pitäisikin, eli ei kotona.
haluan pienenpienen sellaisen hetken jolloin saan levittää ihan omaa voinokarettani ihan vain omalle pikkuriikkiselle leipäpalaselleni ihan vain omaksi ilokseni.


4 kommenttia:

  1. Voi niinpä. Mulla meni viime viikonloppuna vastaava suunnitelma pieleen, kun yksi lapsista sairastui vatsatautiin. Ai että ketutti!

    Kiire ei kyllä ole hyväksi,ja itsekin sitä asennetasolla haluan vältellä. Ainakin just sillä tasolla, että on muka koko ajan pakko multitaskata. Yäk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. multitaskaaminen ei totisesti ole hyväksi ihmiselle.
      Eikä kiirekään.

      Poista
  2. Ruuhkavuosien kirouksia. Säilytä nämä tekstit, niin voit eläkkeellä ollessa hämmästyttää itseäsi siitä kaikesta minkä kerkesit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      yleensä ehdin, ja aivan kiireettä. En tykkään yhtään kiireen tunteesta, enkä multitaskaamisen mukanaan tuomasta sekavasta olotilasta.

      Yritän yleensä ajatella, että teen sen verran kuin jaksan, viitsin ja ehdin.

      Poista