torstai 23. maaliskuuta 2017

Hyvä arki meilläpäin

Sannilla oli ihana kirjoitus hyvästä arjesta, kähvelsin oitis oivallisen idean itsellenikin.

Kuuluuko sun arkeesi työtä ja perhettä ja kaikenlaista säätöä? Minkälainen on ihan tavallinen arkivuorokausi teilläpäin? Kerro ja tägää #hyväarki



*
Kertomus eräästä keskiviikosta
#hyväarki

Kello soi joka aamu 6.24.
Jokaikinen  arkiaamu.
Kaksi tai kolme haluaa puuroa, yhdelle pitää olla jogurttismoothie, kahdelle appelsiinimehua.
Minä haluan jogurttia ja rahkaa ja marjoja. Sitruunaista mehua ja leivän haluan myös.
Kissat haluavat ruokaa. Mitä tahansa, kunhan ruokaa.
Meillä on palvelukeittiö, koska tilaa on niin vähän. Aamu-uninen törmäily pitkin ja poikin aiheuttaisi vain turhaa kinaa.
Väkerrän aamiaistilaukset valmiiksi.
Yksi herää omia aikojaan, yhtä täytyy herätellä ovensuusta, yksi haluaa herätä omaan herätyskelloonsa.
Syömme ilman syvällisempiä keskusteluita.

Tarkistan nuorison aikataulut: yksi menee kaverin luo suoraan koulusta, muistutan että kotona pitää olla viimeistään kahdeksalta.
Yhdellä on kiirelähtö treeniin, pitää ehtiä 16.15 bussiin.
Yksi aikoo mennä itsekseen treenaamaan, aikataulu vapaa.
HraH muistuttaa, että hänellä on pitkä työpäivä, joka jatkuu jokakeskiviikkoisella vapaaehtoisnakilla.

Keskiviikkona kolme viidestä lähtee kahdeksaksi.
Vessaa käytetään nopeusjärjestyksessä.
Vuoroa odotellessani raavin kasaan työeväät. Hurautan pyykinkuivaajan käyntiin - se on mahdollista, koska kotiin jää joku ottamaan sen pois päältä. Ruopsutan kissanvessat puhtaaksi.
Yksi etsii sukkia ja toinen paitaa.

Bussi lähtee päätepysäkiltä 7.23, silloin kaikki lähtijät ovat ulkona ovesta.
Kaivelen fillarin pyöräsuojasta, tänään saan pyöräilyseuraa teinistä joka sisäänajaa uutta pyöräänsä.
Grr, menisin mieluummin ihan yksin.
Pyöräilemme yhdessä.
Luulen että mustarastas laulaa suhmuisessa aamussa. Mutta se onkin vain tuuli kypärän korvallisella.
Kesken matkan muistan, että töissä onkin vähän poikkeuspäivä.
No, tällä mennään.

fillariselfie


Sitten työtä-työtä-työtä-tehdään-jotta-jotta-leipää-syödään.
Sähköposteja ja puheluita, sitä on minun työni useimpina päivinä. Siskon kanssa käymme aamulla hauskan wappikeskustelun.
Poikkeusohjelman merkeissä jalkaudumme ulkohommiin, alan palella oikein tosissani.
En lämpene ehkä ikinä.
Outo päivä, ei yhtään wilmaa, eikä viestejä keskenkasvuisilta.

Työpäivä päättyy kahdelta.
En mene kotimatkalla kauppaan, vaan päätän kehittää ruokaa siitä mitä taloudessa sattuu olemaan.
Kotona on valmiiksi yksi teineistä, pyydän sitä kuorimaan perunoita ja porkkanoita sillä aikaa kun vaihdan vaatteita: kehitetään joku kasvissoppa ruuaksi, kai se riittää.
Pohdimme pitäisikö orastavasta kala-allergiasta laittaa viestiä terkkarille että koulun kalapäivinä saisi muuta ruokaa. Mutkun kala on niin hyvää.

Toinenkin nuorista tulee kotiin, rupeamme syömään.
Ajaudumme absurdiin väittelyyn siitä, kummalle puolelle näkkileipää kuuluu laittaa voita. Isoveli syyttää meitä muita barbarismista. Vaikka juuri se itse laittaa voita väärälle puolelle. Järkyttävää.
Kissat kärkkyvät ruokaa.

Ruokin kissat, täytän tiskikoneen, pistän pyörimään pikakoneellisen pyykkiä, laitan hraH:lle viestin: voitko tuoda maitoa tullessasi, nuoriso lähtee, istahdan juomaan kahvit ja pohtimaan mitä tekisin.
Keskiviikko on hiljaisin päivä, kaikilla muilla taloudessamme on omia menoja.
Olen päättänyt että taatusti en tee kotihommia enkä jää kyyhöttämään yksin kotiin.
Jos mahdollista, yritän ohjelmoida niin paljon iltatöistäni kuin pystyn keskiviikolle.
Ja työttöminä keskiviikkoiltoina kokoontuu mummopiiri tai sitten teen jotain muuta ihan vain itselleni ja itsekseni.
Tänään juon kahvia kissa sylissäni, pelaan muutaman kierroksen sanajahtia ja selaan sosiaaliset mediat.
Päätän lähteä ensin johonkin ja sitten moikkaamaan vaihteeksi omia vanhuksia seniorikansalaisiani.

Ripustan pyykit ja kuopsutan kissanvessat puhtaaksi.
Ensin meinaan mennä shoppailemaan. En menekään. Olen käynyt ainakin sata kertaa katsastamassa lähiostarin pyöräkorivalikoiman, se ei muuksi muutu. Enkä kumminkaan osta sitä pyöräkoria tänään. Enkä mitään muutakaan.
Sitten ajattelen että fillaroin muuten vain hetken.
Tuuli on kylmä, pyöräilenkin suoraan vanhuksille.

Istumme äidin ja isän kanssa höpöttelemässä ja pohtimassa elämää, yritän koota palapeliä.
Ajoitan kotiintulon niin, että melkein kaikki ovat paikalla.
HraH laittaa tiskikoneen käyntiin. Minä en käynnistä tiskikonetta, jos suinkin voin välttää, koska kone menee jostain syystä aina tiltiin kun yritän käyttää sitä. Painan nappia varmaan jotenkin väärällä kierteellä, se on kuin mikäkin oikukas rakastajatar. Grr.

Menen suoraan suihkuun.
Yksi syö iltapalaa, toinen tekee läksyjä, kolmas puuttuu vielä. Siltä tulee viesti, ettei ehdi kotiin sovituksi ajaksi, kun kaverin kanssa on niin hauskaa. Grr.
Saan hepulin ja ilmoitan että tultava on.
Alan hautoa kaameita rangaistusajatuksia ja muutun muutenkin kiukkuiseksi.

Ruokin kissat ja laitan seuraavan aamun aamupalatarpeet mahdollisimman pitkälle. Kehitän itselleni iltapalaa, otan kirjan ja lönähdän sohvannurkkaan pohtimaan lisää kaameita rangaistuksia keskenkasvuiselle.
Se tulee kotiin kumminkin melkolailla oikeaan aikaan ja on niin hyvällä tuulella etten pystykään ärhentelemään.
Katsomme kuvia kaverin yllätyjuhlista.

Yksi teineistä kysyy, katsotaanko tänään Frendejä.
Sanon että haluan ainakin katsoa uutiset kun Lontoossa on tapahtunut jotain.
Ehdotan että se kertaisi sillä aikaa kokeeseen ja kysyisi tarvittaessa neuvoa veljeltään.
Pilaan kuulemma kaikkien elämän rageemalla ihan koko ajan.

Kissa tunkee kainaloon istumaan ja himoitsemaan maksamakkaraa, kuuntelen uutisia, luen kirjaa ja pelaan sanajahtia hraH:ta vastaan. Häviän koko ajan.
Nuorisoa käy suihkussa, rapsuttelemassa kissaa ja vaeltelemassa muuten vain edestakaisin.

kissaeläin haaveilee maksamakkarasta


Nuorimmainen saa harrastustutulta oudon viestin, ihmettelemme sitä yhdessä. Kohta tulee valmentajalta täsmennysviesti: parin viikon päästä voisi olla kisat, sopiiko aikatauluumme?
Sopii toki. Samalla viikonlopulla on keskimmäinenkin kisoissa, tulee jännittävä viikonloppu.
HraH ehdottaa että mekin lähtisimme silloin johonkin.
Tuijotan kalenteria ja lasken rutiininomaisesti, miten pitkä aika on lapsilisään, palkkapäivään ja pääsiäiseen, miten monta viikonloppua on ennen pääsiäistä ja kuinka paljon niissä on ohjelmaa, ja mitä kaikkea ehtii tapahtua ennen niitä.
Pikkukissa haluaa leikkiä, sille pitää heitellä hiirtä.

Katsomme yhden jakson Frendejä, onnistun hajakommentilla suututtamaan yhden teineistä vielä kertaalleen, suunnittelen nukkumaanmenoa, mutta alammekin muistella nuorimmaisen kanssa ihanaa kesälomaa Samoksella pari vuotta sitten.
Katsomme kuvia ja haikailemme takaisin.
Olisi ihanaa maata lämmössä.

olisinpa täällä


Piilotan pikkukisun hiiren.
Menen sänkyyn lukemaan.
Luen kunnes alkaa nukuttaa.


Kaikki arjen päivät ovat samanlaisia.
Ja erilaisia.




12 kommenttia:

  1. Näkkileipä voidellaan kotona sileämmälle puolelle ja vieraisilla ollessa sille monttuiselle puolelle.

    VastaaPoista
  2. Ihana teksti. Mäkin taidan napata tän itselleni :)

    VastaaPoista
  3. Tää oli kiva. Elävä ja mukava. Lukiessa jo mietin, miten erilaisia on elämät ja nappaisinko itsekin.

    VastaaPoista
  4. Tää oli kiva. Elävä ja mukava. Lukiessa jo mietin, miten erilaisia on elämät ja nappaisinko itsekin.

    VastaaPoista
  5. On sitä säätöä teilläkin... Ja ihanan tuuliviirimäistä menoa noiden teinien kanssa. :-)

    Tuli vähän ikävä niitä aikoja, kun meillä oli vielä kaksi kissaa. Vaikka erinäisiä säätöjä nekin murut kyllä osasivat aiheuttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mahtaako se säätäminen loppua ikinä, kun on kerran alkuun päässyt :)

      esimerkkipäivänä teinit olivat ihmeen tasaisella tuulella, vauhdikkaampaakin on joskus ollut...

      Poista
  6. Tartun haasteeseen, olin oikeasti jotain tämän kaltaista miettinytkin kirjoittavani!

    VastaaPoista