filla-rilla-ralla

Parhaillaan vietetään valtakunnallista pyöräilyviikkoa teemalla Pyörällä kulkee kaikki!

Maanantaina pyörällä kauppaan, tiistaina pyörällä töihin ja keskiviikkona pyörällä kouluun - kiirettä pitää pienen ihmisen elämässä.

Maanantaiaamun kunniaksi paikallinen polkupyöräilijöiden kerho Turpo jakoi aamiasta fillaristeille. Kahvia oli ja sämpylää.
Oikein varta vasten suunnittelin minäkin aamun reittini siten, että pääsin aamukahville. Yleensä mieluummin kierrän keskustan aamuruuhkan.

Olen muutamia vuosia pyöräillyt mulla on kaikki aika maailmassa -mentaliteetilla: silloin ehtii pysähtyä aamukahvillekin ja jutustelemaan hetkeksi. 

Suurimmalla osalla kanssapyöräilijöistä näyttäisi olevan eri motto, sen verran kuhinaa kävi jokirannassa, ja kovin harva pysähtyi hengähtämään edes hetkeksi.

Minusta juuri mahdollisuus ottaa aikaa, hidastaa, jopa pysähtyä on se, mikä tekee pyörällä liikkukmisesta niin nautinnollista.

Kahvin ja jutustelun jälkeen jatkoin matkaa jokivartta ja pysähdyin vielä toisenkin kerran, yhden pienen sisäänhengityksen verran ihmettelemään ja katselemaan harmaata aamua.

Pohdin fillarointia yleensä ja aivan erityisen paljon sitä, miksi niin kovin harva pyörällä liikkuva osaa näyttää suuntamerkkiä. 

Siitä olisi aamun letka-ajossa aika paljon hyötyä ja iloa. 

Ja vähän pohdin sitäkin, että taloyhtiön fillarikellari pitäisi saada kuriin ja nuhteeseen. Siellä on tusinoittain pyöriä, jotka eivät ole vuosiin liikahtaneet mihinkään.
Minä puolestani arvostaisin sitä, että aamuin illoin saisin pyöräni parkkiin ilman jatkuvaa raivaamista.
Yritin ehdottaa taloyhtiön puuhatädeille että asialle tehtäisiin jotain. No, nehän olisivat siirtäneet jonkun hulkkosen tai minkälie huttusen pyörän roskiin ja asia olisi ollut sillä selvä, koska se nyt ei taatusti ikinä enää pyöräile. Mutta eivät ymmärtäneet, että ne itse voisivat asetella pyöränsä jotenkin säädyllisesti rivimuodostelmaan.

henk.koht. voisin hyvästä fillaripaikasta vähän maksaakin vaikka.