juhannustunnelmia

Juhannus ei koskaan ole ollut mikään elämää suurempi juhla minulle - mutta tervetullut tauko toki tähän kesän kynnykselle. 

Toinen peräkkäinen pidempi viikonloppu on ladannut akkuja, olen edes vähän irti työarjesta.

Juhannusaattoaamu oli nuorisolle kauhistus: mitä, ei erikoisaamiaista? Kun talouteen on kuitenkin hankittu Nutellaa? 

Järks.

Leivoin mansikkakakkuni, täytteeseen tuli nuorison mielestä liikaa liivatetta. (ja minun kun piti julkaista kekseliäs reseptini ja saavuttaa kuolematonta mainetta ja kunniaa)

Juhannusaattoiltapäivän ruokapöytäkeskustelussa nuoriso asettui kannattamaan ehdotusta, jonka mukaan minä menen tivaamaan HraH:n esimieheltä lisää palkkaa rakkaalle puolisolleni niin,  että minä voin jäädä kotiin laittamaan ruokaa.

Että kun nälkäiset sielut vaeltavat koulusta kotiin, olis aina valmis lämmin ruoka pöydässä.

Kun huomautin, että nytkin on jo niin, he sanoivat että silti. Olis enemmän ja parempaa ruokaa, hanhenmaksapalleroita ja kahta jälkiruokaa useimpina päivinä.

Kiitos rakkaat pulluraposkeni. 

En ole turhaan kasvattanut teitä feministeiksi tälle vuosituhannelle. 

Naisen paikkahan on keittiössä. 

Tai siis minun paikkani on keittiössä. 

Tulipa sitten selväksi sekin.

Luin australialaisen John Ahernin matkakirjan välivuodesta Euroopassa asuntoautolla ja jatkoin Pirkko Saision Lokikirjalla.

Olen siinä pisteessä että haluan tarvitsen matkailuauton ja veneen ja alta kouluikäisiä lapsia ja välivuoden maailman merillä ja teillä risteillen ja autoillen. Koska ihan varmasti olisi tosi kivaa ahtautua asuntoautoon ja pieneen putputtavaan veneeseen uhmaikäisten lapsukaisten kanssa ja risteillä ja autoilla ympäri maailmaa ja Eurooppaa. luennassa myös Mosambikissa työskentelevän fysioterapeutin muistelukset;  kohta haluan sittenkin putputella asuntoautolla ja veneellä Mosambikiin tekemään fysioterapeutointia?