Olen yhtä aikaa haikea ja helpottunut. Ne muutamat päivät tai viikot ovat aina yhtä intensiivisiä, kierrämme kehää kotoa anoppilaan, anoppilasta kotiin, kauppakeskukseen ja sieltä kotiin tai anoppilaan, puhumme samoja asioita vuodesta toiseen, nauramme, lapset (nuoret?) istuvat-lojuvat sekavina myttyinä pitkin sohvia ja lattioita kukin omalla koneellaan.
On hygge.
Kun he lähtevät, olen helpottunut: saan taas oman elämäni takaisin, en ole kiinni muiden aikatauluissa ja tekemisissä.
Olen haikea.
En meinaa keksiä mitään tekemistä.
Mietin, pitäisikö soittaa luontoiltaan, kun kuusessa on niin omituiset kävyt. Ne näyttävät ihan kerkiltä, ja sitten niistä tulee lepän kävyn näköisiä.
Mikä ihme se sellainen kuusi oikein on?
Omistan 1/3 ompelukoneesta, muut omistajat ovat äitini ja siskoni ja minulla on ompelurasia, jossa on irrallisia nuppineuloja ja lankaroskaa ja minulla on edesmennyt kässänope, jonka leposijoilla käy pölinä kun edes harkitsen ompelushommia.
Osaan ommella auttavasti suoraa.
Muutenkin ompeluyritykseni ovat hazardinomaisia, koska en usko kaavoihin, ohjeisiin enkä mittanauhoihin.
Tai siis tavallaan uskon, mutta en osaa tulkita niitä. niin kuin nyt vaikka se helkkarin saumavara että miksi sitä ei voi piirtää jo valmiiksi siihen kaavaan? kyllä en pysty piirtämään samaa muotoa sentin päästä, tehkää semmoiset kaavat että voi leikata suoraan reunaa pitkin.
Teen mitä tahansa mikä koostuu suorakulmioista tai neliöistä jotka voi leikata vapaasti ilman kaavaa ja sitten istun kankaanpalaset käsissäni ja kääntelen ja vääntelen niitä niin kauan että hommaan tulee jokin tolkku.
Tällä kertaa päätin ommella vetoketjun.
Nyt minulla on kyhäelmä, jossa on vetoketju. Jee.
En tiedä mitä siitä voisi tulla, mutta siinä on vetoketju.
Ollaan ompelusamiksia! Kaavat, saumanvarat, nuppineulat ja siistit saumat - ihan hepreaa. Jos ompelen, niin se menee ihan summanmutikassa ja tuuripelillä. Mutta jotain kumman terapeuttista siinä on, vaikka tuloksena olisikin sitten jotain kummallista :) (Vieläkin ihmettelen, että esikoista odottaessani onnistuin tekemään itselleni melko toimivan ja aika hienon toilettilaukun, vetoketjuineen ja sisätaskuineen päivineen! Luultavasti hormonit saivat minut toimimaan jotenkin ihan eri lailla kuin normaalitilassa :D )
VastaaPoistaraskaushormonit selvästi auttavat /aiheuttavat ompelujuttuja. Aikoinaan hormonihöyryissä onnistuin nykertämään tosi nätin mekon keskimmäiselle kastemekon alle ja potkuhousutkin taisin tehdä. Käsittämätöntä.
PoistaNyt taitaa olla joku keksiäkäisen hormonivajekausi meneillään?
Sullahan tuo ompeleminen on hyvässä vedossa, kun osaat ommella vetoketjun. Vaikka minulla on kokonainen Singer käytettävissäni, niin saan ommeltua aina suorakaiteen muotoisen pöytäliinan sellaiseksi, että viikatessa sen kulmat ei koskaan mene kauniisti yhteen. Vinosuorakulman osaan siis korkeintaan tehdä... Mä en tajua miten siinä aina käy niin :)
VastaaPoistaneliöissä, suorakaiteissa ja suunnikkaissa on kyllä ihan riittämiin ompelullista haastetta, hyvä kun osaa edes ne.
PoistaVetoketjun ompelu ei ole seuraava askel suoran sauman ompelemisesta ;) Taidat olla siirtynyt saman tien vaativammalle harrastusasteelle. Minun tekisi mieli ommella. Vielä muutama vuosi sitten osasinkin ja lastenvaatteita syntyi aika monia. Jotenkin taas vaan kaikki muu on vienyt ompeluajan ja inspiskin on kateissa. Olisi ehkä pitänyt ottaa ompelukone mökille mukaan. Sadetta on nimittäin riittänyt ihan kivasti.
VastaaPoistaVieraat ovat aina kivoja, mutta on se omiin kuvioihin palaaminen kuitenkin parempaa.
no ommellaanhan vetoketjussakin pelkkää suoraa; eli selvästi on seuraava taso.
PoistaOmpelus on hetkellisellä katkolla niskajumituksen (ja henkisen jumituksen) vuoksi. Täytyy keksiä, mitä teen vetoketjullani :D
Hyvänen aika, pitäähän kyhäelmässä vetoketju olla. Hyvä sinä!!!!!
VastaaPoistaMonta fiilistä on aina samassa asiassa...into ja ilo, haikeus ja tyhjyys. Ja monta muuta.
Vielä pitäisi keksiä jotain sen vetoketjun ympärille. Mutta on sentään vetoketju :)
Poista