henkilökohtaista napatauhkaa

Otin reilut kolme viikkoa sitten käyttööni perinteisen marimekon olkalaukun. Tiedättehän sen, jota käyttävät äikänopet ja kaikki muut itseään kunnioittavat suomalaisnaiset, The Laukun.

Vähän samaan syssyyn hajosi polkupyörästä peräkori, se jonka ostamista harkitsin kolme vuotta.

Niinpä sitten kuljetin The Olkalaukkua ristivinottain (nörttityyliin) selässäni ja pyöräilin menemään.

Keskiviikon mummopiiri oli jo liikaa.

Nyt on kuulkaa ihmisessä kipeänä jenkkakahvalihakset, jollaisia en edes tiennyt ihmisessä olevan ja se johtaa siihen, että en pysty esimerkiksi haukottelemaan estottomasti.

Ja liikkeellelähtö on välillä vähän hidasta. 

Ja kyyristely ja muutama muu juttu.

Miten voi ihmisellä olla jenkkakahvalihakset?

Lapsi väitti että on pitkä selkälihas, mutta kipu ei kyllä ole selässä ensinkään vaan jenkoissa.

Olen kyllä ollut aiemminkin huomaavinani että The Olkalaukun ergonomia ei oikein sovellu minulle. Ehkä se nyt on sitten M.O.T.

Piti siirtyä takaisin pupureppuun. 

Jee.

pupureppu

Täytyy tänään mennä kirjaston kautta kotiin. 

Täytyy lainata kirja fasilitoinnista, koska minut pyydettiin fasilistaksi yhteen kohtalaisen suureen tapahtumaan.

Hitsivie kun en tiedä edes mitä olen menossa tekemään. Pitää opiskella fasilistiksi sekunnissa.

Semmoisen näin, missä leikittiin legoukkeleilla, se oli aika vinkeä.

Saako leikittää, jos ei ole valanvannonut legoukkelifasilistori?

voisiko sämpylöillä fasilistittaa?
tai taikinalla, se vasta olisi hauskaa

Pinkki pohdiskeli symbioottisia parisuhteita ja epäili että minä ja Lehtori olemme ällöhöpösymbioottisia.

Eriävä mielipide.

Kyllä useimpina päivinä, myös tänään, olen joutunut menemään töihin. 

Ihan yksin, pyydän saada huomauttaa.

Kriizin paikka selvästi.

Lapsukaisella tai siis abituruksella on tänään TJ100.

Olenhan minä tässä nyt ihan luonnikkaasti puhunut että se kirjoittaa kohta ja muuta, mutta kun katsoin kalenteriin, niin tajusin että sehän tottavieköön kirjoittaa kohta.

Kysyin siltä että onko se nyt ihan lakien ja asetusten mukaista että noin yhtäkkiä on menty kasvamaan isoksi ja meinataan mennä ylioppilaskirjoituksiinkin kun minä vielä muistan omanikin.

Se totesi, että eihän hän sille mitään voi, jos minulla on liian hyvä muisti.

On kai se niinkin.

Mietin että olisiko pitänyt kyynelehtiä pieni hetki aamutuimaan.

En ehtinyt oikein, kun se lähti niin liukkaasti ja minä olin vasta kalsarisillani.