talvikausi meinaa hyökätä kimppuuni, murehdin kaikkea öisin.
Jos ei ole todellista murehdittavaa (ei ole), keksin niitä.
Syökö yksi tarpeeksi, syökö toinen liikaa?
Jos yksi käy töissä, niin ehtiikö se opiskella? Pitäisikö toisen mennä töihin että se jotain oppisi?
Opiskelevatko ne tarpeeksi? Entä jos ne opiskelevat liikaa? Tai liian vähän?
Olenko liian kiva vanhempi? Vai olenko kukaties liian hankala ja vaativa?
Voinko pistää jalat suoraksi, jos kissa makaa jaloissani?
Jos en suorista, niin puudunko liikaa?
Voi murheenkryyni ja talvikausi!
**
Taas offtopic-kommentaattori täällä: sä oot just hyvä vanhempi <3
VastaaPoista- oho, paitsi että täähän on just aiheesta ;-)
yön pimeinä tunteina kehittää kaikenmoista silloin kun ei ole kunnollista murhetta... Ihan turhaa energianhukkaa.
PoistaMä mietin useinkin just noin: että olenko liian kiva vanhempi, vai oikeastaan ennemminkin liian hankala ja vaativa.
VastaaPoistaEn tunnista. En osaa hahmottaa, millainen olen. :-o
Päivät ja tilanteet (sekä itsellä että trion jäsenillä) ovat niin erilaisia. Joskus saatan olla pitkän aikaa tosi kiva, ehkä jopa "liian kiva". Ei vaan aina jaksa nihkuttaa... Sitä haluaa helpottaa lastensa (ja omaa) elämää, jos kerran voi. Olla lempeä, tehdä puolesta. Joskus olen sellainen.
Toisinaan taas varmasti varsin vaativainen.
Voi, voi. Jonkun äitiysasiantuntijan täytyisi tulla auditoimaan minut ja antaa raportti, että minkälainen vanhempi minä _todella_ olen.
pointti! Olisikin hyvä, jos olisi auditoiva laadunvalvonta. (tai sitten ei)
PoistaJoku biorytmi tai muu ydinfysiikka selvästi vaikuttaa siihen, että toisinaan on kiva /jopa liian, toisinaan aivan kamala.