perjantai 10. marraskuuta 2017

torstai-ahd.

Kauppatorin kulmilla vaeltelee kerjäläisiä.

Eilen, tavallisen työpäivän jälkeen, kävin tekemässä täydennysostokset ja tönötin väsyneenä ja puoliärtyisänä odottamassa bussiani, kun yksi vakikerjäläinen käveli kipponsa kanssa ohitse.

Tällä kertaa hän ei jättänyt minua rauhaan.
Helskytteli kurjaa kippoaan ja puhui kieltä jota enimmäkseen en ymmärtänyt enkä tunnistanut.
Pudistelin päätäni että ei-ei, en anna mitään.
Hän alkoi kolpata ostoskassissani: bred, bred? my baby?

Minua otti päähän ihan vietävästi, mutta lykkäsin käteensä paketin paahtoleipää että pääsin eroon koko jurpituttavasta tilanteesta ja takaisin omiin ajatuksiini.
Kerjäläinen lähti leipä kainalossaan.
Minä mietin, että toivottavasti se edes syö sen eikä heitä pois.

Kun tulin kotiin, sanoin lapsille, että piti olla lämpimiä leipiä, mutta kerjäläinen vei leivät.
mitä? annoiksä meidän ruuat jollekin kerjäläiselle?

*

Koko tämä kerjäläistouhu sieppaa minua kuupasta älyttömästi.
Haluan uskoa siihen, että asumme hyvinvointivaltiossa, jossa ihmisen ei henkensä pitimiksi tarvitse kerjätä.
Puutetta on, sen tiedän. Rahat eivät riitä ja töitä ei ole.
Mutta silti haluan uskoa siihen, että ihmisestä pidetään huolta.
Edes jollain tavalla.

Joka kerta näitä ihmisiä nähdessäni mietin, että jos annan rahaa, tuenko ihmiskauppaa?
Jos en anna, suistanko jonkun kurjuuttakin suurempaan kurjuuteen?
Kumpikin vaihtoehto tekee minusta ärtyisän ja huonoa omaatuntoa potevan.

Tämä horjuttaa uskoani yhteiskuntaan ja ihmisen omiin mahdollisuuksiin rakentaa toiveikas elämä.
Ja siihen myös, että järjestöjen kautta annettu apu olisi täsmällisempää ja kohdennetumpaa.



8 kommenttia:

  1. Taas mä oon vähän off topic, mutta mä haluaisin uskoa samoihin asioihin kun sä ja teinkin niin ihan viimeiseen asti. Sitten homesairaana huomasin, että turvaverkon läpi on mahdollista tippua. Kukaan ei ota kiinni. Se on aika karua.

    Mutta sitten on aina huomautettava, että oma tilanne on silti todella paljon parempi kuin noiden kerjäläisten.

    On vaikeaa olla tunteva idealisti, eikös?

    Ihanaa viikonloppua sinne Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjaana; nimenomaan haluaisin uskoa. En oikeastaan taida uskoa.
      Yhä enemmän ja enemmän tuntuu siltä, että pieni ihminen unohtuu tai katoaa johonkin järjestelmän poimuihin, tai putoaa siitä läpi :( - sellaisia tarinoita on ihan liikaa.

      Poista
  2. Samoja ajatuksia aina, kun heitä näen. Eilen osui usemman kerran sama mies myymässä lehteä metroissa, joilla kuljin.

    VastaaPoista
  3. Olipas sinulla tilanne kerjäläisen kanssa!

    Katsoin viime talvena Ylen näyttämän dokumenttisarjan romanialaisista kerjäläisistä. Se oli jotenkin tosi valaiseva. Usein ulkomaille kerjäämään lähtevät vanhemmat joutuvat jättämään lapsensa pärjäämään keskenään niin, että isommat huolehtivat pienemmistään. Tämän seurauksena teini-ikäiset eivät pääse enää kouluun, eivätkä saa itselleen ammattia. He saavat sitten usein omat lapsensa jo hyvin nuorina, eivätkä saa töitä, koska sitä koulutusta ei kerran ole. Näin kierre kerjäämiselle on valmis. Monet kerjäläiset ovat myös kerjäämisen seurauksena varakkaita omissa yhteisöissään ja joutuvat jopa muuttamaan toiseen paikkaan naapureiden kateellisuuden vuoksi.

    Tulin siihen tulokseen, että haluan auttaa ihmisiä suoraan heidän omiin maihinsa, enkä halua tukea kerjäämistä, koska se aiheuttaa nököalattomuutta seuraaville sukupolville. Tätä periaatetta ei ole tietty kovin helppoa perustella sille kerjäläiselle, joka on saanut kassissa olevan paahtoleivän jo silmiinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä: ehdottomasti mieluummin apu keskitetysti ja suoraan sinne missä sitä oikeasti tarvitaan, kuin satunnainen paahtoleipä epämääräiseen käyttöön.
      Siksi tämä kohtaaminen niin olikin niin kovin hankala ja jurppiinnuttava.

      Poista
  4. Samoja fiiliksiä täällä. Jurpituttaa, harmittaa - ja epäilyttää koko tämä systeemi... Tavallaan säälityttää ne kerjäläiset, mutta mitään ei oikeastaan haluaisi antaakaan, kun ei tiedä onko sekään oikea ratkaisu. Ja varsinkin ottaa päähän palkkapäivänä, maksetun veron ja tilille jäävän rahan määrää katsellessa sekä laskuja maksaessa ja saldon näyttäessä siinä vaiheessa lähelle nollaa. Murr!

    Minäkin auttaisin mieluiten sinne ihmisten omaan lähtömaahan, oli sitten kyseessä kerjäläiset tai pakolaiskriisit.

    VastaaPoista
  5. Esimerkiksi Romaniasta ei Suomeen ihan tuosa vain pölähdetä kerjäämään ja jossain pitää myös asua. Siksi olen taipuvainen ajattelemaan, että kerjäys on myös järjestetty työpaikka. Joku muu maksaa matkaa, asumisen ja kerjääjälle jää jokin prosenttiosuus itselleen. En halua tukea tuollaista elinkeinorakennetta, siksi en anna rahaa kerjääjille.

    Toisaalta ymmärrän, että esimerkiksi nuo Romanian romaanit ovat omassa maassaan tukalassa asemassa ja kerjäysbisnes voi olla ainoa, mikä mahdollistaa jonkinlaisen ansion. Mutta tuossakin joku vetää välissä ja mieluummin haluaisin rahani mahdollisimman lyhentämättömäne heidän olosuhteittensa parantamiseen Romaniassa.

    VastaaPoista