Hiihtolomalla Helsinkiin vol 1.

Minulla ei ole koko viikkoa lomaa, muutama irtopäivä vain.

Kun selvisi, että voin löysäillä tiistain ja keskiviikon, alkoi Lehtori ehdotella kaikenmoisia matkoja Tallinna - Tukholma - mikälie -akselilla.
Minua ei huvittanut mikään laivahommeli, joten intin vastaan, että ennemmin kotiseutumatkailua.

Meni suunnilleen hetki, ja Lehtori oli jo varannut meille hotellihuoneen Helsingistä yhdeksi yöksi ja minun riesakseni ilokseni jäi keksiä meille ohjelmaa.

Pistin googlettimeen - koska sehän tietää aina ja kaiken - että Helsinki ja romantiikka, ja tämmöinen retki meille tuli:

Ihan ensin majoituimme pikaisesti hotelli Torniin ja samoin tein hankkiuduimme syömään lounasta. Päädyimme sympaattiseen kiinalaisravintolaan nautiskelemaan lounasbuffetista. (tätä ei kerrottu googlessa, ihan itse keksimme)

Ravittuina jatkoimme matkaamme Kansallismuseoon - tätäkään ei kerrottu googlettimessa, ihan omasta hatusta tempaisin, koska halusin justiinsa sinne. Minulla on tavoitteena käytellä museokorttiani vähintään kerran kuukaudessa, ja minulla oli tammikuu jo rästissä.





 Kiersimme kaikessa rauhassa upeasti toteutetun Suomen tarina -näyttelyn. Tykkään tavasta, jolla näyttelyitä nykyään museoissa toteutetaan - pääset olemaan osa tarinaa, asioita voi koskea ja kokea, museoitavaa tavaraa ovat arkisen view masterit siinä missä juhlavammat design-tuotteetkin.
suomalaista designia löytyy Tähtien sodasta

Näyttelyn loppusuoran aikajana palautti mieleen monia jo unohtuneita asioita. 

Isoveli on muutamaa kuukautta Salattuja elämiä nuorempi.

Isosiskon syntymävuodesta on muistona Lahden muistoraha.
Tässä vuodessa oli paljon mykistäviä tv-tiedotustilaisuuksia

Pikkusisko on kuukauden vanhempi kuin feissibuukki

Esihistoria-osiostakin nautimme kaikessa rauhassa ja museokierroksen päätteeksi särpäisimme ylihintaiset teet museokahvilassa.

Lähettelin nuorisolle kotiin viestejä, että menkää tekin museoon.

Vasta sitten oli vuorossa se juttu, jota googletin suositteli, kun laitoin että Helsinki romantiikka - suunnilleen kolmantena osumana tulevat elämyslahjakortit, ja sieltä bongasin Panimokierroksen Stadin Panimolle.

Kierrosta odotellessamme tutustuimme panimon tuotteisiin neljän oluen tastingilla.
Minulla on semmoinen periaate, että olen tukeva puoliso.Vaikka en olekaan mikään suuri oluen ystävä, saati tuntija, kun taas Lehtori enemmänkin on, niin olen vähän yrittänyt edes mielenkiinnosta ymmärtää asiaa. On enempi keskusteltavaa, kun on mielipide asiasta. 
Tästä samasta tukevan puolison syystä kannatan ManUa, kun Lehtori taas Liverpoolia (en seuraa jalkapalloa) ja siksi olen päättäväisesti päättänyt että stout on olueni (Lehtorilla ehkä IPA tai sitten porter ja myös trappistit). Ihan keskusteluteknisistä syistä.




2x lager, IPA ja stout.
minusta stout oli parasta, Lehtorista Ipa

Panimokierros oli eloisa ja kiehtova. 
Olueen tarvitaan veden lisäksi mallas, humala ja hiiva.
Tummempi olut tulee tummapaahtoisemmasta maltaasta, humala antaa aromin - Stadin panimolla mielestäni miellyttävä, kevyen kitkerä, ja hiiva kuulemma "tempaistaan panimomestarin parrasta" - eli on panimon varjelluin salaisuus. Pitää vielä opiskella pinta- ja pohjahiivahommelit.Humalanviljeilijöille olisi Suomessa kysyntää, kaikki humala tuodaan kuivatavarana ulkomailta. 

Päätin välittömästi perustaa artesaanipanimon tai pyrkiä oppipojaksi jonnekin, on niin kiehtova toimiala. 
Kierroksen päätteeksi maistelimme vielä pullotusta odottavaa juomaa, jos kohta minun oli siinä kohden luovutettava. Vaikka olenkin kovasti tukeva vaimo, en kumminkaan ole niin tukeva, että suorituisin ihan tolkuttomista juomamääristä.

Ilta päättyi Tornin torniin, Helsingin kattojen ylle. 




Perjantaina on vuorossa Hiihtolomalla Helsinkiin vol2, nuoriso-osasto.

6 kommenttia:

  1. Kuulosti mukavalta. Just samoin olisin itse toiminut; kuvannut rakkaiden isojen apinoideni "vuositaulut".
    Jään odottamaan sitä hempeilyosiota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mutta, onhan tässä romantillista yllin ja kyllin (ja ihan kaikkea ei voi kertoa, kun äiti ja isä ja vielä sisko ja lapsen valmentaja lukevat tätä!)

      Poista
    2. Pitää siis kuvitella tonne väleihin mm "Kävelimme Panimosta pois toisiimme kietoutuneina kohti auringonlaskussa kylpevää Tornia, jossa meitä odotti muhkea...."
      Okei, okei, ei äideille eikä kumminkaimoille :-D

      Poista
  2. Vitsi, että oli kiva postaus ja ihanat maisemakuvat Tornista <3

    VastaaPoista