ei enää ikinä...

Koska olen aika viisas ja melkein minkä vain asiantuntija myös muiden kuin omasta mielestäni, niin annan hyviä vinkkejä useille ihmisille.

Tässä taannoin mentoroin yhtä tuoreehkoa perheenisää semmoisesta aiheesta kuin uudelleensisustamisvimma.
Sain nimittäin palvelevaan puhelimeeni tiedustelun, onko normaalia että tuoreehko äiti haluaa laittaa koko huushollin sisustuksen uusiksi.

Vastasin että onhan se, kun kevät sytkyttelee sisuksissa. Kenelle tahansa hormonitasapainottomalle ihmiselle tulee aina kevään tullen  tarve joko lisääntyä, hankkia kissan-, koiran- tai vauvanpentuja tai vaihtoehtoisesti sisustaa koko ympäristönsä uusiksi.

Vähän myöhemmin palvelulinjalleni tuli samaiselta herrahenkilöltä kysymys, voiko mitenkään välttyä ostosreissulta pohjoisen huonekaluhelvettiin, jolla on myös kauniimpi ja soinnukkaampi nimi ja onko oikein laittaa vaimo ansaitsemaan ns. ikeapisteitä.

Vannoutuneena feministinä vastustin heti pisteytysjärjestelmää.
Konkarina osasin kuitenkin neuvoa, kuinka voi välttyä pohjolan huonekaluhelvettikiertueelta koko loppuiäkseen.
Ja koska olen auttavainen sielu, voin jakaa ohjeistuksen täällä ihan kaikkien iloksi.

Kas näin ansaitaan Ei Enää Ikinä Ikeaan -pisteitä kaikilta vaimoihmisiltä

Noudata ohjeita numerojärjestyksessä:

1. "ihanaiseni, sinulla on niin loistava maku. Luotan sinun arvioosi tarpeistamme"

2. "kyllä rakas, voit lunastaa mitä tahansa ikean verkkokaupasta minun luottokortillani. vaikka heti."

3. "voi sinä ihana sieluni valo ja elämäni suuri rakkaus sekä suloisen jälkikasvuni äiti, totta kai minä kokoan kaiken sen, mitä olet hankkinut. En tarvitse edes remppakaljaa (mutta sinä voit ottaa kuoharia). Pyydän avuksi luotettavan kaverin. Luemme yhdessä käyttöohjeet ennen kokoamista."



viikonlopun työrupeaman aikana rykäisty
prototyyppi maailmanlaajuista suosiota
kohta nauttivasta innovaatiostani


Kas näin; näitä ohjeita noudattamalla ei enää ikinä pohjoista huonekaluhelvettiä!
Aion hankkia patentin tälle konseptille viipymättä.
Se tullaan tuntemaan kohta maailmanlaajuisesti.


Homma on vähän hankalampi silloin, kun on itse se keväthuumaannuksessa ketturoiva vaimoihminen jonka kaiken lisäksi pitää järjestää suurjuhlat keväällä.
Että a) miten välttyä siltä reissulta itse b) myös verkkokaupalta ja c) saada uusi ilme kotiin d) mieluiten ei-omalla luottokortilla?
Kysyn vaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti