Hyvät halpamatkalaiset osa 3 - ehätämme Espanjaan

Välimeren kierroksemme jatkuu edelleen, hyvät halpamatkalaiset!

Espanjahan on tunnettu flamencosta, tapaksista ja viineistään.

Tänään on vuorossa Espanja - myös espanjalainen fiesta onnistuu vaivattomasti kotikonstein. Se vaatii toki pientä tuotannollis-taloudellista resurssia, mutta on vielä tavallisen kansalaisen toteutettavissa.

1. Aloitamme aistinautinnoilla: sivele itseesi aurinkorasvaa. Pue päähäsi aurinkohattu.

2. Tapakset
Sana itsessään tarkoittaa kantta tai korkkia. Perinteinen tapas on pieni suupala päiväsaikaan, viinin tai oluen kanssa nautittavaksi.
Testaa vaikka seuraavia:
makkaraviipale (esim. chorizo, kyllä varmaan HK:n Blöö kelpaa tai lauantaimakkarakin)
oliivit
palanen perunamunakasta
lihapulla
Ja oheen siis viini tahi olut.
Espanja tunnetaan monopoliliikkeessämme laajalti, väreissä löytyy ja kuohuisuusasteissa myös.
Tapaksen alle suosittelemme punaista ja mieluusti rustiikkisesta karahvista tarjottuna.

3. sangria
Sopii siemailtavaksi parvekkeella tahi terassilla. Eli uima-altaan partaalla.
- 1 osa punaviintä
- saman verran sitruunalimua
- hiukan appelsiinimehua
- sitruuna- ja appelsiiniviipaleita
- jääpaloja

Alaikäisille sopivan juoman saat vaihtamalla punaviinin punaiseen rypäleitä sisältävään mehuun.
Voit etukäteispakastaa appelsiini- ja sitruunaviipaleita juomaa jäähdyttämään


Espanja edistyneemmille

4. Espanjalainen futis lienee maailmankuulua, treenaa Barcelonalaista lyhytsyöttöpeliä jälkikasvusi kanssa. Sopiva taustamusiikki
Muista kaatuilla näyttävästi, levitellä käsiäsi ja ymmyrristää silmiäsi viattomasti.

5. Tutustu katoliseen kirkkoon

6. Cava.
Espanjan vastalahja ranskalaisen pompööseille kuohujuomille. Valitse kuiva. Nauti kylmänä. Tosi kylmänä.


Ekstremeettinen Espanja

7. flamenco on perinteinen Andalucialainen romaneiden tanssi- ja lauluhommeli. Etsi juutuubettimesta flamencoa (ei flamingoa!), pue yllesi hulmuava hame ja kaappaa käteesi kastanjetit ja viuhka. Anna palaa koko kaihosi voimin!
Tässä muuten kansanperinnelaji, jossa naiset eivät jää sivuosaan!




**

Hyvät halpamatkalaiset! on kesäjuttusarja finanssikriizissä kärvisteleville kaukokaipuisille.
Uusi matkakohde joka viikko!

Valitettavasti tämä ei ole minkään cavatuottajan kanssa toteutettu yhteistyöpostaus.
Enkä edes osaa flamingoa.


3 kommenttia:

  1. Edelleen sitä cava-tai skumppasponsoria vailla? Nyt tälle pitää jo kyllä kohta tehdä jotain!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät vain ota onkeensa, mokomat cavantuottajat. Täällä sitä joutuu pieni ihminen ihan itse hankkimaan cavansa. Grr.

      Poista