Lokakuu on lovekuu?

Yhtenä aamuna nuoriso rupesi aamupalalla pohtimaan, millainen kihlaus (tai kosinta) olisi hyvä.

Yhden mielestä spottivalo Eiffeltornin juurella ja ruusun terälehtiä ja jotain sentapaista on kuulemma vähän överi, toisen mielestä ihan paikallaan. (vähän överi? minusta paljon)
Minä ihmettelin että mitä ne oikein sieltä ihmeellisestä intternetistä katsovat, ja totesin Lehtorille että me ollaan tehty ihan kaikki ihan väärin, että nyt pitää välittömästi korjata tilanne, ja kihlautua tai kosiutua uusiksi.

Nuoriso ehdotti, että voitaisiin mennä esim. Pisan kaltevaan torniin silleen, että Lehtori huikkisi kysymystä sieltä ylhäältä ja minä olisin sormi ojossa alhaalla ja yrittäisin sitten pyydystää sormuksen siihen. Jos osuu, niin sitten oltaisiin.

Siitä ne kyllä tyrmistyivät että meillä ei ole rakkauslukkoakaan missään.
Yritin selittää että semmoista ei oltu silloin vielä keksitty tai että minulle ei ainakaan kukaan kertonut semmoisesta.
Ja sitten sanoin, että sen sillan keksiminen on niin pahuksen vaikeaa, kun en halua mihinkään sellaiseen yleisen rakkauden siltaan.

Sanoin, että jos olisimme menneet hääpäiväreissulle johonkin kaukomaahan nyt syksyllä, olisin kyllä sinne meidät lukinnut, mutta kun mennään Helsinkiin...
Isoveli ehdotti että etsitte Pasilasta jonkun mahdollisimman kämäisen sillan ja iskette sen kaiteeseen vaan.
Tai sitten oman pururadan puusiltaan.

Minä luulen, että sinne tarvitaan kettinki myös.
Vaan se olisi kyllä vähän originellimpi ratkaisu.


Lehtori alkoi näyttää huolestuneelta.
Se ei ehkä lähde vähään aikaan kanssani kävelylle pururadalle.

10 kommenttia:

  1. Voi ei ... anteeksi ... hihityttää...
    Me laitettiin häämatkalla Riikan johonkin siltaan lukko ja pieleenhän se siten (aikanaan) meni. En suosittele ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua huolestuttaa myös se, että jos nyt tempaistaan lukko siltaan ja sitten alkaakin ankea alamäki...

      Poista
  2. Ei olla mekään laitettu lukkoa mihinkään siltaan. Jotenkin mä ajattelen, että en halua kyyhöttää siinä samassa sillassa koko loppuelämääni satojen muiden joukossa. Ja hehe, nuorisolla tosiaan on aika paljon romantillisempia käsityksiä aikuisista... meidän poika (11 vee) meinasi pyörtyä järkytyksestä, kun kuuli, että isänsä ei polvistunut mun eteen kosimaan mua, vaan minä ilmoitin yks syksyinen keskiviikkoaamu vuonna 2010, että me muuten mennään sitten naimisiin ensi keväänä. Mihin mies oli ihan vaan, että ookoo, annatko lisää kahvia. Ja toinen järkytyksen aihe lapselle on ollut se, että me tavatiin aikoinaan baarissa (pikkukekkulissa), eikä siis törmätty toisiimme kadulla ja rakastuttu tulisesti katseiden kohdatessa. Mistäköhän ihmeestä ne noita tarinoita keksii? Tyyppi pelaa Fifa18-peliä, ei kai nyt siellä romantiikkaa viljellä...?

    Hei, sulla on ollut ihan mahtavia postauksia, olen vaan ollut niin saamaton, etten ole saanut aikaiseksi käydä kommentoimassa. Sori!! Mahtavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. holtittomia kosintoja teilläkin, eikä mitään romantiikkaa! Ei ihme että nuoriso paheksuu.
      Ehkä fifassa on joku pukuhuoneelta kadulle -osio, jossa tuliset katseet kohtaavat?

      Poista
  3. Meidän rakkauslukko on aikanaan laitettu Tower Bridgelle, mutta sieltä on kaikki lukot sittemmin siivottu pois. Eli ei ole meilläkään lukkoa missään. Mutta tuo Pisa juttu olis ihan mahtava tapa selvittää, kuuluuko oikeasti yhteen vai ei.

    Tsemppiä yhteisille lenkeille sinne pururadalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. teillä on sentään lukko! Meillä ei ole sitäkään... (*huokaus*)
      Täytyy jotenkin ryhdistäytyä tässä asiassa nyt!

      Poista
  4. Mä en oikein tajua rakkauslukkoa. JA mitä ihmiset sit tekee, kun ero tulee. HAkee sen lukon pois?
    Mikäköhän olis kiva kosinta? Joku överin ja vajarin välistä ehkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no tota mäkin olen miettinyt. Pitääkö säilyttää joku vara-avain itsellä? Tai entä jos silta sortuu? Tai jos löytää uuden paremman sillan?
      liikaa valintoja.

      kosintaa mä en osaa edes kuvitella. Ei överiä ainakaan.

      Poista
  5. Mäkään en oikein ymmärrä niitä lukkoja. Pariisissahan joutuivat jonkun historiallisen sillankaiteen viemään korjaukseen ja laittamaan lukkokiellon, kun siihen halusivat kaikki turistit tunkea lukkonsa.

    Pasilan sillankaide vois kyllä olla originelli :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nehän eivät historialliset sillat mitään tolkuttomia määriä lukkoja kestä.

      Pasilassa olis tiettyä outoutta, mutta jotenkin ehkä kuitenkin toivoisin, että olisi jonkinlainen suhde siihen siltaan tai edes kaupunkiin, jonka sillankaiteisiin sen lukkonsa iskee.

      Poista