Nolouskiihdytin

Kuten kaikki tiedämme - tai olemme joskus hamassa muinaisuudessa ehkä tienneet - maailmaa hallitsevat erilaiset luonnontieteelliset vakiot.
Painovoima ja mitä niitä nyt kaikkia muita onkaan.

Yksi niistä on tietysti epä.

Epä on tieteilijöiden keskuudessa alitutkittu vakio, mikä sinänsä on kummallista, koska sitä esiintyy keskisuurissa lapsiryhmissä melko suurella todennäköisyydellä ja sen havaitseminen on lähes naurettavan yksinkertaista.
Muita vastaavia yksinkertaisia luonnonlakeja on mm. se että kosmos syntyy kaaoksesta - tämän voi tulla omin silmin havaitsemaan esim. meille, sillä meillä hyvin kiihkeästi odotetaan kosmosta syntyväksi aivan tuotapikaa, ehkä jo huomenissa. Noin niin kuin kaaoksen määrästä päätellen.

Ihan viime aikoina on universumissa ollut havaittavissa myös uutta suuretta, nimittäin noloutta.
Nolous tai nolo - kuten puhekieleen termi on vakiintunut - on luonnontieteellinen perussuure, jota esiintyy ihmisten lähettyvillä ja erilaisissa vuorovaikutteisissa suhteissa, vähän samaan tapaan kuin epää, joskin hieman erilaisissa tilanteissa.

Tutkijat ovat havainneet myös mahdollisuuden kehitellä erityisen nolouskiihdyttimen, jolla lisätään universumissa vallitsevan nolon määrää tilassa eksponentiaalisesti ja lyhyessä ajassa.
Nolouskiihdytin saattaa tuottaa jopa räjähdeherkkiä ainesosia.

Viime aikoina nolouskiihdyttimiä on havaittu esim. teinin ja vanhemman välissä, ja erityisesti juuri näissä kulminaatiopisteissä nolo saattaa eskaloida itsensä intensiiviseen purkaukseen.

Yksinkertaisimmillaan voit ihan itse rakentaa oman nolouskiihdyttimesi seuraavasti. muistathan kuitenkin kovettaa pintasi ennen eksperimenttiä
Tarvikkeet
1 kpl teini
1-2 kpl teinin vanhempi (tai verrattava lähiaikuinen)
1 kpl rippikoulun aloitustapahtumia
1 kpl kirkkorakennuksia (luultavasti myös seurakuntasali käy)
1 - 2 kpl pappeja
1-2 kpl nuorisotyöntekijöitä
1 kpl kanttori + urut (tai vastaava soitin)

Työnnä teini vanhempineen sisään kirkkorakennukseen. Järjestä niin, että sekä papit että nuorisotyöntekijät puhuvat teinin vanhemmille (sekä teinille itselleen) ennen tilaisuuden alkua. Mieluusti kuitenkin niin että paikalla on jo muuta yleisöä.
Pistä kanttori soittamaan jotain tosiurpoa riparibiisiä ja laita ne nuorisotyöntekijät taputtamaan käsiään ja vanhemmat myös sen biisin tahdissa.
Tarkkaile ritinää.
Aisti nolouden eksponentiaalinen kasvu teinissä.

Lähes yhtä hyvään tulokseen voidaan päästä koulun vanhempainillassa, erityisesti mikäli aiheena ovat jatko-opintovalinnat ja vanhemmalla on mahdollisuus esittää rakentavia kysymyksiä opetushenkilökunnalle.

Teini saattaa pyrkiä hillitsemään kiihdyttimen toimintaa esim. suhisemalla, pyrkimällä kauemmas vanhemmasta tai jopa estämällä vanhempaa puhumasta.
Mikäli nolouskiihdyttimestä halutaan maksimaalinen teho irti, pitää vanhempaa rohkaista jatkamaan keskustelua iloisesti kirkko- tai opetushenkilökunnan kanssa.

Satunnaisia nolouskiihdyttimiä voidaan havaita myös tilanteissa, joissa opetushenkilökuntaan kuuluva ihminen sanoo teinille (sen kavereiden kuullen) mä kävin sun äitis kanssa kaljalla.
Se voi kyllä olla jo äiti-ihmisenkin mielestä aika noloa.

Ei sillä että olisin itse mitään näistä kokenut.
Kun ihan olen humanisti, niin että en oikeastaan noista luonnontieteistä järin mitään ymmärrä.
Mutta juttua olen kuullut.
Joskus.
Joltain toiselta varmaan.


**

nohyväon, hyväon. Ehkä jotain saatan tietää. Mahdollisesti.
Mutta ne puhuivat minulle ensin.
Ja ei varmalla ollut kaljaa. Oli joku muu juoma. muistaakseni.


13 kommenttia:

  1. Voi kyllä,
    nolouden multihuipentuma voi minun kokemukseni mukaan olla vaikkapa
    äidin värikkäät vaatteet
    leirikouluun valvojaksi halajava vanhempi
    liiallinen jammailu ja laulaminen (ei auta vaikka laulaisi nuotilleen, joka ei multa onnistu)
    ja jopa liian kovalla oleva autoradio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      nuotin vierestä kovalla äänellä laulaminen se vasta jotain onkin!

      Poista
    2. Joo, siinä mä olenkin oikein ässä!!!

      Poista
  2. Nolouskiihdytin on rakenteilla. Pian varmaati päästään tositoimiin. Pikkaisen on jo testattu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sinnillä vaan rakentamaan, kyllä se pienellä harjoittelulla onnistuu varmasti!

      Poista
  3. Meillä alkaa kolmas olla siinä vaiheessa, että nolouskiihdytin ilmiintyy aika ajoin esiin. Hupaisaa seurattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      on, aika liikuttavaa oikeastaan. Ja vähän raivostuttavaa myös.
      Olin kuvitellut että meidän nuorimmainen on letkein tyyppi. Ja höpöt on, nolouskiihtynein se on!

      Poista
  4. Ihan noin kaverin puolesta kyselen, että voikohan jo kymppiveen kohdalla esiintyä näitä nolouskiihdytinkokemuksia? Meillä siis ei tietenkään, mutta muilta olen kuullut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voit kertoa kaverillesi että kyllähän sitä nolouskiihdytintä täytyy alkaa ajoissa rakentaa. Ei se muuten toimi.

      Tän tiedon mulle kertoi kaverini. Ei mulla itsellä mitään kokemusta ole.

      Poista
  5. Meillä nolouskiihdytin on vielä tosi hitaalla, mutta kerran onnistuin sen käynnistämään nollasta sataan flossaamalla lapsen koulun pihalla, mistä olen jossain jo kertonutkin. Enkä kyllä kerro uudestaan, koska oman pään sisäinen nolouskiihdytin heiluu edelleen tapahtuneen johdosta punaisella.

    Tohon vikaan kohtaan liittyen: tajusin just, että oma lapsi ei kyllä ikinä voi tulla meidän lukioon, koska joutuisi kuulemaan äidistään kaikenlaista. Olen tähän asti lähinnä miettinyt sitä, että en itse halua kuulla siitä mitään kollegoilta, mutta en ole ottanut huomioon mitä se raukka joutuisi kuulemaan musta. Check, lukiovalinta siis tehty jo nyt!

    Ja vielä kommentti näin luonnontieteilijältä humanistilille: taisit just keksiä ikiliikkujan. Nobelin palkintoa voit siis alkaa odottelemaan :D Muistathan mainita meidät blogityypit kiitospuheessasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivottavasti olen keksinyt ikiliikkujan, sillä luulisi irtoavan palkinto ja palkkio poikineen! (jee!)

      jos ihan hiljaa tässä sanon, niin meidän nuoriso on toistaiseksi edelleen hengissä ja järjissään (noin suunnilleen) vaikka ovat joutuneet samaan rakennukseen kuin Lehtori, ja osa heistä on jopa saman yksikön opiskelijoita. Lähestulkoon positiivisena palautteena on tullut maininta: "sehän on ihan kuin oikea ope"

      Poista
  6. Olen kuullut vahvaa huhua, että nolouskiihdytin saa kiihdytysennätyksen, jos aikuinen haluaa puhua teinin kanssa seurustelusta, seksuaalisuudesta ja murrosiän muutoksista. Tämä voi johtaa siihen, että nolouskiihdytin nostaa jopa auton matkanopeuden ilman kaasun painallusta sille tasolle, että virkavallalta tulee sanktio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kumpaankohan tässä nyt oikein kiihdyttäminen on kohdistunut, teiniin vai autonkäyttäjään? vai käykö teidän autonne nolon voimalla? :)

      Poista