Helmikuun luetut

Helmikuun luetuista ei oikein mikään kirja nouse ylitse muiden. Muutaman opuksen suhteen oli suuret odotukset, käteen jäi silti kovin vähän. 
Pitkään ja hartaasti (yli kolmen kuukauden ajan) lukemani A Tale of Two Kitties oli sympaattisin.

Tämän vuoden aikana luetut täältä: KLIK 

Kathleen MacMahon: Näin se päättyy. Kaihoisa kertomus suvusta ja perheestä. Amerikkalainen Bruno lähtee pakoon presidentinvaalihuumaa, sukujuuriaan etsimään Irlantiin. Tarkoitus on palata takaisin kotiin jos Obama voittaa vaalit. Addie hoitaa tapaturmaan joutunutta isäänsä ja yrittää vältellä Brunon tapaamista. Lempeän pehmeä ja kaihoisa tarina, osa käänteistä tarinan kannalta ehkä vähän turhia. Nimestä voi päätellä kertomuksen onnellisuusasteen. Luin henkeä pidätellen ja nauttien kielestä; plussat uinnista ja uimahalleista! E-kirja. 

Nick Harding: A Tale of Two Kitties. Kissoille pahasti allergisen brittitoimittajan muistelukset: kun rakastuu kissaihmiseen, jonka ehtona yhteiselle elämälle on kissan hankinta, joutuu kissoja vihaava, allerginen heppu puun ja kuoren väliin. Eloisa kissatarinoiden kokoelma siitä, kuinka kissat noin yleisesti ottaen marssivat sisään sinne minne haluavat ja ottavat tilan haltuunsa. Luin pienissä pätkissä välipaloina, kokonaiskuva jäi vähän ohueksi, mutta kirja itsessään huvitti. Kissat ovat niin kissoja, kaikkialla.

 Sara Karlsson: Asioita jotka tekevät kodin. Hygge, kotoilu, sisustuslehdet...asioita jotka joskus vähän ärsyttävät. "Keittiössä ensisijaisesti laitetaan ruokaa, syödään ja seurustellaan. Tila on omistettu isolle työskentelytasolle ja kahdeksan hengen ruokapöydälle." Joopajoo. Ehkä olen kateellinen. En oikein lämpene hyggelle /kotoilulle, vieläkään. Asioita, jotka tekevät kodin: poriseva kissa kainalossa, vastapaistettu leipä, se kun teinit suunnittelevat isänsä palsamointia ja kodin museoimista...

 Lindsey Kelk: Meillähän oli tauko. Adam ei saa kosittua, Liv ei saa kysyttyä. Elokuvamainen kimppu väärinkäsityksiä, ohipuhumista ja parisuhdeärhentelyä. Hauska(hko) chicklit, ei huippua, mutta ei myöskään huono. Viimeisten lomapäivien lukemista kotisohvassa.

 Reijo Laatikainen: Pötyä pöydässä. Ravitsemusterapeutin napakka esitys ruokavaliomyytteihin ja totuuksiin. Ruoka keskustelunaiheena herättää vahvoja tunteita eri suuntiin. Laatikainen puolustaa virallista ruokaohjeistusta selkeästi, ponnekkaasti ja yksituumaisesti ja kumoaa monet ruokailmiöt huuhaana tai julkkisten provosoimina muotidieetteinä. Varauksella samaa mieltä: koska ruokaan liittyy niin vahvoja tunteita ja koska se on niin keskeisessä osassa ihmisen hengissäsäilymisen kannalta, pitää olla tilaa erilaisille ruokakeskusteluille. Kaikki ruokavaliot eivät ole ehkä yhtä terveellisiä ravitsemuksellisesti, mutta merkitystä ihmisen kannalta lienee myös omalla kokemuksellisella hyvinvoinnilla. E-kirja.

 Daniel Tammet: Sinisenä päivänä syntynyt. Synesteetikko, savant, asperger-ihminen kertoo elämästään. Mielenkiintoinen kurkistus ihmismieleen, ovelan suoraviivainen kieli, yhtäaikaa hyvin konkreettisen täsmällinen ja kuitenkin eloisa. Lomalukemista.

18.  Enni Mustonen: Morsiuskesä. Enni Mustosen maalaisromantiikka puhuttelee aika ajoin mukavasti: elämä maaseudulla on verkaisempaa, ja kirjan parissa aika kuluu leppeästi. Aiemmin lukemaani lomalukemisena. E-kirja.

Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan. Perus-chicklitiä; Kate Shaw jää tyhjän päälle kun työpaikka menee alta ja elämässä tapahtuu muutakin. Kate päättää ratkaista kaikki elämänsä ongelmat hankkiutumalla rikkaisiin naimisiin keinolla millä hyvänsä. Olen lukenut tämän joskus vuosia sitten, ja onneksi armollisesti unohtanut enimmän osan; vähän hengetön opus, mutta toimi lukemisena lentokoneessa. E-kirja.

 Pasi Luhtaniemi: Kohti uutta kirjaa, opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville. Pieni, hyvien harjoitusten ryydittämä ja varsin konkreettinen opas kaunokirjallisen kirjan kirjoittamista (tai elämäkerran!) suunnittelevalle. Selkeä, sujuva, tehokas ja kuten sanottua, konkreettinen opas (lopun for dummies -osiossa neuvotaan mm. miten luodaan tiedostokansio tietokoneelle!) Tämän kirjan harjoituksia olisin tehnyt, "jos olis ollut aikaa". Poimin harjoitteet talteen, toivottavasti muistan palata niihin joskus. E-kirja.

 Pamela Druckerman: There are no Grown-Ups. A Midlife Coming-of-Age Story. Ranskassa asuvan amerikkalaisen kirjailijan kirjoituksia keski-ikäisyydestä. Perhe-elämää aikuisempana, parisuhdetta aikuisempana...vähän hajanainen kokoelma kertomuksia ja tapahtumia kirjailijan elämästä. Muistan pitäneeni kirjailijan aiemmista kirjoista, ja muistelen niiden olevan aika dynaamisia ja eloisia; tämä kirja oli pätkäisempi ja verkkaisempi - kukaties kirjallisen aikuistumisen tulosta? En aivan syttynyt tälle tarinalle. Suurin totuus löytyi heti alkusivuilta, ja sen jaan: tähän ikään asti elämässä on aina ollut joku aikuinen, joka on laittanut asiat järjestykseen, nyt pitäisi yhtäkkiä itse olla se aikuinen, jolla on vastaukset kaikkiin kysymyksiin. (ei ole!)

 Jukka Salminen: Polkupyörällä maailman ympäri. Parikymppinen Jukka lähti useamman vuoden pyörätaipaleelleen Naantalista. Kirjassa kohotetaan kuntoa tiukoilla vedoilla, sohvasurffataan ja yövytään poliisilaitoksilla, sairastellaan, podetaan unettomuutta ja käydään välillä hakemassa voimia kotikulmilta. Paikoin todella kiehtova, paikoin vähän junnaava, jälkikäteen kirjaksi koostettu matkakertomus. Olen lukenut kirjan joskus vuosia sitten, uusintakierrokseen olin väärin virittynyt ja kirja tuntui hetkittäin pitkäpiimäiseltä purukumilta. Ihmettelin kovasti nuoren kaverin sinnikkyyttä, varsinkin matkan alkupuoli tuntui olevan yhtä sairastelua.  E-kirja.

 Ville Kormilainen, Jukka Niemelä: Vikisijän virsikirja. Lopeta valittaminen, aloita tekeminen. Napakka ajankäytön ja elämänhallinnan opas, selkeä, tarmokas, sopivasti henkilökohtaisilla tarinoilla ryyditetty. Tässä kirjassa on tekemisen meininki: lopeta valittaminen, pilko tehtäväsi pieniin osiin, kirjaa se muistiin ja ryhdy! Pidin. E-kirja

 Jari Vainio: Viidakkotohtori. Dokoto Jalin päiväkirjat 1987-1993. Jari Vainio toimi lääkärinä Sambiassa, syrjäisellä lähetysasemalla. Hyvin afrikkalaiset muistelukset eläimineen, trooppisine tauteineen ja krokotiileineen. Välillä nousi tukka pystyyn kaikista mahdollisista loisista, joita voi ihmiseen asettua, välillä piti surra apinan kohtaloa. Sympaattiset, kirjeenomaiset muistelukset, bussilukemista. E-kirja.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

4 kommenttia:

  1. Mua tökkii "hygge" ja "kotoilu" mun mielestä vähän väkisinkeksittyinä teennäisinä sanoina (samaan tyyliin kuin nykyään vähän joka tuutista tunkevat "ruuhkavuodet"), mutta Sara Karlssonin kirjasta sen sijaan tykkäsin tosi paljon. Harmitti, kun loppui niin äkkiä.

    Mun viimeaikoina lukemillani kirjoilla ei edelleenkään ole asiaa älykköpiireihin :). Vai miltä kuulostaa esim. "Lihaskasvu ja rasvanpoltto" :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. moni tuntuu ihastuneen tuohon Karlssonin kirjaan, minä en oikein löytänyt sielua siitä kirjasta.

      Sulla on hyvinkin älylliset kirjat :) tuohan on kuntoilijalle ihan elintärkeää!

      Poista
  2. Luin itse Niina Hakalahden 'Syön aamupalaksi Eiffel-torneja'-kirjoitusharjoitusoppaan. Se oli oikein kiva, mutta nämä pitäisi varmaan ostaa itselle. Kuukausi on liian lyhyt aika ainakin minulle perehtyä näihin ns. oikeasti ja tehdäkin jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, tällaiset harjoituksia sisältävät kirjat pitäisi olla omana. Ja paperiversioina, olen lukenut tuon Hakalahdenkin ja e-kirjana. En kerta kaikkiaan saa aikaiseksi asettua tekemään harjoituksia.

      Poista