Viikonloppukriizi

Jotain omituista on tapahtumassa.
Joskus ennen odotin viikonloppuja ihan älyttömästi ja ne olivat mielestäni aivan liian lyhyitä.
Nykyään odotan viikonloppuja ihan älyttömästi ja ne ovat liian lyhyitä edelleen, mutta samalla olen hiukkasen huojentunut siitä, kun arki koittaa ja pääsee tekemään ihan tavallisia asioita.
(olen myös melkein kokonaan lopettanut pitkästä lepolomasta /vankeudesta /retriitistä /luostariin muuttamisesta /luolaan muuttamisesta haaveilut. huom. melkein. Olenko alistumassa keksiäkäiseen aikuisuuteen?)

Mitä tapahtui tänä viikonloppuna, ja miksi arki on melkein kivampaa?

Perjantai

Kauhealla tohinalla töistä kotiin.
Nuoriso oli aloittanut ruuanlaiton, liityin joukon jatkoksi. Kokkasimme kanapastasalaattia ja tofupastasalaattia.

Toinen teineistä epäili olevansa sairastumassa. Toinen oli lähdössä viikonlopuksi leirille ohjaajaksi ristiriitaisissa tunnelmissa. Lohdutin niitä. Haaveilin rennosta vapaaillasta.

Pintasiivosin.

Ohjelmallinen ilta alkoi: anoppi ja appi tulivat hakemaan meidät ja leirille lähtevän teinin autolla. Ahtauduimme autoon.
Veimme teinin leiribussiin. Menimme anopin ja apen kanssa lähimmälle Heselle kahvittelemaan ja odottamaan sotapoikaa viikonloppuvapaalle.
Apella on muistisairaus: se unohti tämän tästä ettei aio syödä yhtään mitään pullaa tai kaffetta, vaan närppi hiljalleen sekä pullanssa että kaffensa. Odotimme sotapoikaa ja juttelimme samat jutut suunnilleen viisitoista kertaa.
Sen bussi oli etuajassa.
Se tuli tohinalla Heselle ja halusi heti kotiin.
Ahtauduimme taas autoon. Anoppi heitti meidät hyväntekeväisyystapahtumaan, josta olimme jo auttamattomasti myöhässä. Sotapoika jatkoi anoppikyydillä kotiin.
Tilanne: yksi teineistä leiribussissa ja toinen menossa kaverin luo yökylään, me menossa hyväntekeväisyyteen ja iltaa istumaan; toivottelimme sotapojalle leppoisaa iltaa.

Hyväntekeväisyystapahtumassa sattui olemaan kaffepaussi.
Otimme siis kaffet. (tässä kohden toivoin, että minuakin välillä armahtaisi syvä unohduksen viitta, enkä muistaisi että olen jo juonut kaffet)

Tapahtuma jatkui esitelmällä työhyvinvoinnista.
Tulin pahoinvoivaksi. Henkisesti, koska ajoittain työhyvinvointi on minusta kaukana.
Onneksi esitys päättyi.
Tilalle tuli kaupunginteatterin dramaturgi joka kertoi vauhdikkaasti työstään ja elämänsä epäonnistumisista, jotka olivat johtaneet hänet nykyiseen pisteeseen.
Olisin voinut kuunnella häntä vaikka kuinka pitkään.

Hyväntekeväisyystapahtuma jatkui arpajaisilla.
Lehtori voitti kalan (!!)
Minä voitin kultaliikkeen kassin ilman kultaa.
Laitoimme kalan kassiin ja mietimme että onko se nyt kultakala.
Koska meillä oli kala kassissa, totesimme että tämä ilta on nyt tässä, ja kotiin mars.
Emme lähteneet mihinkään yksille tai millekään koska kala.

Menimme kotiin.
Vajosin sohvaan lukemaan, paitsi kävin sotapojan olan takaa kurkkimassa kun se katsoi jälkilähetyksenä CS:n karsintoja.

Lauantai
vetelehdimme koko aamun yöpaidoissa. Luin kirjaa. En saanut mitään aikaiseksi.
Ajattelin että menisin shoppailemaan tai jotain, mutta en kumminkaan mennyt.

Lähdimme teatteriin päivänäytökseen.
Hamlet!
Menkää ihmeessä katsomaan Turun kaupunginteatterin Hamlet!
Olin melko varma etten tiedä tarinasta juuri muuta kuin ollako vaiko eikö, ja olin vähän epäileväinen koko hommelin suhteen.
Aika pian tajusin, että ilmeisesti olen joskus jossain hamassa muinaisuudessa lukenut Hamletin tai ainakin suurimman osan siitä.
Hengästyttävän upea esitys.

Väliajalla yökyläilevältä teiniltä tuli viesti että taidan oikeasti olla kipeä.

Esityksen päätyttyä olimme sekavia ja hengästyneitä ja vaikuttuneita. Ja kulttuurisesti kohottautuneita ja ihan oo! Upea.
Emme menneet shoppailemaan, syömään taikka juomaan, koska teinitauti.
Yhytimme itsemme samaan bussiin kotiin tulevan ja kuumetta hehkuvan potilaan kanssa.

Tulimme kotiin.
Rääpimme jämäruokia.

Teini pyörtyäkumahti kun aivot alkoivat kiehua kuumetta.
(mitä vanhemmiksi lapsukaiseni tulevat, sitä rankempia ovat niiden kuumeoireet. Uskokaa pois, teinin /melkein aikuisen kuumeisen potilaan hoitaminen on tuhannesti rankempaa kuin uhmaikäisen. Jos melkein aikuinen alkaa nähdä pieniä tanssivia elefantteja tai pyörtyilee tai saa ainakin rankkoja huimauskohtauksia tämän tästä, on aika tekeminen sellaisen hoivaamisessa ja keräilemisessä. Olen aika taitava puhejudossa jota joskus pitää käytellä tanssivia elefantteja näkevän tai unissakävelevän kanssa. Se kyllä on teinipotilaissa erityisen huono juttu, ettei saa enää töistä poissaolopäivää, vaan sen elefanttimarssijan /pyörtyilijän pitäisi suoritua omin neuvoin hehkuvan päänsä kanssa. Grr ja huoli) (arvatkaa kuinka huolissani olen jo valmiiksi siitä, että ne ovat jossain pienessä opiskelijaboksissa yksikseen...)

Ilta meni uusiksi, koska kuumehöyry. (ei sentään -houre)
Vajosin sohvaan lukemaan ja murehtimaan. Juotin ja syötin teiniä lakkaamatta. Se virkistyi ja normaalilämmistyi ja lakkasi huimailemasta.

Sunnuntai

Teini oli siedettävässä kunnossa. Sotapoika oli kotiutunut yöllä ja katsoi uusintana ENCEn välierää. Minä kurkin olan takaa.
Syötin ja juotin teiniä.
Kävin kaupassa hakemassa lisää syötävää ja juotavaa.
Leivoin leipää.
Kehittelin löysää pikaruokaa.
Syötin ja juotin potilasta.
Leiriteini tuli kotiin.
Sotapoika nukkui.
Potilasteini nukkui.
Kävin kävelyllä.
Tulin kotiin murehtimaan.
Paistoin vohveleita.

Avasin Lehtorin voittaman jättisuuren kalapaketin, kun ajattelin että siitä voisi kehitellä jotain.  Luulin että siellä olisi ollut puolikas hai tai edes tonnikala, kun se oli iso paketti. Paketin sisällä olikin kaksi pienenpientä kalajuttua: savukalaa ja kylmäsavua.
Murehdin lisää. En kylläkään kalaa, vaan kaikkea muuta.

Perustin veikkaustilin, koska halusin lyödä vetoa että ENCE voittaa edes yhden mapin. (mitä minulle on tapahtumassa, mitä?)

Murehdin teiniä, joka alkoi taas hehkua.
Sotapoika lähti.
Teini hehkui edelleen, mutta ei pyörtynyt. Ei edes huimautunut.

Kaikki muut katsoivat sitä uutta suomalaista komediasarjaa (ms Romantica?) paitsi minä. Kurkin salaa että miten ENCE pärjää. Lehtori nauroi minulle.

Luin ja menin nukkumaan.

Maanantai
Ajattelin että ehdin yhtä bussia aiemmin uimahallille, kun olen talouden ainoa aikaisin lähtijä. Kokkailin iloisena aamupalaa itselleni ja kissoille.

Havahduin kokkailuistani siihen, että potilasteini on oikoisenaan eteisessä. Sitä huimasi vietävästi, mutta onneksi se ei pyörtynyt. Se oli taas aika hehkuva. Hehkuvampi kuin kertaakaan aiemmin.
Herätin Lehtorin, keräsimme teinin. Lääkitsin, syötin, juotin.

Menin uimahallille normaalilla bussilla. Uin ja jumppasin enkä murehtinut mitään.
Menin töihin murehtimaan.


**

1. ps. jos yksi lukee tätä, niin se johtui kuumeesta, ei mistään muusta. ei tarvetta mihinkään ylimääräisiin huoliin, murheisiin tai toimenpiteisiin. Kun tätä höyrypääilmiötä on ihan kautta linjan minun kehnogeenisessä jälkikasvussani, se kuuluu asiaan. (Huom. ne höyryävät geenit ovat kyllä peräisin niiden isältä, ei minulta.  minulla on valiogeenit. ikinä en ole pyörtynyt, edes kuumeessa. vähänkö olen kade yhdelle läheisistäni, joka onnistui labrassa pyörtymään sellaisen ylisöötin herra-sairaanhoitajan käsivarsille.)

2. ps. onko tämmöisen jälkeen ihmekään, että on melkein kivampaa töissä kuin viikonlopussa? En tehnyt mitään muuta kuin murehtimista.
Paitsi kävin teatterissa, se oli kyllä hyvä juttu.