perjantai 17. toukokuuta 2019

intohimoishurahduskaipuu

Semmoista olen aika paljon viime päivinä pohtinut, että tarvitsisin intohimon tai hurahduksen.
Sellaisen intohimoishurahduksen, missä olisi yhteisö ja uusia ihmisiä joiden kanssa olla, ja jotka olisivat merkityksellisiä (semmoisia jotka haluaisivat järjestää minulle hienot hautajaiset esim., ei kumminkaan vihamiehiä, jotka siksi haluaisivat ne hautajaistoimet)

Mitä ihmettä voisi olla keksiäkäistyvän naishenkilön yhteisöllistyylinen intohimoishurahdus?

En tykkää ryhmäliikunnasta, että ei sitä mielellään. Vaikka on minulla muutamia rouvia joita uimahallilla tervehdin ja joskus vähän jumpahdamme vesijumppahärpäkkeen tahdissa yhdessä. Hetken ajattelin kyllä että menisin syksyllä johonkin kuivan maan liikuntaryhmään ihan vain siedätyksen vuoksi, mutta onneksi on kesä välissä.
Ei pidä liian kepein perustein liikuntaryhmiin mennä.

Lukeminen on vähän yksinäistä ja yksityistä puuhaa, varsinkin kun luen enimmäkseen chicklitiä tai muuta epäkorkeakulttuurista. Kyllä oli paha paikka kun kerran Lehtorin kollega kutsui meidät kylään ja sen kollegan puoliso on minun entinen kirjallisuustieteenopeni.
Ei ollut pienellä ihmisellä helppoa olla tentattavana, kun oli lehtoreita joka puolella ja sitten minä ja viimeksi lukemani kirja ei ollut mikään finlandia- tai noobeliehdokas vaan ihan tavallinen mikälie heppoisa populaaritekele, minkä nimeä en edes muistanut kun oli niin hermostuttavaa ja sitä paitsi olin juuri tainnut lukea keittokirjan.
Ei vissiin lukupiirikään näillä spekseillä.

Käsitöitä olisi mukava tehdä, mutta vähän on yksinäistä puuhaa lähtökohtaisesti sekin.
Ja kun se lyö kropan jumiin ja kolotuksen joka paikkaan ja kaikkien niiden kohtien viereen.
Tulisiko siihen sitten yhteisö jos menisi johonkin pakanalähetyspiiriin kutomaan sukkia?
En kumminkaan saisi edes resoria yhdessä illassa valmiiksi ja olisinko sitten liian nuori kuitenkin siihen touhuun?
Sukkahommassa on sekin huonompi puoli että pitää tehdä myös toinen.
Voivat pakanamaissakin ottaa nokkiinsa jos vain parittomia lähettelee.

Polkupyöräkerholle ja kissakerholle maksan jäsenmaksua, mutta en halua oikeastaan kuulua kumpaankaan kerhoon kun ainakin feissipuukissa ovat molemmat jonkinmoiseen ääriajatteluun taipuvaisia. Kissakerhossa on erilaisia ruoka-, harjaus- ja kasvattajuuskoulukuntia ja polkupyöräkerhossa taipumusta rutkuttaa huonosti järjestetyistä kiertoteistä jokirantamarkkinoiden aikaan.
Kuvakerho lopetti ja sekin kokoontui vain netissä.

Tänä keväänä olen kehittänyt pienen intohimoishurahduksen mantelivoihin (se on parempaa kuin maapähkinävoi!) mutta en oikein usko sen hurahduksen yhteisölliseen voimaan. Toistaiseksi en ole tavannut ketään toista, jonka mielestä mantelivoi maustamattoman jogurtin joukossa on hyvä juttu.
Mutta jos olisi muita, niin  tulisivatko kaikki Suomen mantelivoihurahtaneet pitämään minulle koskettavia hautajaispuheita?
Ja haluanko kuulua semmoiseen yhteisöön?
Vähän epäilen sellaisen yhteisön perspektiivin jatkuvuutta.

Että ihan selvästi olisi tilausta jollekin syvällisemmälle yhteisölliselle hurahdukselle.
Yksi nuorista suunnitteli jotain roolipelijuttua kavereidensa kanssa ja minä kysyin että olisiko siinä ihmiselle sopivanlaatuinen hurahdus ja jos menisin johonkin paikalliseen peli-iltaan noviisina niin ottaisivatko minut mukaan.






31 kommenttia:

  1. No ottaisivatko?

    Minä olen löytänyt sen "oman ryhmäni" vapaaehtoistyöstä ja järjestötoiminnasta (jotenkin tämä kirjoitettuna näyttää ankealta mutta ei ole sitä) koska siinä voi rajata tekemisen ja osallistumisen ja sosiaalisuuden määrän.

    Tosin en tiedä järjestäisivätkö he hautajaisia ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uhh.
      Olen töissä kolmannella sektorilla, värvään vapaaehtoisia.
      Kyllä saa melkoinen vinksa päähän tulla tai löytyä todella oudon kiva järjestö, että siihen hommaan rupean vapaa-ajallani.

      Poista
    2. vaikka tottahan se on, että juuri järjestöpuolelta ja vapaaehtoisjutuista todennäköisesti löytyy hyvä yhteisö.

      Poista
    3. Voi vinksa, ymmärrän sua ♥

      Poista
    4. jos oikein kova tarve tulisi, voisin rekrytoida itse itseni omaan puljuuni vapaaehtoiseksi. Siinä olis yhteisöllisyyttä kerrakseen :)

      Poista
  2. Ihan pakko tulla laittamaan kommentti, kun luulin olevani ainoa, joka syö maustamattoman jugurtin kanssa pähkinävoita! Jos ei ole maapähkinävoita (siis sitä ihan oikeaa, sokeritonta), niin silloin laitan jugurttiin mantelivoita, mutta ei se ihan yhtä hyvää ole.

    VastaaPoista
  3. Mäkin kaipaan hurahdusta, muita kuin naistenlehdet, kukkakaali ja retiisi (tällä hetkellä), valkoviini ja suklaa :D

    VastaaPoista
  4. Mitä absurdimpi ja rajatumpi se intohimoishurahduksen aihepiiri on, niin sitä mukavampaa, luulen! Eräs tuttavani perusti kanelipullakerhon, jotta saisi opetella puhumaan ruotsia paremmin. Mikähän se nimi nyt olikaan ruotsiksi, hmmm… Mä kaipaisin naisten omaa klubia, mutta en kuitenkaan jaksa sitä joka viikko. Edes kerran kuussa. Aihepiiri tälle kerholle on vielä hakusessa, riittäisikö skumppa? Jos vaikka arvostellaan cava kerrallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsinkielinen kanelipullapiiri kuulostaa jo aika lupaavalta.

      Ja keksiäkäisten cavakerho vielä paremmalta!

      Poista
    2. Kyllä, kanelipulla cavalla naistenilta! Eikun hurahduskerho. Meillä on jo hyvä hautajaissakki koolla kohta.
      Miettiikö Marikakin, mitä susta sanottais sun hautajaisissa? :)

      Poista
  5. Miten olis bloginaisten skumppahurahduskerho asiaankuuluvine kikatuksineen ja silleen?
    Itse en varmaan edes uskaltaisi tulla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, eihän tässä auta muu kuin ruveta kaivamaan kalenterista sopivaa päivämäärää Kaikkien Aikojen Ensimmäiselle Perinteiselle Cava- ja muukuohujuomahurahduskerhon kokoontumiselle.

      Poista
    2. Tottakai uskallat tulla itseideoimaasi kerhoon! Me ollaan kilttejä ihmisiä. :D

      Poista
  6. Mä tarvitsisin kuntoilu- ja siivoushurahduksen. Tuon jälkimmäisen osalta tilanne alkaa olla erittäin hälyyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntoilu- ja siivoushurahdukselle olisi minullakin käyttöä, mutta ne eivät ole kovin harrastuksellisia hurahduksia.
      Minä ajattelin lähinnä jotain hamahelmiä vihaavien askartelukerhoa tai muuta vastaavaa.

      Poista
    2. Jossain lehdessä oli juttua siivousringistä ystävien kesken. Joka viikko muutama perhe kokoontui jollekin siivoamaan ja sit syötiin joku kalapuikkoateria. Tadaa. Parissa tunnissa homma hoidettu ja sit on vapaata seurustelua!

      Poista
  7. Golf?

    Hankala alku, mutta jos siitä pääsee eteenpäin, on parhaimmillaan just sitä sopivan sosiaalista, muttei kuitenkaan liian, leppoisaa liikuntaa kauniissa ympäristössä. Aikaa vie kyllä, mutta vannon, että sinä aikana ei pysty ajattelemaan mitään ikäviä asioita, eikä ylipäätään yhtään mitään muutakaan kuin sitä, mitä on tekemässä.

    Tai valokuvaus? Se olis mulle itselle mieluisa hurahdus, mutta täällä meillä on vaan sellanen kerho, jossa kaikilla on jotkut sellaset vanhan mallin laatikkokamerat tai jotain muuta nostalgista. Ja sellaiseen museokamaan en nyt jaksa alkaa hurahtamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, perun ton ensimmäisen jo ennen kuin ehdit tyrmätä :). Arvaan, ettei ehken ole sitä, mitä hait tai muutenkaan mielenkiinnon kohteena. Mutta ton jälkimmäisen jätän kyllä tarkoituksella olemaan, koska voisin kuvitella sut hyvinkin kuvakerhoilemaan.

      Poista
    2. Mä haen ensisijaisesti mukavaa yhteisöä.
      Golfista mulla on kyllä pieni trauma: mä en pysty päättämään lyönkö leftiltä vai rightilta, kumpikaan ei tunnu hyvältä. Ja se mailapoika (tai mikä hienompi nimi hällä onkaan?) turhautui kun yritti rakentaa mua siihen mailan ympärille. Se väitti että kaikki lyö aina rightilta, mutta mä en pysynyt kasassa siinä rakennelmassa :D

      Poista
  8. Mä niin voin samaistua, koska itsekin kaipaan jotain intohimoishurahdusta! Tällä hetkellä tunnen intohimoa vain sohvaa ja yhtä HBO-sarjaa kohtaan. Se sarjakin ennen pitkää loppuu, joten jotain pitäisi olla tilalle. Valokuvaus on yksi pieni sydäntä sykähdyttävä juttu, mutta kaipaisin sen lisäksi jotain muuta ja merkityksellistä. KAdehdin ihmisiä, jotka ovat hurahtaneet johonkin ja löytäneet paikkansa jollain lailla.

    Voitaisiin tietysti perustaa keski-ikäisen ja -äkäisten naisten skumppakerho. Olisiko se hyvä intohimon ja hurahduksen kohde?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onks tää jo neljäs ääni bloginaisten sekalaiskuohujuomakerholle?

      missä ja milloin?
      meille vai teille?

      Poista
  9. Hurahtaminen on niin ihanaa. Omia hurahduskohteitani ovat ainakin jalkapallo (penkkisellainen - jo vuodesta 1982), neulominen, Game of Thrones ja tässä parin vuoden aikana kuvioihin tulleet ladyringette (ihan itse pelattuna, voisko joku joukkuelaji olla sulle kiva? Tänään just lähdössä joukkueeni kanssa syömään. En ymmärrä miksi meidän sotapoika nauraa AINA kun kerron meneväni jonnekin joukkueen kanssa? :-o) ja kangaspuilla kudonta (työväenopiston kurssilla on kivan sosiaalistakin ja lisäksi se kutominen on hurjan hauskaa!). Varmaan hurahtelen kaikkeen muuhunkin. Nyt olisi tervetullut ikkunanpesuun hurahtaminen mutta ei oo näkyvissä. Joka tapauksessa olen sitä mieltä että hurahdus tekee elämästä niin paljon kivempaa, olkoon se sitten mitä tahansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku joukkuelaji olis just se juttu! (grr mun polville, muuten olisin jo jossain höntsäfutisporukassa!) Ehkä pitäis polvista huolimatta vaan yrittää mennä mukaan johonkin höntsäporukkaan.
      Käsityöt, melkein mikä vaan luova olis myös; täytyy ruveta tutkimaan työväenopiston tarjontaa taas vaihteeksi.

      Poista
    2. Eli tälle selvästi ois tilausta! :D Skumpalle ei koskaan voi sanoa "ei" ja sama pätee loistavaan naisseuraan.

      Poista
  10. Tulin tänne vielä selvittämään, että missä ja milloin ja monelta skumppakerho kokoontuu? ;) Tulen kieli pitkällä!

    VastaaPoista