sunnuntai 12. toukokuuta 2019

En oikein tiedä mitä ajattelisin äitienpäivästä

Tavallaan joo ja tavallaan ei.

Jotenkin en oikein jaksaisi mitään megalomaanista juhlimista, kun meillä ja välittömällä lähiperheellä on tässä kevätkaudella aihetta juhlaan ihan viikottain lähes kahden kuukauden ajan

Ajattelen aina, etten vietä mitään ja menen ihan itsekseni vain moikkaamaan omaa äitiä.
Joka kerta ajaudumme sekavaan minuuttiaikataulutettuun kurimukseen.

Niin kuin nyt tänä vuonna, jolloin kaikilla keskenkasvuisilla piti olla jotain omaa menoa ja meidän ei pitänyt viettää missään mitään, ei pitänyt leipoa mitään eikä ostaa mitään lahjoja kenellekään ja kaikkea sentapaista.

No ihan ensin. 
Oma äiti kutsuu äitienpäiväkaffelle.
Selväpä se.
Minä tulen ja juodaan kaffet. Ja sisko tulee myös.
Nuoria tulee tai ei tule. Kun ei tiedä, niin ei tiedä.

Sitten käy ilmi, että Lehtorin mamma on värkännyt leipomuksia aivan hiki hatussa. 
Siis myös sinne, ja jollain kokoonpanolla. Kukka kainalossa.
Nuoria tulee tai ei tule, kun ei tiedä niin ei tiedä.

Jos mennään mammalle, tuntuisi epäreilulta jättää anoppi väliin.
Siis myös sinne ja jollain kokoonpanolla. Kukka kainalossa.
Nuorita tulee tai ei tule, kun ei tiedä niin ei tiedä.

Nuorisolla ei sitten ollutkaan kenelläkään mitään, eli alkaa logistiikkaprosessi: missä järjestyksessä, mihin aikaan, millä kulkuneuvolla ja ketkä kaikki. Yksi haluaa aina kävellä, toinen mennä bussilla ja kolmas pyörällä. Yksi käy ennen jossain ja toinen jälkeen, se nyt on selvä.

Sitten siskon mielestä pitää tietysti viedä oman äidin luo jotain syötävää.


Kyllä en leivo mitään, eli tein juustokolmioita. 
Niistä ei edes tullut kovin hyviä.
Miten voi ihminen epäonnistua kahden eri komponentin yhdistämisessä näin totaalisesti?
Käsittämätöntä.

No jos juhlitaan, pitää tietysti olla joku lahjus.

Mikäpä sen somempaa kuin itse omin pikkukätösin ryhtyä askartelupuuhaan - kaikki äidithän tietysti liikuttuvat oman lapsen askarteluista. Varsinkin, jos ne tehdään strumpparelleista (oivallisen sanan keksi siskoni, hän on hyvä keksimään sanoja) ja vessapaperihylsyistä, noista askartelun klassikoista.

strumpparellit

Koska en koskaan saa ideoita ajoissa tai jos saankin, en ainakaan toteuta niitä ajoissa, ja jokatapauksessa kaikenlainen etukäteissuunnittelutyöni on lähinnä viitteellistä, kävi tietysti niin, että ryhdyin strumpparelli-vessapaperihylsyaskarteluun sen sijaan, että olisin juonut leppoisasti äitienpäiväaamun aamukahvia ja lukenut kirjaa.



Ja siinä missä todellisilla blogipersoonilla on kaikenmoisia hienoja askarteluvälineitä ja työpöytä ja muuta, niin minähän askaroin siinä samalla kun yritän olla leipomatta ja samalla kun yritän lukea ja juoda aamukahvia.
(kyllä pystyy tekemään kaikkia yhtäaikaa. ja vielä rapsuttamaan kissaa ja keskustelemaan salakirjoituksista ja jotain ehkä vielä)


Luovuuden voimat jyllersivät minussa ja sain aikaan strumpparelli-vessapaperihylsy-kukkakimpun neulootikolle.


Jäin jumiin askartelumoodiin ja askartelin samaan syssyyn aamiaispöydän jämäruuista syötävän rannekorun.
Vähänkö on hieno.

Nuorimmainen kysyi, että lähdenkö sen kanssa perinteiselle äitienpäiväkiipeilylle, kun äidit pääsevät ilmaiseksi kiipeämään, ja että E:n äiti (makee tyyppi muuten) on tulossa myös.
No tietenkään en halunnut hävitä kiipeilyäitimakeuskisoissa E:n äidille, koska varmasti olen ihan yhtä viilee (no en ole!) joten lupauduin lähtemään.


Piti lastata kyytiin vaatteet ja vaihtovaatteet ja strumpparelliaskartelu ja siskon synttärilahja (kun nekin juhlat olivat minulta vielä rästissä ja juhlimatta) ja ne leipomukset jotka piti viedä sinne äidin luo myös.

No, hallilla sitten kävi ilmi, että ihan olikin hämäystä se ilmatteeksi kiipeäminen. 
Minut oli kutsuttu kiipeämään, koska piti ladata teinin kymppikortti ja ostaa sille uudet kiipeilyhousut.
Olisi kannattanut mennä arkena ja ilman teiniä, olisi maksanut alle 15e. 
Kiipesin kolme släbiä ja kaksi traversea, enkä viitsi laskea hintaa /reitti, koska alkaisi hirvittää.
Eikä E:n äiti tullutkaan.
Ja ystävällisesti vielä muistutti kiipeilyhallin kiva kassapoika, että viime vuonna oli muuten ihan sama juttu. 
Ettei ihminen kerrasta opi, kyllä niin älytettiin vanhaa taas.

Kiipeilyn ansiosta - vaikka tulikin kallis hinta - passasin mamman ja anoppilan. 
Oman äidin luo tulivat loputkin teinit ja Lehtori ja niiden silmät jo ihan pullottivat päästä kaikesta jo syödystä makeasta.
En oikein tiedä, voitinko vai hävisinkö tällä reittivalinnalla.

en edes yrittänyt tätä

Sitten yksi teineistä yritti vielä yllyttää minua ostamaan itselleni äitienpäivälahjaksi aktiivisuusranneketta (eli hänelle kuulokkeita) elektroniikkamyymälästä ja kenkiinkin oli yllättäen ilmestynyt reikä. Siinä kohden kysyin yleisesti ja yhtäläisesti että onko muillakin vielä lisää jotain lahjatoiveita, jotka voisin kätevästi toteuttaa näin äitienpäivän kunniaksi.

Ei kuulemma ollut.
Onneksi elektroniikkamyymäläkin oli kiinni.

Sitten tulimme kotiin ja kun oli istunut silmät makeasta mullollaan sohvannurkkaan pohtimaan tätä kirjoitusta, tuli seuraava päivänsankari kainaloon kyyhöttämään, että mitä leivottais mun synttäreille.


*
Melkein parempi oli lauantaiaamupäivä, kun oltiin kaikki yhdessä kotona ja samassa paikassa ja aika hyvällä tuulella kaikki ja pelattiin yhdessä Sherlockia.

pelimuistiinpanot

Tietysti hävittiin rikoksen ratkaisussa Sherlockille, mutta oli kumminkin mukavaa.



strumpparelli-kukkakimppu



pakollinen kisukevennys:
kissa ei pysty ajattelemaan boksin ulkopuolella

Että semmoinen päivä.
Vähemmästäkin sitä voisi ihminen uhriutua tai traumatisoitua.
Mutta en taida viitsiä kumminkaan, kun on ollut mukava viikonloppu ja juhlat ja kakkua ja tekemistä ja ihmisiä ja lisää kakkua ja naurua.

**






13 kommenttia:

  1. Huh. Olipa touhukasta :)

    Ensi vuonna voit tarkistaa näistä kirjailuista sitten sen kiipeilytarjouksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkistan, jos vaan muistan :)

      Yleensä(kin) minut kutsutaan treenaamaan säännöllisin väliajoin. Melkein joka kerta pääsen "ilmaiseksi" kiipeämään (kivat kassapojat, jee!), eli saan ostaa tossuja, varusteita, uusia kiipeilykertoja teinin korttiin ym.

      Poista
  2. Ohhoh mikä touhukas päivä <3 Meillä meni lököillessä ja äidin kanssa kahvitellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lököily kuulostaa juuri oikealta äitienpäivän vietolta!

      Poista
  3. Niin ihanan tuttua tämä "Nuoria tulee tai ei tule, kun ei tiedä niin ei tiedä" ja tämä
    "Yksi käy ennen jossain ja toinen jälkeen, se nyt on selvä". Ja just niin, että yleensä käy täsmälleen päinvastoin kuin on ajatellut. Että yhtäkkiä kaikille sopiikin, vaikka on jo vähän varovasti pohjustanut, että saattaa olla, että nuoria ei tule.. Tai sitten toisinpäin. Ei tulekaan, kun olikin tullut jotain muuta.

    Mulla ei mielikuvitus olis riittänyt strumparelleihin.

    Saat viikonlopun puuhista täydet kymmenen pistettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vielä on sellainen periaate, että nuoret saavat tulla ja mennä, niiden ei tarvitse kaikkiin kissanristiäiin osallistua: kaverit saavat olla parikymppiselle tärkeämpiä kuin ikäloput sukulaiset.
      Kun kumminkin tulee niitä oikeasti tärkeitä juhlia ja kohtaamisia, joissa ollaan särmästi paikalla ja ykkösissä. Ja kun nuoriso kuitenkin käy vierailemassa ihan muuten vain ja suht säännöllisesti kaikissa näissä osoitteissa.


      Poista
  4. Hengästyttävää meininkiä! 😁
    Itse en käynyt missään. Olisi pitänyt toki äidillä ja mummilla, mutta kun... (ja huono omatunto, tietenkin)


    VastaaPoista
  5. Kissa oli kuopuksen mielestä ihan mahtava ajattelija
    - ja musta vähän rauhoitti aivan hengästyttävää postausta. Eihän tuollaisia äitienpäiviä jaksa kukaan. Nyt otat iisisti ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis kissahan ei pysty ajattelmaan boksin ulkopuolella yhtään.
      Meillä on vahva epäilys siitä, ettei se pysty ajattelemaan boksissakaan yhtään.
      Joskus kun oikein kovasti hieroo sitä päästä, tulee tunne että joku melkein kohta lyö kipinää, mutta yleensä virta katkeaa kuitenkin...

      joo, oli tohinaa. Ja illalla kun angstasin aiheesta, piti kuitenkin ottaa pieni pykälä takaisin: olemme enemmän kuin onnekkaita koska meillä on läheistä perhettä ja näin lähellä ja näin paljon. Vaikka tämä sukukierros tuntuu välillä todelliselta rasitteelta, se on myös upea ja ihana asia. Ja vaikka nämä läheiset eläisivät kuinka vanhoiksi, on aikaa jäljellä enää vähän.

      Poista
    2. Mä taas luulen, että sillä on ihan mahtavia ajatuksia, se on vaan vähän väärinymmärretty - boksissa tai sen ulkopuolella ;-)

      Poista
  6. No jopas oli ohjelmaa äitienpäiväksi :D

    Minä en jaksa suhtautua niin kovin vakavasti äitienpäivän viettämiseen ja tänä vuonna kokeilin aivan uutta viettotapaa. Olin oikein äitienpäivälounaalla, pöytä oli katettu romanttisesti ruusun terälehdillä. Mukana oli lainaäijä ja jopa lainalapsi ja minä maksoin laskun :D Ei ollut yhtään hullumpi kokemus tuokaan :D

    "Välivuosi" äitienpäivän juhlinnassa saattoi olla aivan tarpeen perheen aikuisille. Ensimmäinen äitienpäivä ilman anoppia ja ensimmäinen äitienpäivä, kun äidilläni ei ole enää mitään tietoa siitä, mikä on äitienpäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mitä blogistasi luin, oli sinulla oikein mallikas äitienpäivä!

      Poista