hajahavaintoja

Fillaroin yhtenä päivänä töihin tavallisesta poikkeavaa reittiä. Siinä polkeroidessani aloin haaveilla tummantummasta kahvista ja croissantista. Sellaisella pakkomielteenomaisella vähän sekopäisellä tavalla: että kun pääsen töihin, niin ah! miten ihanaa olisikaan rouskuttaa croissantia ja juoda tummantummaa kahvia ja olisipa työpäivä sen päälle aivan ihmeellisen ihana.

Harmi vain, ainoa leipomo joka matkan varrelle osui, ei myynyt voisarvia.

Se siitä pakkomielteestä sitten, ainakin sen päivän osalta.

Kerroin sekopäämielikuvastani kotona Lehtorille.

Kuvailin oikein piinallisen yksityiskohtaisesti sitä hekumaa jota jäin vaille kun ei leipomosta löytynytkään kunnollista croissantia.

Myöhemmin saman päivän iltana oli keittiön työtasolla iso pussillinen croissanteja.

Minulle jäi tehtäväksi vain asetella ne seuraavana aamuna lautaselle ja pressoilla itselleni pannullinen tummantummaa kahvia.

En kyllä tiedä, tuliko työpäivästä yhtään sen ihmeellisen ihanampi. 

Mutta aamu kyllä oli.

**
Yhtenä toisena päivänä kun tepsutin lähikauppaan, kyyhötti läheisellä parkkipaikalla kolme harakanpoikasta.

Ne olivat kuin jotain murjottavia esiteinejä, jotka äiti oli potkaissut pesästä pois ja lähettänyt ulos raittiiseen ilmaan sorhaamasta kun on viikkosiivous kesken. knääk (se on ruma esiteinisana harakkakielellä)

*

On vähän semmoista ilmassa että hyydyttää.

Pitää repiä iloa sieltä, missä sitä on.

Niin kuin vaikka siitä, että saa ilmapalloja lahjaksi ja onnistuu polkeilemaan kauppaan ja kotiin puhurisessa myötätuulessa ilman että pallot puhkeaa.

Ja sitten siitä, että ostin yhden museon museokaupasta kelvollisesti toimivan makroklipsun.