Kun teinistä tulee täysi-ikäinen

Parissa vuodessa on muuttunut paljon, melkein kaikki ja ei kuitenkaan oikeastaan mikään.

Tällaisia asioita taas tuli vastaan, kun talouteemme ilmaantui täysi-ikäinen:

1. wilma
Se pahamaineinen wilma. Oikeuteni lapsen teinin aikuisen opintomenestykseen katosivat sillä silmänräpäyksellä kun kahdeksantoista vuotta tuli mittariin.
Huvittavasti teini ei ole oikeustoimikelpoinen sekuntiakaan aiemmin, eli katseluoikeuksia ei voi myöntää etukäteen.
Siispä kahdeksantoistavuotiaan koulupäivä alkoi kanslian kautta.
Muuttunut: wilman katseluoikeudet voi nykyään kuulemma myöntää nuori itse, aiemmin piti kanslistin täpätä jotain nappulaa.

vinkki: pyydä että täysi-ikäinen antaa oikeuden wilmaansa. Ei siksi, että voit natkuttaa opintosuorituksista (siihen sinun oikeutesi lakkasi suunnilleen siinä vaiheessa kun peruskoulu päättyi), vaan siksi, että pysyt kärryillä siitä, mitä nuoren koulussa tapahtuu. Juhlien ohjelmat ja aikataulut, vierasmäärät ja vastaavat ilmestyvät ainakin meillä vain wilmaan. Jos koululla on jokin muu tiedotuskanava, käytä sitä.
Meillä on pienesti ääneen lausuttu periaatepäätös: tuemme opiskeluja, mutta sen edellytyksenä on oltava mahdollisuus nähdä, kuinka opinnot etenevät.

2. henkilöllisyys
Tällä teinillä on onneksi voimassaoleva passi. Ihan hirmuista kiirettä ei siis ollut, mutta melko pian täysi-ikäisyyspäivän jälkeen tepsuttivat täysi-ikäisen askeleet myös poliisilaitokselle.
Iän ja henkilöllisyyden osoittaminen kortilla on kätevämpää kuin passilla - tai ainakin minun mielestäni on näin. Alaikäisellehän ei henkilökorttia saa (tai saa, mutta aikuisen henkkari on toimivampi ja täydempi, toimii esim. matkustusasiakirjana)
Muuttunut: aiemmin hakemuksen pystyi esitäyttämään ilman vahvaa tunnistautumista. Vahva tunnistautuminen on tullut poliisipalveluiden portinvartijaksi - siihen olen törmännyt jo aiemmin, kun piti auttaa ikäihmistä poliisilaitosasioinnissa.
Nuorella ei vielä ollut pankkitunnuksia, eikä siis vahvan tunnistautumisen mahdollisuutta. Edettiin vanhanaikaisempaa reittiä.

Homma meni muuten hyvin, mutta nuori oli unohtanut rahamassinsa kotiin, minun piti lähteä kesken ruuanlaiton lunastamaan häntä pois poliisin hoteista.
Muuttunut myös: nykyään meidän poliisilaitoksella on tuhti turvatarkastus heti ovensuussa.
Onneksi olin varoittanut nuorta etukäteen, se oli hänestä hämmentävä kokemus.

Opettavaista: en pystynyt etäneuvomaan nuorta wapin kautta. Junnaava keskustelumme eteni suunnilleen näin:
"äiti, missä sitä henkkaria haetaan"
 "en tiedä, kysy"
 "keneltä mä kysyn"
"en tiedä, kysy"
Kun henkkari oli anottu ja maksettu, pääsin neuvomaan opettavaisesti: vaikka ne ovat vähän totisia ja ärhäköitä, ne ovat palvelutehtävässä. Kysy, kysy, kysy. Vaikka se olis pelottavaa. On parempi olla vähän tyhmä ja kysyä kuin eksyä matkalla.

Vinkki: se henkkari kannattaa hakea. Ajokortti ei kelpaa kaikkein virallisimmissa yhteyksissä henkilöllisyyden osoituksena, ja passin kantaminen mukana voi olla hankalaa - se on kuitenkin aika iso asiakirja.
Jos mahdollista, kannattaa porrastaa passin ja henkkarin voimassaoloajat siten, että aina on jompi kumpi voimassa. Kova muistamisen vaiva, jos molemmat laukeavat yhtäaikaa.

3. pankki
Nuoren rahavarannot katosivat verkkopankistani samassa huiskauksessa kuin wilmakin, eikä niihinkään voi myöntää etukäteen oikeuksia.
Olin ollut siinä käsityksessä, ettei pankkimme myönnä verkkopankkitunnuksia alaikäiselle, siksi emme ole pankkiasioissa pitäneet kiirettä.
Muuttunut: myöntävätpäs!

Pankissa ilmoitimme heti ovensuun portinvartijalle, että meillä on paljon monenlaista silppusälppyä, jotka on hoidettava kuntoon. (miten mahtavaa, että pankissa oli vastassa heti sellainen hyväntuulistervehtijä, joka lajitteli eri jonoihin vanhukset ja silppusälpyttäjät; lisää tällaista palvelua!)

Verkkopankkitunnukset, verkkopankin käyttöönotto, tunnuslukulaitteen asentaminen, säästötilin avaaminen, varapankkikortin tilaaminen kun edessä on se elämää suurempi seikkailu, käyttöoikeuksien myöntäminen myös minulle, että voin tarvittaessa etähoitaa nuoren pankkiasioita...
Istuimme pankissa toista tuntia, teini oppi uutta, minä opin uutta ja olimme todella tyytyväisiä saamaamme palveluun.
Opettavaista: olisinpa tiennyt edes osan tästä! Olisin lähettänyt läheiset ikäihmiset pankkiin saamaan ohjeistusta, enkä yrittänyt itse heitä neuvoa vajavaisilla taidoillani.

Vinkki: pyydä että täysi-ikäistynyt antaa käyttöoikeudet pankkitiliinsä. Ei siksi että voisit yön pimeinä tunteina sijoittaa hänen rahansa kätevästi edelleen, vaan ihan käytännön syistä.
Tästä oli todellista hyötyä nyt, kun esikoinen on isänmaan leivissä ja yhtäkkiä pitikin lyhyellä varoitusajalla hoitaa vuokravakuus. Metsäleiriltä käsin sen hoitaminen olisi ollut huomattavasti työläämpää kuin kotisohvasta - kun ei välttämättä nettiyhteys pelaa, tai se on pätkäinen.
Samoin veikkaan että nyt, kun täysi-ikäinen numero 2 lähtee maailmalle: voimme avustaa raha-asioiden hallinnoinnissa kotoa käsin, jos tarvetta on. Kun nämä nuoret eivät ehkä ihan kaikkea vielä osaa huomioida.

Se mikä ei muutu
se lapsi /teini /aikuinen on ihan sama kuin ennenkin. Se tarvitsee (ehkä vielä pitkään) pientä tuuppimista niissä asioissa, joissa se on tarvinnut tähänkin asti.