Kesäkuun hiljaisempi lukukuukausi

Puolet lukuvuodesta on jo mennyt, kesäkuun loppuun mennessä luettuna reilut kahdeksankymmentä kirjaa. (kaikki vuoden aikana luetut KLIK)
Suurin odotuksin lomakuukauteen: kirjaston kohta palautettavien pino on korkea ja vino.

Kesäkuussa lukeminen ei oikein sujunut. Aloittelin yhtä sun toista, mutta en oikein edennyt.

Roope Lipastin Jälkikasvukautta odotin kovasti - tavallaan Lipasti ei koskaan petä. Kieli on eloisaa ja notkeaa. Odotin ehkä enemmän: Ruotsinlaiva oli huikaiseva poikkeama aiemmin tutusta linjasta. Jälkikasvukausi taas on tyylillisesti enemmän vanhaa tuttua Lipastia. Minä vain en tästä tarinasta oikein löytänyt samastumiskohteita. (vaikka TurSan haastattelussa Lipasti sanoi että kaikkihan me olemme olleet teinejä. Minä vain en tunnistanut edes itseäni)

Vähän samanlainen pieni antikliimaksi oli Safierin Tuomiopäivä ensi tiistaina. Kun lähtökohtana on alttarilla sulhasensa jättävä nainen, jolle ilmestyy Jeesus, olisi mahdollisuuksia vaikka millaiseen iloitteluun. Jotenkaan tarina ei noussut kokoisekseen. Muistan tosin vastaavan puolipettymyksen Safierin aiemmastakin kirjasta.

Nämä jäivät kesäkuun parhaiksi, ja niitä suosittelen, vaikka ne olivatkin lukukokemuksina vaisumpia kuin olin odottanut. Ne olivat silti hyviä kirjoja, sellaisia joille kannattaa antaa aikansa.
(minkäs sitä ihminen sille mahtaa, että odottaa jotain aivan muuta. Se ei todellakaan ole kirjailijan vika!)


Donald E. Westlake: Kukaan ei ole täydellinen. Ennestään tuttu veijari-ryöstelytarina iltalukemisena. Dortmunderin iloiset ja lähes väkivallattomat ryöstelijäveikkoset ajautuvat tekemään tilaustyönä taidevarkauden. Leppoisaa lukemista.

Noora Valkonen: Pala kurkussa - selviytymistarinoita syömishäiriöstä. -

 Lori Nelson Spielman: Sanoja sydämestä. Menestyvän kiinteistövälittäjän tytär kuolee onnettomuudessa. Tyttären kuoleman jälkeen vähäisetkin rippeet perheestä hajoavat, Erika alkaa saada salaperäisiä viestejä. Sadunomainen kertomus surusta, anteeksiannosta, hyväksynnästä ja itsensä löytämisestä. Mietelauseiden, elämänohjeiden ja ajatelmien ympärille rakentuva satu aikuiselle. Suloista vapaapäivän luettavaa. 

Roope Lipasti: Jälkikasvukausi. Olen fanittanut Lipastia aina: jostain sieltä hamalta Tylkkärin kolumnivuosilta asti., suuret odotukset siis kohdistuivat Jälkikasvukauteen. Jälkikasvukausi kertoo murrosikää ja keski-ikää elävästä perheestä; talouden kolme teiniä ja keski-iän kriisissä kipuilevat perheen vanhemmat elävät ihan tavallista arkea. Koulua, kauppaa, mopoilua, oman tilan tarvetta ja sen ottamista, parisuhteen ailahtelua. Oletettavasti taustalla on vahvaa omakohtaisuutta. Lipasti on notkeasanainen hauskan tarkkoja huomioita tekevä kirjailija, jonka tyyli yleensä uppoaa minuun. Tähän tarinaan en pystynyt samaistumaan, enkä päässyt kiinni kirjan teinien murkkuvuosiin tai aikuisten keski-ikään: olemme nähtävästi päässeet oman nuorisomme kanssa liian helpolla. En osannut tämän kirjan tahdissa nauraa tai itkeä, lähinnä tunsin myötäavuttomuutta tarinan kasvatusasiantuntevaa kertojaminää kohtaan. Ehkä odotin Lipastilta suurempaa ilottelua; tai ehkä tarinan käänteet osuvat paremmin pidempään nukkuvien ja kiroilevien teinien vanhempiin. Sujuvaa, irtonaista, tarkkoja huomioita sisältävää luettavaa teinien vanhemmille. E-kirja

Sue Townsend: Maailma murjoo, Hadrianus. Kirjahyllyn muuttotyhjennyksessä löytyi paljon kiehtovaa ja hauskaa luettavaa. En muistanut yhtään, kuinka ärsyttävä tyyppi Mole onkaan! Riemukkaan hampaitakirskuttavaa iltalukemista; vanhan tuttavuuden luo on välillä lysti palata.

Kati Tervo: Punainen pata. Lempeä keittiökirja, pieniä leppoisia kolumneja ruuasta, syömisestä ja kokkailusta. Ihana välipala! e-kirja

David Safier: Tuomiopäivä ensi tiistaina. Jeesus palaa maan päälle valmiina tuomiopäivän taisteluihin. Marie jättää sulhasensa alttarille, ja joutuu muuttamaan takaisin isänsä kotiin, isän uuden kumppanin hoteisiin. Soppaa hämmentävät myös entinen arkkienkeli, itse pääpaholainen ja Marien muu perhe: kuinka käy, tuleeko maailmanloppu? Hauskahko kehyskertomus olisi antanut mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen irroitteluun, mutta kokonaisuus oli raamatullisempi kuin olisin odottanut. Olisi ehkä kannattanut lukea Ilmestyskirja pohjalle. Metka ja vallaton tarina - pohdin myös, mahtoiko tässä olla intertekstuaalisia viittauksia Bulgakoviin; en jaksanut käydä kertaamaan. Lystikäs tarina.

Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut. Omaelämäkerrallinen muistelus raskaudesta ja äidiksi tulemisesta. Toi mieleen muistikuvia kahdenkymmenen vuoden takaa suorastaan pelottavan elävinä ja kirkkaina! Onneksi en niihin aikoihin notkunut netissä, en roikkunut virtuaalisissa vertaisryhmissä tai googlaillut raskauttani, ties millaiseen sekopäisyyteen niistä olisin ajautunut! Päiväkirjamainen, selkeä, rehellinen. Tuomillaan muistikuvilla hämmentänyt välipalakirja. E-kirja, löytyi kun etsin mitä tahansa e-luettavaa.

Maria Veitola: Veitola. Toimittajan elämäkerrallinen kolumnikokoelma. Seuraan niin huonosti (eli en ollenkaan) niitä lehtiä, joissa kolumnit ovat alunperin ilmestyneet ja katson telkkarista olemattoman vähän (eli en ollenkaan) tämän tyyppisiä ohjelmia, eli rehellisesti sanottuna: en tiennyt kuka helkatti on Maria Veitola. Tai siis tiesin että hänellä on ollut joku yökyläohjelma telkkarissa, mutta en ole jakson jaksoa katsonut, en tiedä millainen se ohjelma on, enkä tiedä edes miltä Veitola näyttää. Meinasin heti alkuunsa heittää kirjan seinään, kun kirjoitus oli punaista ja fonttikin hyppi silmissä ja  johdanto oli kaiken lisäksi kirjoitettu puhekieliseksi: ajattelin että ei kestä migreenipää tällaista ulkoasua eikä keskittyminen kieltä (minulla ei ole mitään puhekielistä kirjoitusta vastaan, tuli vain olo etten jaksa keskittyä sen lukemiseen juuri nyt!). Luin kuitenkin eteenpäin, kun muutamassa blogissa on tästä opuksesta pidetty. Mihinkään suureen ooh!-elämykseen en päässyt, mutta kyllä: nasevia, oivallisia, paikoin hauskojakin kolumneja, rehellisiä ja rohevia, samoin kuin kolumnien kommentoinnitkin. Pidin kirjan teeskentelemättömyydestä ja kumartelemattomuudesta, tuli olo että kirjoittaja päästää aika lähelle itseään. Välillä mietin, onko taitto ja värien käyttö teksteissä liian kikkailevaa, mutta päädyin siihen, että sopivat kyllä tähän tyylilajiin. Ja sitäkin mietin, olisiko tämä kirja julkaistu, jos kirjoittaja ei olisi kannuksiaan hankkinut toimittaja. Toki, kirja on kokoelma toimittajan kirjoittamista kolumneista, mutta jos tavistyyppi lähettäisi vastaavanlaisen käsikirjoitusnipun kustantamoon, tulisiko sopimusta; kun monet niistä tarinoista ovat niin tavallisen inhimillisiä? (varmaan hyvä siis, että on kirjaksi koottu) Kirja löytyi blogisuositusten perusteella.

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja korjaa potin. Olin taas vaihteeksi lohtulukemisen tarpeessa: mitä tahansa nopeaa aivot narikkaan -kirjallisuutta. Himoshoppaaja -sarjan tarinoissa ei koskaan tapahdu mitään todella kurjaa, juoni on leppoisan suoraviivainen ja tarinoissa on paljon lempeyttä ja myötätuntoa; Kinsellan sankarittaret ovat usein vähän eksyksissä elämässään. Olen lukenut tämän aiemminkin.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)