torstai 18. heinäkuuta 2019

ruokalistaepäpuuskahdus

yritin puuskautua (ks edellinen postaus!)
Sain nykerrettyä kolmen viikon kiertävän ruokalistan, josta olin hyvin ylpeä suunnilleen siihen saakka kunnes kotinurkissa notkuva teini ilmoitti, että haluaa ruuaksi a)pakastepizzaa b)makaronilaatikkoa c)kananuggetteja; eikä suinkaan mitään terveellistä ja hienoa ruokalistaltani.
No jaa, sitä helpompaa tietysti minulle.

(no en oikeastaan nykertänyt, käytin vanhaa pohjaa)

*

Testasimme alkukesästä Ruokaboksin.
Tämä ei ole maksettu mainos, mutta jos olisin jonkinlainen vaikuttajapersoona tai minkävaan suurlähettiläs, niin ehdottomasti haluaisin olla juuri Ruokaboksin vaikuuttajasuurlähettiläs.

Olen tilannut ja kokannut vasta yhden boksillisen, mutta voi hyvä hyttyset miten herkullisia sapuskoita!  Ja miten riemukkaan vaivatonta!
paitsi kun olisi yhdessä ohjeessa  pitänyt ripotella korianteria, sous-chef tuli pelkästä tuoksusta huonovointiseksi ja joutui poistumaan keittiöstä. Valmistimme ruuan ilman korianteria, siitäkin tuli ihan toimivaa
Ensimmäisen tilauksen resepteistä kaksi jäi heti käyttöön (eivät olleet pakastepizza tai makaronilaatikko; olen sentään jonkin kerran tämän kesän aikana onnistunut työntämään kiilaa teinin valmisruoka-puuskaukseen)

Pistin tilauksen hetkeksi kesätauolle, kun ajattelin etten halua sitoa meitä kesän ajaksi mitenkään.
Koska ruokalistapuuskahdus ei ottanut toimiakseen, päätin testata boksin uudestaan.
Parin viikon päästä tulee seuraava laatikollinen.
Pidän hyvin mahdollisena että koukutumme tähän systeemiin. Niin että puuskahdus!

ihanan yleellistä kun joku muu on valinnut parhaat raaka-aineet



myös kissaeläimet suosittelevat lämpimästi

Ja vaikka ei olekaan maksettu mainos, niin Ruokaboksin asiakaspalvelu on ollut aivan loistavaa.

*

Ainoa mikä tässä mättää on tietysti se, että ei ole taloudellisuuspuuskahdus.
Mutta on asioita joille ei voi tai kannata laskea hintaa.

#ruokaboksi



11 kommenttia:

  1. Tuo näyttää siltä, että ruokaboksin kautta voi tilata myös kissaa?!?

    Mulle viikon vihanneskassi toimii vähän ruokaboksina kun tulee sellaisiakin kasviksia (kuten - jostain syystä - punajuuri, josta pidän) joita ei tulisi kaupasta ostettua. Kun on vannoutunut ruokahävikin vihollinen, on vaaan pakko laittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olisi kyllä aika paha rangaistus ihmiselle, jos ruokaboksista kurkistaisikin kissan iloisesti virnuileva naama, viikset jostai jogurtista säkkärässä :)

      vihanneskassi kuulostaa mukavalta idealta sekin, vaikka luulen että en osaisi sitä käyttää :)

      Poista
    2. niin ja mietin, olisiko hedelmäkassissa mitään järkeä. Tulisiko syötyä?

      Poista
    3. Hedelmiä vähempi täällä kasvatetaan ;-) Mut noita kasviskasseja muistan jo 90-luvulta Helsingistä. Siellä oli reseptitkin mukana niille, jotka eivät tienneet, mikä on palsternakka. Mun kassissa oli viime kesänä kans vinkkejä käyttöön. Kiva idea!

      Musta olis ihana, jos kassista pilkistäisi kissan pää, mutta ei se kyllä sitten enää olisi kasviskassi, ehkä?

      Poista
    4. Apua, kissoja onkin tarkemman tutkailun jälkeen havaittu KAKSI siellä laatikossa?!?

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, mä olen ajatellut että noi on tosi kalliita....mutta ilmeisesti ei ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hinta vaihtelee vähän: riippuu monelleko päivälle ja monelleko syöjälle: 54-89e/boksi.

      Poista