ruuanlaittohuuma hukassa

Kärsin massiivisesta ruuanlaittolamasta.
Kokkaan kyllä, koska on pakko, mutta ilottomasti ja enimmäkseen broiskuleikkeitä ja perunalohkoja.
En ole leiponut varmaan kuukauteen.

Joskus elokuussa tein hienon kolmen viikon ruokalistan, mutta en ole noudattanut sitä päivääkään.
Tai ehkä nyt päivän, koska jossain kohdassa kumminkin on tuo broiskuleikkeet ja perunalohkot.

Yhtenä päivänä melkein pilkahti keittiöhääräilyn ilo.
Ja keksin ihan puolihyvän sapuskan tähän tämänhetkiseen elämäntilanteeseen.

Kasvissosekeittoa lisukkeilla

tarvitaan: valinnaisia kasviksia, jauhelihaa, pakastepatonkia, nacholastuja, juustosoossia, tuorejuustoa (voi olla myös kermaa).

tehdään kasvissosekeitto; tee semmoinen mistä itse eniten tykkäät.
Minä laitan perunaa, porkkanaa, sipulia ja valkosipulia ja sitten laitoin yhden nahistuneen tomaatin myös. Ja soseutusvaiheessa 1/3 rasiallista tuorejuustoa.

paistetaan jauheliha. (sipulia + mausteita)
(olin ajatellut keittää myös linssejä, mutta sitten ajattelin että en kumminkaan)

lykätään uuniin pari pakastepatonkia ja paistetaan.
Kannattaa laittaa uuniin vähän lämpöä, paistuvat paremmin.

kaivetaan kaapista viikonlopun tortilla-aterian jämät: nacholastut ja juustosoossi.
Laitetaan nachoja uuniastiaan noin kolmannes siitä mitä on jäljellä, laitetaan päälle osa jauhelihasta (vajaa kolmannes) sipulisilppua ja paprikasilppua, juustosoossi ja toinen kolmannnes niitä nachoja. (nachoja pitää vielä jäädä, niitä tarvitaan!)
Jos on juustoraastetta, niin ripottele sitä myös.
Lykätään uuniin hetkeksi.

Tarjoillaan:
soppaa. Sopan päälle saa laittaa jauhelihamurusia, jolloin siitä tuleekin soselihasoppa, päälle saa myös murustella niitä ylijääneitä nachoja myös, tulee ihana! (eikä kukaan huomaa ettei ole itsepaistettuja krutonkeja) (ikäänkuin olisi joskus ollut; ei ole!)
nachopeltiä
patonkia

Jokainen ottaa semmoisen kombon kuin eniten tykkää ja syö.
Soppaa, lihalla tai ilman, nachoilla tai ilman ja nacholautasella tai ilman. Että ei ainakaan ole vaihtoehtojen puutetta.

Ihan niin ruuanlaittohuumainen en ollut, että olisi tullut jälkiruoka myös.
Mutta tietysti olisi pitänyt olla.
Vaikka pulla. Tai omppupiirakka.
Mutta voi vaikka kuvitella sen.
Tai ottaa palan suklaata jos on.
Tai juoda kaakaota, koska sitä nyt ainakin on.

4 kommenttia:

  1. Tämä oli ihan mahtava vinkki! Sosekeitto on aina melko tylsä, joten tämä jauheliha - nachohässäkkä siihen päälle, on tosi kiva idea! Tänks! Pitää tosin vaan odottaa kuukausi, että "saa" taas syödä jauhelihaa :)

    VastaaPoista
  2. Hei kiitti kivasta ideasta. Mun pitäis myös noudattaa sun parasta vinkkiä ikinä. Et tarjolla olisi aina eilisiä ja tän päiväisiä parilla lisäkkeellä. Et jokaiselle jotakin.
    Mut yleensä ei ole eilisiä jäljellä :D. JOs jääkin, niin joku syö ne iltapalaksi.

    VastaaPoista
  3. Kasvissosekeitto on kyllä hyvä. Niin paljon asioita, joita sen kaveriksi voi tunkea. Ja sosekeittoa vois aina olla pakkasessa (jos mahtuis) annosrasioissa hätätilanteita varten. Halpaakin. Ja hyvää. Ja terveellistä. Ihan ykkönen!

    VastaaPoista