Kuukauden luetut

Joulukuun alusta tammikuun puoliväliin asti on työelämä ollut stressaavaa, ja se heijastuu myös lukemiseeni.
En osaa olla lukematta, mutta aivokapasiteetti ei kerta kaikkiaan ole riittänyt mihinkään muuhun kuin kepeään ja helppoon.
Joulu-tammikuussa luin systemaattisesti Brunetti-dekkareita, kunnes olin saanut Venetsiasta ja viineistä kyllikseni. (tai sitten työstressi vihdoin alkoi helpottaa)

Jussi Konttisen Siperia ja Jyrki Teeriahon Athoksen vaellus ovat kuukauden ensimmäisiä kurotuksia kohti normaalia luku- ja työelämää - ja hyviä sellaisia!
Nämä sekä Mönkkösen Viimeinen voltti ovat myös tammikuun lukusuosituksiani.
Yritin löytää Teeriahon muita vaelluskirjoja (Santiago!) mutta niitä ei kirjastomme valikoimista löydy.

Kuukauden luetut käänteisjärjestyksessä:


Elizabeth Gilbert: Omaa tietä etsimässä. Tämä kirja popsahtaa aina ajoittain eteeni. En mitenkään erityisen paljoa pidä siitä, en pidä sitä erityisen erityisenä tässä genressä, enkä ylipäätäänkään pidä tätä nimenomaista kirjaa minkäänlaisena elämänoppaanani. Mutta jostain syystä luen sen aika ajoin uudestaan. Kirja löytyi meidän rappukäytävän kierrätyslehtiboksista.

Jussi Konttinen: Siperia. Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa. Toimittaja perheineen muuttaa reiluksi vuodeksi Jakutiaan, pieneen kylään kokemaan, mitä Siperia voi ihmiselle opettaa. Kirja on analyyttinen, toimittajan kirjoittama, rakastava, kriittinen, kunnioittava, ankara(kin), vähemmän henkilökohtainen ja enemmän nimenomaan toimittajan tyyliin kirjoitettu kuvaus siitä, millaista elämä on Venäjällä, ja millaista se on Siperiassa. Olin järkyttynyt Venäjän...venäjyydestä. Monet asiat ovat vielä kovin paljon huonommin kuin olen kuvitellut, takapajuisemmin, neuvostoliittolaisemmin. En suosittele kirjaa ilmastoahdistuneille, koska...no, Venäjä. Kirja eteni minulla hitaasti, koska siinä on niin paljon painavaa asiaa - ilmastoa, politiikkaa, ihmisoikeuksiakin ainakin välillisesti, ja olen vähän nahkea lukemaan niistä. Pakotin lähiympäristön kärsimään kanssani lukemalla ääneen ja kommentoimalla tavan takaa itänaapurin ihmeellisyyksiä. Löytyi jo kauan sitten vaellellessani kirjakaupassa ja olen jonottanut sitä kirjastosta siitä pitäen. Lukusuositus tälle!

Jyrki Teeriaho: Athos askel askeleelta. Kiehtova pieni omakustanne vaelluksista autonomisella Athosvuorella Kreikassa. Luostarivuori on naisilta ja pääosin ulkopuolisilta muutenkin kiellettyä aluetta, jonne vaelluslupaa on haettava erikseen. Teeriaho on tehnyt vuorelle ystäviensä kanssa viisi vaellusta. Kirjassa edetään käänteisjärjestyksessä, mikä on yllättävän toimiva ratkaisu: sokerina pohjalla se kokemuksista ravistelevin. Olisin mieluusti lukenut saman kirjoittajan muitakin vaellustarinoita, mutta niitä ei valitettavasti oman kirjaston kokoelmista löytynyt. Omista tuntemuksista ja kohtaamisista olisi toki voinut kertoa vielä rohkeamminkin. Löytyi kun etsin oman kirjaston e-kirjoista "mitä tahansa" luettavaa.  E-kirja.

Donna Leon: Sokea rakkaus. Brunetti-kiintiö alkaa olla nyt täynnä

Aku-Petteri Korhonen: Vaellus Ranskan Alpeilla. Geneve-järveltä Nizzaan. Nimensämukainen vaelluskertomus: kirjan ensimmäisessä osassa uudempi - ja tyylillisesti kypsempi - vaellus. Kirjan loppuosassa jo aiemmin julkaistu vaelluskertomus täydentämään ensimmäisen osan reittiä. Jälkimmäinen osa kirjallisesti selkeästi heikompi: niin sitä ihminen kypsyy ja kasvaa vuosien mittaan. Hyvin kirjoitettu ja toteutettu omakustanne, kiehtovaa luettavaa, vaikka vuoristovaellus ei sinänsä kiinnostakaan minua.

Jari Mönkkönen, Mika Saukkonen: Viimeinen voltti. Elämäntarinoista on aina vaikea sanoa mitään: arvosteleeko sitä kirjaa vai elämää? Tämä oli omaääninen, rehellinen, sääliä kerjäämätön elämäntarina ei aina niin kovin helposta ihmisestä ja kovin vaikeaksi muuttuneesta elämästä. Tykkäsin erityisesti lähes puhekielisestä sävystä: se toimi monessa kohdin kirjakielistä paremmin.

Donna Leon: Ylimpiä ystäviä. Brunetin perheen asunto on purku-uhan alla, ja asunnosta päättävän viraston pikkuvirkamies murhataan. Mistä oikein on kyse? Alan vihdoin hyytyä Brunetteihin, tai sitten työstressi alkaa hiljalleen hellittää. Lukupinossa on vielä yksi Brunetti, ja aika monta muuta kirjaa - vihdoin.

Donna Leon: Kuolema tulvan aikaan. Lohtulukeminen jatkuu, tässä tarinassa tosin lohtu on kaukana: naisiin kohdistuvaa väkivaltaa en tahdo sietää ollenkaan ja teksti oli poikkeuksellisen nahkeaa (huono käännös? kankea alkuperäisteksti? en saanut otetta, kummassa vika). Tulipa luettua. Samat henkilöt kuin ensimmäisessä Brunetti-tarinassa; ja samat henkilöt ilmestyvät muistaakseni vielä ainakin yhteen tarinaan.

Lawrence Sanders: Toinen kuolemansynti. Dekkari sijoittuu 1970-luvun alun New Yorkiin; kuolemansynnit -sarjassa päähenkilönä on eläkkeellejäänyt päällikkö Edward X. Delaney. New Yorkin taidemaailmaan sijoittuvassa tarinassa syödään ja juodaan hyvin, tallustetaan pitkin katuja ja kortteleita ja eletään suurkaupunkilaiskaupunkilaiselämää. Kuolemansynneistä ensimmäisestä en pidä, se on raadollinen, mutta toinen, kolmas ja neljäs ovat leppoista luettavaa poliisintyöstä ajalta ennen tietokoneita ja kännyköitä. Pidän kaupunkikuvauksesta ja hahmoista. Pidän Sandersin tyylistä, ja olen lukenut häneltä jokseenkin kaiken suomennetun ja osan alkuperäiskielelläkin, jos mitä olen käsiini saanut. Lohtulukemista työstressiin pitkänä viikonloppuna.

Laura Ingalls Wilder: Pieni kaupunki preerialla. Lauran teini-iän vuodet: ensimmäinen työpaikka, Marjan lähtö sokeainopistoon, haparoiva alku seurustelulle. Sympaattinen pieni nuortenkirja välipalana työstressin vaivaamalle.

Donna Leon: Kohtalokkaat lääkkeet. Brunetti-kausi jatkuu edelleen. Tässä tarinassa liikkeellepanevana voimana toimii rouva Brunetti, ja pariskunta on läpi kirjan ristiriitaisissa väleissä. Signorina Elettra tekee tietokoneellaan löytöjä ja opettaa myös Vianellolle tiedonhankinnan perusteita.

Donna Leon: Ylimyksen kuolema. Jatkan terapeuttisia seikkailujani komisario Brunetin Venetsiassa. Tässä tarinassa pellosta löytyy tunnistamaton nuorukainen, vaakunasormus lähettyvillään: kuka ylimys on kuollut ja miksi? Ensimmäiset viitteet signorina Elettran tietokonetaitoihin ja Brunettin ja appiukkonsa kreivin välien lämpenemiseen tässä tarinassa. Ja mahtaako olla viimeinen lajiaan, jossa vierailee Brunettin veli?


värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Koko vuoden luetut