uuden ajanlaskun mukaan: päivä nro1

Muistatteko kopiohuumoria?

Projektin vaiheet:

1. valtava innostus
2. jumalaton hämmennys
3. helvetillinen sekaannus
4. järkiintymisvaihe
jne.

Valtava innostus on luonnollisesti tässä tilanteessa ollut valtava paniikki; ilmenee vessapaperin hamstraamisena ja ylitehokkaana kotoiluna.
Nyt taidetaan mennä kohti jumalatonta hämmennystä, kun yritämme saada normaalintapaisen arjen pyörimään.

Normaalintapaisen.





Lehtori meni lehtorointipaikkaansa pitämään etä- (kirjoitin ensin että epä-) -opetusta ja valvomaan abituruksia.

Yläkoululainen meni yläkouluunsa toivomaan että koulu keskeytettäisiin.
Harrastustoiminta jo keskeytyikin kun kiipeilyhalli meni kiinni. Se kriiziytti nuoren. Nirkoista lohtua teini saa siitä että isänsä kuuluu yhdellä punttisalilla pieneen ja tarkoin valittuun eksklusiiviseen ryhmään, joka saa salin sulkemisesta huolimatta treenata ja viedä myös läheisensä treenaamaan. Nyt täytyy enää sovitella yhteiset treeniajat.

Abitura odottaa viimeisiä kirjoituspäiviään (ke-to-pe)

Universtailijan läsnäopetus on peruttu, demot tehdään kuvayhteydellä.

Minulla on osa-aikainen kotitoimisto ja osaksi aikaa menen verstaalle, koska siellä on helpompaa keskittyä. Olen toimistolla enimmäkseen yksin (hetkittäin kaksin tahi kolmin) ja menen sinne fillarilla.
Minun työni on käytännössä loppu (tai siis tauolla) tällä hetkellä.
On muutamia kehittämishommia joita vielä voin (ja täytyy) tehdä.
Veikkaisin - ja itse myös kannatan - lomautusta lähiaikoina.

Onko oikeastaan hienompaa (no varmasti on)  tapaa viettää paastoaikaa?
Käpertyä itseensä, tutkia omia reaktioitaan, asettua hiljaa aloilleen ja keskittyä vain todella olennaisiin asioihin?
(jonkun hätäiseen rakennetun uutisen mukaan vatikaani on perunut pääsiäisen, mutta niin pitkälle ei taida edes paavin valta ylettyä)

Yritän edelleen pysyä paniikin paremmalla puolella, mutta myönnettävä on, että kerin pieniä ylikierroksia.
En pysty lukemaan.
Sen sijaan:

"meil on olkkarissa taidepiiri"

en ole kutonut vuosiin. tervetuloa ni-ha-vaivat!
voi pojat että teki sielulle hyvää.

uusi aluevaltaus: hahmojen maalaaminen
tervetuloa ni-ha-vaivat!
mutta voi pojat, että tekee sielulle hyvää!

Pohdimme ruokapöydässä nuorison kanssa harrastusjalkineita.
Kiipeli halusi tietää, mitä tanssitossut maksavat.
Tanssija ilmoitti että hän haluaisi sellaiset kielletyt /laittomat tanhutossut, joissa on kiverä kärki.
Ne on kuulemma kielletty vaarallisina jonkun direktiivin tai minkälie avulla.

Pohdimme, että miten voi kiveräkärkinen tanhutossu olla vaarallinen.
No tietysti siten, että se kärki lävistää ihmisen syrämen.
Osa perheestä oli sitä mieltä että ei ole mahdollista.
Minusta on, jos vaikka hiihtää jyrkässä ylämäessä perinnehiihtoa: kas tässä kuva.


Kaiken traagisuuden huipuksi voi suksi lävistää ohimon.
Miksi on kiverää suksessa, pitäisi kieltää jos tossukin!

*


"Sinä vuonna talvi ei tullut ollenkaan"
Eikö olekin dramaattinen alku?
Keksin sen yhtenä yönä kun uni ei tullut.

Miten tarina mahtaa jatkua?

4 kommenttia:

  1. No onhan tässä aika dramaattista jatkoakin sille, tämän päiväisen perusteella luvassa. Vai onko?

    Voimia sinne ♥

    VastaaPoista
  2. Mähän heti haluan jatkaa lausetta:

    Sinä vuonna talvi ei tullut ollenkaan.
    Loputon sade piiskasi ikkunoita.
    Harmaus kietoi ihmiset vaippaansa, joka ensin tuntui unettavan rauhalliselta, mutta päivien kuluessa alkoi ahdistamaan.
    Kaikki odottivat jotakin muutosta.

    VastaaPoista