Toukokuun luetut


Poikkeusolot jatkuivat, samoin kevyemmän lukemisen tarve: luin vuoronperään tuttua chicklitiä ja dekkareita. Äänikirjat alkavat tuntua mukavalta tavalta viettää aikaa. Tähän asti olen vastustellut äänikirjamultitaskaamista, mutta toukokuussa aloin käydä kävelyllä saadakseni olla rauhassa ja kuunnella hetken - minä! Vaikka tähän asti olen ollut sitä mieltä, että linnunlaulu riittää taustamusiikiksi. Äänikirja pitää levottomana vaeltelevat ajatukset terveellisesti järjestyksessä ja moninkertaistaa omaan tilaan vajoamisen tunnun. 
Kuudestatoista kuluttamastani kirjasta viisi oli äänikirjoja!
Näyttäisi siltä, että pumpulinpehmeän hötön kulutttaminen jatkuu edelleen.  



Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä. Minulla on sellainen mielikuva, että olisin lukenut suurimman osan Veera Vaahteran (Pauliina Vanhatalo) kirjoista. Nyt on meneillään äänikirjakierros, ja kyllä ovat loistavaa kuunneltavaa. Tämän tarinan päähenkilö on superintrovertti kirjaston vahtimestari Lotta, joka ylikuormittuneessa tilassa istuu vahtimestarikopin pöydän alla lukemassa. Lotta joutuu onnettomuuteen ja kuukaudeksi kipsiin - ja jos se vielä ei riitä, on asunnossakin vesivahinko. Tämä tönäisee Lotan elämässä liikkeelle myllerryksen uusia ihmisiä, poikaystäviä, tapaamisia - ja voi hyvänenaikasentään - pakottaa muuttamaan lukutottumuksia. "työpaikka jossa minulle maksettaisiin kirjojen lukemisesta ja pasianssin pelaamisesta", sellainen on minunkin haaveissani. Lotta on äärettömän samaistuttava hahmo, vaikka omassa elämässäni sutviudun vähän paremmin ylikuormasta ja sosiaalisesta elämästä. Erittäin kuunneltava, hyväntuulinen äänikirja.

Marian Keyes: Lucy menee naimisiin. Lucy kavereineen käy ennustajalla, joka povaa että Lucy menee aivan lähitulevaisuudessa naimisiin. Olin aivan unohtanut kuinka raivostuttava päähenkilö tässä kirjassa on, häilyvä, epävarma, rasittava. Kimppakämpässä kavereidensa kanssa elelevä Lucy rakastuu kerran toisensa jälkeen toivottomiin retkuihin, käyttäytyy inhottavasti melkein kaikkia muita ihmisiä kohtaan ja kuvittelee löytävänsä rakkautta rahoittamalla retkuja poikaystäviään. Tajusin että olen aivan syystä pistänyt kirjan kiertoon kotikirjastostani. Se palaa luultavasti antikkaan melko pian. Keyesillä on parempiakin tarinoita.

 David Casarett: Kuolema Kukko-Onnen majatalossa. Lystikäs Thaimaahan sijoittuva, amerikkalaisen lääkärin kirjoittama dekkari, pääosassa sairaalan eetikko Ladarat. Hän setvittelee salaperäistä kiinalaismiehen kuolemaa, tukee amerikkalaista perhettä onnettomuuden hetkellä, yrittää pitää työnsä kasassa suuren kuninkaallisen sairaalatarkastuksen alla ja huristelee ympäri kaupunkia Kuplavolkkarillaan, ruokakojulta toiselle. Metka kulttuurimatka, eikä liian pelottava tarina.

Mari Frisk: Neliöjuuri. Neljääkymppiä lähestyvät identtiset kaksoset Kati ja Sonja potevat vauvakuumetta ja päättävät perustaa apilaperheen. Perheenperustamistarinan rinnalla kulkee kaksosten kuolleen isän arvoitus ja tyhjästä ilmestyvä salaperäinen sukulaismies kauniissa huvilassaan. Kirjan alkupuoli on hauska ja ideatasolla tarina on kaikkiaan herkullisen räväkkä, mutta jotenkin kokonaisuus hajoaa käsiin ja loppuu kesken (onko kyseessä vasta joku trilogian ensimmäinen osa?) Olen varmasti osin väärää kohderyhmääkin: liian vanha, liian ei-perheenperustavainen, liian ei-hesalainen; satiirinen kritiikki ei kaikilta osin huvita, vaikka sen tunnistankin. Odotin kirjalta esittelyn ja takakannen perusteella paljon enemmän.

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä. Kolmeakymppiä lähestyvä Emmi on ikuinen opiskelija: gradu on vaiheessa, taiteelliset poikaystävät aiheuttavat päänvaivaa, soluasunto, alituinen rahapula ja ihastus laitoksen opettajaan täydentävät ikuisen opiskelijan identiteetin. Emma päättää valmistua, graduprojekti saa taustatukea entiseltä kämppikseltä. Työntäyteinen gradukesä laittaa Emman pohtimaan elämänsä suuntaa, ottamaan askeleita kohti itsensä tuntemista ja arvostamista. Hyväntuulinen kasvutarina, johon humanistin on helppo samastua, vaikka elämäntilanne onkin eri. "Valtio pitää huolen kaikista, meistä humanisteistakin" <3! Päiväkävelyideni hymyilyttävän hyväntuulinen äänikirja.

 Sophie Kinsella: Christmas Shopaholic. Ennen kirjastosulkua tekemäni varaukset tipahtelevat yksi kerrallaan luettavaksi. Himoshoppaaja-sarja ja Kinsellan tuotanto ylipäätään on mitä parhainta lohtulukemista: kuin levy lempisuklaata - tiedät täsmälleen mitä saat, ja tulet luultavasti hyvälle mielelle. Jouluaikaa ja joulutaikaa, pakollinen ystäväsekoilu ja harmitusta aiheuttava ihminen menneisyydestä, paljon organisoimista, yksi suuren vääryyden oikaisu, hirvittävä määrä ostoksia ja lempeää myötähäpeää - ja hyvä joulumieli lopussa. Levy lempisuklaata - makeaa, hyväntuulista, lohdullista. Alkuperäiskielellä.

Sari Luhtanen: Tuulin viemää. Hauska kertomus jokseenkin impulsiivisesta meteorologista Tuulista, joka päättää mennä naimisiin. Mies vain puuttuu. Tuuli on nimensä mukainen puhuri, aiheuttaa enemmän kaaosta kuin mitään järkevää ja tekee elämässään suuria muutoksia hetken mielijohteesta. Hauska äänikirja.

Colin Butcher: Molly ja minä. Kuinka miehestä ja hänen koirastaan tuli lyömätön etsiväkaksikko. Molly on hajukoirakoulutuksen saanut cockerspanieli, joka vainuaa karanneita tai kadonneita kissoja isäntänsä, entisen poliisin, nykyisen lemmikkietsivän kanssa. Sympaattinen tarina uralleen antautuneesta koirakosta. Minut yllätti se, kuinka paljon Britanniassa tapahtuu lemmikkivarkauksia. Ensimmäinen kirjastojen sulun jälkeen hakemani uutuuslaina. 
 
Donna Leon: Nuoruuden lähde. Lempeä tarina teini-iässä kanavaan uponneesta Manuelasta, jonkä onnettomuuteen liittyviä epäselvyyksiä komisario Brunetti yrittää selvittää. Inhimillinen ja hiukan epäuskottava Brunetti-tarina. E-kirja. 

Mhairi McFarlane: Hei ethän unohda minua. Olen tykännyt McFarlanen kirjoista valtavasti, mutta äänikirjana tämä jo ennestään tuttu tarina ei toiminut lainkaan niin hyvin kuin kirjana. Georgina saa potkut, jättää poikaystävänsä ja ajautuu kurimukseen, jossa joutuu kohtaamaan teinivuosien rakastettunsa sekä teinivuosien tapahtumat. Äänikirjana vähän ilmeetön peruschicklit, kun taas kirjana aivan toimiva, lähes helmi. Kyllä vaikuttaa käyttötapa, kaikki kirjat eivät toimi kaikissa kanavissa. Äänikirja.

 Donna Leon: Kultamuna. Kiehtova tarina kuolleesta miehestä jota ei ole olemassakaan. Miehen olemassaolosta ei näennäisen vahingossa tapahtuneen kuoleman jäljiltä löydy minkäänlaisia todisteita: ei syntymätodistusta, ei jälkeä koulunkäynnistä, ei ylipäätään mitään tietoa siitä, että hän on edes syntynyt. Kypsä, hyvä Brunetti-tarina, joka kiertyy kielen ja ahneuden ympärille. 

Sari Luhtanen: Tähtirooli. Vähän naiivi, hitusen pakkomielteinen ja itsekeskeinen psykologi Aura esiintyy ensin tosi-tv-sarjassa ja kipuilee menestyksen jäljiltä parisuhteessaan, äitisuhteessaan, sisarussuhteessaan ja oikeastaan koko elämässään - psykologi, jonka oma kuuppa on vähän sekaisin. Hyvä lukija kuljetti äänikirjan tarinaa mukavasti eteenpäin, loppuratkaisuun, joka ei ollut aivan tyypillinen chicklitille. Huoletonta hengähdysaikaa arkeen. Äänikirja.

Donna Leon: Seitsemän syntiä. Iäkäs ja vastenmielinen rouva löytyy murhattuna, murhasta epäillään hänen romanialaista kotiapuaan. Brunetti alkaa tutkia murhaa uudesta näkökulmasta. Niitä Brunetteja, joissa mielestäni ovat koordinaatit kohdillaan, riittävästi ruokaa ja juomaa, riittävästi Venetsiaa ja jotenkin mukavan kypsät mutta ei vielä tylsäksi käyneet hahmot. 

Sophie Kinsella: Salaisuuksia ilmassa. Hurjaan turbulenssiin joutuneessa lentokoneessa Emma tunnustaa vahingossa vieressään istuvalle tuntemattomalle matkustajalle kaikki salaisuutensa. Yleensä pidän Kinsellan vähän avuttomista ja myötähäpeää herättävistä sankareista, mutta tämä tarina on minusta jo melkein liian vaivaannuttava. Korona-ajan hankinta antikasta, leppoisaa iltalukemista kuitenkin.

 Donna Leon: Haurasta lasia. Muranon lasitehtaille sijoittuva ympäristörikos; Venetsia ja Brunetti. Mukavan joutilasta luettavaa vapaapäivälle. 

Marian Keyes: Sushia vasta-alkajille. Kotikirjahyllystäni puuttunut Keyes, jota aloin yhtäkkiä ja ilman mitään kunnon syytä kaivata kesken poikkeusarjen. Tein pyöräretken läheiseen antikkaan, ja onneksi tämä oli siellä hyllyssä, kohtuulliseen hintaan. Irlantiin, naistenlehden toimitukseen sijoittuva tarina, jonka halusin itse asiassa lukea yhden ainoan satunnaisen lauseen takia. Tulin kuitenkin hyvälle mielelle tarinan raivotarmaisista sivuhenkilöistä (päätoimittaja + avustajansa). Keyesin tarinoissa on usein mukana myös vakavampi puolensa - tässä tarinassa sivutaan masennusta. 

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


Kommentit

  1. Mä en pysty lukemaan mitään muuta kuin hömppää ja dekkareita tällä hetkellä. Mennään sitten niillä. Olen tykännyt noista "Vaahteran" kirjoista mutta tän vuoden uutuus, Vedet silmissä ei kyllä innostanut yhtään?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pistin silti Vaahteran varaukseen :)
      Keskittymiskyky on niin nollilla, ettei oikein mikään vakavanpuoleinen innosta.

      Poista
  2. Olen lukenut melkein kaikki Kinsellan ei-shopaholicit, mutta ne tuota. Alkukielellä toimivat musta parhaiten, Wedding night on ollut ehkä hauskin. Keyesiä en enää jaksa, pari oli viime vuonna niin huonoja, että iski melkein myötähäpeä kustantajaa ja kirjailijaa kohtaan. Nyt olen tämän viikon aikana lukenut kaksi viimeistä Outlander'iä, joista osa 7:n olin lukenut joskus ja unohtanut suunnilleen kokonaan. Täytyy sanoa, että osa 8 oli melkoinen pettymys enkä tiedä, viitsinkö enää jatkaa sarjan parissa kun joskus tulee uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aikalailla samaa mieltä sekä Kinsellasta että Keyesistä! Kummallakin on ollut hetkensä, mutta ehkä kertakaikkiaan käy niin, ettei kirjailijalla enää muutaman hyvin toimineen kirjan jälkeen ole mitään uutta sanottavaa. Kinsellalla sen jotenkuten kestää, kun hänen tuotantonsa on niin herttaisen hattaraista, mutta Keyes harmittaa, koska hänellä on välillä ollut ihan asiaakin.

      Poista
  3. Tää kuluttaa kirjoja vain äänisellaisina. Lasketaaks ne? Äänikirjat ovat ihan parhautta, kun ei muka ole ikinä aikaa oikaista kirjan kanssa ja jos on, ei pää jaksa keskittyä juoneen. Äänikirjat ovat olleet monen ankean päivän pelastus. Vaikeneepahan pään kohina, jos ei muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyl äänikirjat lasketaan! Tosin en pysty sanomaan että "luen äänikirjan". Toi just on äänikirjan paras ominaisuus: vaikenee pään kohina.

      Poista
  4. Mä en edelleenkään pysty äänikirjoihin, mutta sähköisenä olen nyt muutaman lukenut, nopeammin saatavilla sitä kautta, kuin kirjaston jonosta. Olen kuitenkin päässääntöisesti siirtynyt takaisin kirjastotyypiksi - meidän kirjaston virkailijat repes nauramaan, kun olin niin onnessani päästessäni heidän kanssa juttelemaan ja luuhaamaan hyllyjen välissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä olen jo ihan sekakäyttäjä :). Mulla on yhdestä kirjasta seuraavat varaukset: 1) oma kirjasto, perinteinen kirja; 2) oma kirjasto äänikirja 3) Hesa e-kirja 4) Hesa, äänikirja. Että jos vaikka jonkun sais :D

      Poista

Lähetä kommentti