marraskuukriizi

 mistä tietää että on marraskuu?

Marraskuu on palelemiskuukausi. 

Lokakuussa ja muina mukavina kuukausina vaeltelen päivisin kotiasussa, kulahtaneissa vajaamittaisissa trikoopöksyissä (tunnetaan myös nimellä A:n housut, koska ne ovat kiipeilevän nuoren A-nimisen kaverin entiset treenipöksät, joista on jonkun ihmeellisen vinksan kautta tullut minun lempikotihousuni. en oikein ymmärrä, miten ne ylipäätään ovat päätyneet meille. A on aikuinen ja asuu toisella paikkakunnalla, eikä ole koskaan käynyt meillä. sitä paitsi ne ovat kaksi kokoa liian pienet, en ymmärrä miten edes mahdun niihin. mutta mahdun ja ne ovat mukavat ja niissä on taskut.) ja teepaidassa.
Jos on sateisempi päivä saatan vaihtaa teepaidan pitkähihaiseen trikoopaitaan.
Ja aina kun syön, laitan päälle hupparin, syödessä tulee usein vilu.
Öisin nukun normaalisti pyjamassa, tai shortseissa ja teepaidassa.

Marraskuussa päivät menevät edelleen samalla linjalla, kotivermeissä, eikä ole mitään ongelmaa.
Illoille ja öille tapahtuu jotain.

Iltaisin, siinä vähän yhdeksän jälkeen, alkaa paleleminen.
Ihan raivoisan jäätävä paleleminen.

Olen kokeillut kaikkea mitä mieleen juolahtaa.
Kylmää suihkua.
Kuumaa suihkua.
Ei suihkua.
Saunaa.
Ei saunaa.
Särkylääkettä.
Naturellia.
Yömyssyä.
Raivoraittiutta.
Iltajumppaa.
Käpertymistä sohvanmuotoiseksi.
Lämmintä iltapalaa.
Kylmää iltapalaa.

Mikään ei auta.
Ei mitään väliä, syönkö pakastevadelmia vai enkö syö - tai mihin aikaan niitä syön. 
Palelen.
Ei mitään väliä, menenkö kuumaan suihkuun vai enkö mene - tai mihin aikaan menen.
Palelen.

Muutama päivä sitten kävi niin, että istuin sohvalla tekemässä opiskelu- ja muita istumista vaativia hommeleita ja yhtäkkiä aloin palella.
Palelin niin paljon että ajattelin tulevani kipeäksi kesken kotitehtävien. Näin jo sieluni silmin itseni riutumassa pieluksellani kuin entisten tyttökirjojen sankaritar että köh-köh.

Pistin kylmät käteni Lehtorin niskaan, ja se lähetti minut viipymättä kuumaan suihkuun.

Suihkun jälkeen aloin pukeutua.

Jos normaalisti päivällä tarkenen yksillä trikoohousuilla ja teepaidalla, niin nyt pistin päälle:

Yhdet trikoiset pyjamahousut.
Niiden päälle yhdet flanellihousut.
Yhden trikoisen perinteisen aluspaidan.
Sen päälle toisen trikoisen pyjamapaidan.
Sen päälle collegehupparin.
Kaulaan huivin.

Ei auttanut.
Lisäsin toisen huivin.
Kääriydyin Emoon (järisyttävän iso ja oudonvärinen fleeceaamutakki).
Ja palelin edelleen.

Teini alkoi urputtaa että ei pitäisi lisätä, vaan vähentää vaatetusta, kun kuulemma estän oman lämpenemiseni ja koteloin kylmän kaverikseni.

Nukkumaanmennessä tarkistin vielä, mistä löydän hätävaralisävaatteita yöllä jos en vieläkään lämpeä.
Otin pois huivit ja collegehupparin, mutta käärin pääni kokonaan toisen huivin peittoon ja pistin Emon peiton päälle lisäpeitoksi. (jalassa siis tuplahousut ja päällä tuplapaita)

Kun makasin ihan hiljaa ja liikkumatta paikallani, muodostui peiton alle mukava lämmin pesä, jossa juuri ja juuri tarkenin olla.

Puolen yön tuntumassa uskalsin heittää pois Emon ja päällimmäiset housut. Kahden kieppeillä päällimmäisen paidan, eli palasin normaaliin nukkumisvarusteluun.

Mikä ihme voisi auttaa paleluun?

Ja mikä ihme sen aiheuttaa?

Ennen kuin kukaan ehtii keksiä että kiertelevä pandemiahan se siellä kolkuttelee, niin tätä on ollut jo eKor, eli muinaisina vuosina.
Tosin se tuntuu vuosi vuodelta pahenevan vain.

*

Marraskuu meinaa muutenkin lannistaa.
Menin käymään kirjastossa ja totesin että ei täällä ole mitään luettavaa.

Sitten yritin piristää itseäni kuuntelemalla musiikkia.
Pahempi homma, suoratoistopalvelussa ei ollut mitään kuunneltavaa.

Minua ei huvita mikään. Yhtään mikään.
Paitsi kutominen. Kudoin rumaa paitaa melkein viikon ja sitten purin sen, kun se oli niin ruma.
Niskat tulivat kipeäksi, ja harmitti kun olin käyttänyt viikon sellaiseen rumuuteen mikä ei johtanut mihinkään. olisin kumminkin voinut tehdä kaikenlaisia kivoja asioita, tai edes nättejä. esim. piirtää kukkasia johonkin muistikirjaan tai ripustaa jouluvalot.
Se oli niin ruma, ettei sitä voinut hyödyntää edes mauttomana joulupaitana.

Mikä neuvoksi, rakas leelia-täti ja kaikki blogiyhteisön viisaat naiset?

*

ajastettu postaus