Matkamuisteluksia

Museokeskus Vapriikki Tampereella.
Tällä hetkellä Vapriikissa vaihtuvana näyttelynä ritarit: komeaa ja kalskahtelevaa. Vapriikki kaikkinensa on todellinen koko perheen museokohde - taatusti löytyy jokaiselle jotain katsottavaa. 
Itse huumaannuin erityisesti pelimuseosta - sinänsä outoa, kun en ole mikään pelaajatyyppi. Suomalainen pelituotanto on laajaa ja monipuolista, näyttelyssä voi tutustua monin tavoin erilaisiin pelityyppeihin, pelien historiaan ja pelaamaan pääsee vaikka mitä. 

Minua jäi kiehtomaan erityisesti pelimaailman ruokakulttuuri. Yritin ehdottaa Isoveljelle, että kokkaisin hänelle ja ystävilleen jonkin heidän roolipelinsä mukaisen menun. 

Pelimuseo sai minut innostuneen pomppivaiselle tuulelle. Pidin ja menen mieluusti uudestaan.
Lehtori kiersi Tampereen sisällissodan, minä en kyennyt - piti mennä ulkopuolelle hengittelemään. Kuljin läpi kivimuseon sillä aikaa. 
Menimme Vapriikkiin vielä seuraavana aamuna uudestaan junan lähtöä odotellessamme - piti pelata vähän flipperiä.

Kävelimme Tamperella Pyynikille syömään kuuluisat munkit. Munkit olivat mainioita, olin aivan äimänä siitä, että niitä piti jonottaa. Pitkään. Torniin emme mennet.
Kukaan ei ollut varoittanut munkkeja himoitsevista ampiaisista. Hekumallinen munkkihetki vaihtui nopeaan ahmimiseen ja pikaiseen poistumiseen paikalta.
Munkit olivat kyllä herkullisia.

Pohjois-Pohjanmaan museo Oulussa edustaa hyvin perinteistä, mielestäni jo vanhentunutta museotyyppiä. Sellaista jossa vitriinin ikkunan takaa tirkistellään museoesineitä ja luetaan jostain seinältä puuduttavan paljon tietoa. Lisäksi museossa oli tukalan kuuma. 
Olivat kehvelit menneet museoimaan lapsuuteni. Kuvassa näkyvään suihkupulloon liittyy onnellisia vesisotahenkisiä muistoja. 

Parasta oli ilmainen sisäänpääsy.

Samaisessa museossa oli vaihtuvana näyttelynä legoharrastajien rakennelmia. Sama perinteinen museolinja jatkui myös tässä näyttelyssä.

Oulun tiedekeskus Tietomaahan menimme kun emme oikein muutakaan keksineet. Ensin söimme aivan mahtavan maukkaan lounaan (jonka keskellä kävin työpaikkaan liittyviä neuvotteluita) ja sovimme että kurkataan tieteeseen vain pikkuriikkisen. Jos siellä on tuvan täydeltä kirkuvia ipanoita - siltä ainakin kuulosti - päätimme poistua nopeasti takavasemmalle. 
Innostuimme pelaamaan vaikka mitä pelejä ja kokeilemaan melkein kaikkia tiedetehtäviä, koska olimme amazing race -fiiliksessä ja hyvällä tuulella kaikin puolin. Heurekaa muistuttava, valoisa ja avara tiedekeskus oli lysti kokemus. Sattumaa ja todennäköisyyksiä käsittelevä vaihtuva näyttely oli kiinnostava.

Kuopiosta mieleeni jäi ortodoksinen kulttuuri- ja museokeskus Riisa. 
Ortodoksisuus on ylenpalttisen aistikylläistä ja juhlavaa. Ihailen ja ihmettelen sitä kaikkien aistien ilotulitusta ja samalla tunnen oloni vieraaksi, etäiseksi jotenkin ulkopuoliseksi - ja minussa herää pieni sisäinen körtti, joka hiljaa toivoo armovilausta kaiken pompöösin juhlavuuden sijaan.
Päädyimme käymään teologisia keskusteluita - mikä tietysti on merkki hyvästä museosta: aihe on herättänyt pohtimaan. Totesin ties monennenko kerran, että kaksi asiaa tässä ihmeellisessä maailmassa tekevät minusta todella teologisen ja uskonnollisen: ortodoksit ja aksolotlit. (älkää edes kysykö!) (höh. syyttäkää itseänne)

Aivan valtavasti ihminen unohtaa asioita elämänsä varrella. Tietääkseni olen joskus osannut lukea (muinais)kirkkoslaavia, mutta se on kyllä autuaasti pudonnut pois mielestä. Otin kuvan skeemamunkin asusta niissä toiveissa, että muistaisin sen taas. Arvatkaa olenko edes jaksanut yrittää?
Idän (ja myös Lännen) luostarilaitos on kiehtova juttu sekin, ja niin kovin vieras. 
Ajatelkaa, että on olemassa ihmisiä, joiden ainoa tehtävä on rukoilla koko maailman puolesta.
Samalla kun itse sitä viuhtoo menemään arkipäivässä tuosta vain vips.

Kuopion museossa ja taidemuseossa oli yhteisnäyttely Leonardo Da Vincin taiteesta ja keksinnöistä. Vuorovaikutteinen, moderni, aivan mainiosti toteutettu. 
Kaikki esillä oleva oli replicaa tai jopa replican replicaa, mutta ei haitannut. Pisti tietysti pohtimaan taidetta ja museokäynnin kokemuksellisuutta. Vaikka kuinka monta kertaa on ihminen nähnyt kuvia Mona Lisasta tai Da Vincin muistikirjoista, mutta kun sellainen on siinä aivan silmien edessä, vaikka sitten vain replicana, on kokemus aivan toisenlainen. 

Jotain merkitystä on sillä, että menee pois omasta arjestaan, varta vasten katsomaan, tutustumaan ja pohtimaan asioita. 

Voi olla, että en ikinä näe Viimeistä ehtoollista oikeasti siinä seinässä, johon se on maalattu, mutta siitä tehdyn jäljennöksen tarkastelu lähietäisyydeltä voi silti olla elämyksellinen ja arvokas kokemus. Ruudun kautta pääsee nykyään näkemään vaikka mitä, mutta keskellä kulkemisella on silti ainakin itselleni merkitystä.

*

Kaikki visiitit toteutuivat ihan itse hankitulla  museokortilla.