Heinäkuun kirjat

Siihen nähden, että on ollut kesä ja loma ja kesäloma, olen lukenut paljon vähemmän kuin kuvittelin.  Loppukuusta haastoin itseni lukemaan kirjan päivässä; ihan siihen tahtiin en päässyt, mutta nautiskelin silti lukemisentäyteisestä loppuheinäkuusta. 

Kuukauden suositukset:
Torstain murhakerho
Kauniit rauniot
Kaikella kunnioituksella
Pakumatkalla

kukaan ei ole kertonut löytäneensä kirjaa 😕

Alla kuukauden luetut käänteisjärjestyksessä.

Koko vuoden kirjat tuttuun tapaan lukuvuosissa (TÄSSÄ)

 Lucy Diamond: Rantakahvila. Pätkätöihin ja tylsään parisuhteeseen jumittunut Evie perii tätinsä rantakahvilan. Kun elämä poikaystävän kanssa ja vuokrafirmatyöläisenä alkaa todella tökkiä, Evie lähtee pelastamaan kahvilan rippeitä: henkilökunta on hakoteillä, eikä Eviellä ole kokkaustaitoja. Kesäinen, merenrantainen hyvänmielentarina yhteisöstä ja yhteisöllisyydestä ja siitä miten asiat järjestyvät. Loppuratkaisu oli harmillisesti puserrettu viimeisille sivuille, mutta hyväntuulisesti edennyt kertomus oli oivaa viikonloppulukemista. 

Sally Thorne: Toinen ensivaikutelma. Kirja on vilahdellut paljon erityisesti instassa. Seniorikylän ylivastuuntuntoinen vastaanottovirkailija joutuu työllistämään uuden pomonsa pitkätukkaisen, tatuoidun ja ylihuolettoman pojan. Tarinaa ei oikein kehitellä, hahmot ovat vähän onttoja, eikä tarinassa ole selkeitä käänteitä tai muutoksia. Itse kaipaan jopa feelgood-kirjallisuudelta vähän särmää. Tietysti on ihanaa ja aivan päivänselvää, kuinka tarinassa käy, ja on suloista lukea kertomusta, josta jo lähtiessä tietää että siinä ei petetä eikä jätetä, mutta aivan näin suoraviivainen ei kertomuksen myöskään tarvitse olla, vaikka sen ainoa päämäärä olisikin tuoda hetki hyvää mieltä ja eskapismia lukijalle. Perusherttainen höttö ei ota eikä anna, sen voi lukea, mutta ihan yhtä hyvin jättää lukemattakin.  Söötti, pikkukiva kirja, tuskin luen samalta kirjailijalta muuta.

Jukka-Pekka Palviainen: Kaikella kunnioituksella. Kertomus pienistä ihmisistä, keskeneräisestä rakkaudesta, siskosta ja sen veljestä isän kuoleman jälkimainingeissa. Tuomaksesta tulee vahingossa uskonnottomien hautajaisten puhuja, Kaisa kipuilee epätyydyttävää avioliittoa ja kaipaa rakkauttaan. Humoristinen, surumielinen, koskettava kuvaus pienistä hiljaisista keskeneräisistä elämistä. Lue.

 Richard Osman: Torstain murhakerho. Neljä seniorikylässä asuvaa amatöörietsivää kokoontuu kerran viikossa pohtimaan selvittämättömiä rikoksia menneisyydestä - kunnes yhtäkkiä heillä on selviteltävänään aivan tuore seniorikylässä tapahtunut rikos. Ja toinen. Kerho pyrkii yhteistyöhön poliisin kanssa, ja yrittää samalla kertaa sekä avustaa että sotkea poliisin tutkimuksia. Hyväntuulinen veijaritarina muistutti alkumetreillään Donald Westlaken tuotantoa ja laajeni sitten aivan omaksi kertomuksekseen. Toivon ja kammoan ajatusta että tälle tulisi jatkoa. Tyypit ovat herkullisia, tarina oli oiva - lisää tällaista. Mutta toisaalta: tyypit olivat herkullisia ja tarina oli oiva, kunpa se pysyisi uniikkina eikä ikinä menisi pilalle. Jos kaipaat hyvää mieltä, senioreiden juonittelua ja kepeää dekkarilukemista, lue tämä!

Jenny Colgan: Raikkaita tuulia ja lukemattomia kirjoja. Skotlantiin, bibliofiilien maailmaan siirretty The Sound of Music. Omituisesti äitinsä hylkäämien lasten maailmaan, valtavaan raiskiolla olevaan kartanoon tulee elämäntilanteensa vuoksi lastenhoitajaksi Zoe, mukanaan sekava avoeronsa ja oma lapsensa. Sen sijaan että huolehtisi lapsista, Zoe ajelee päivät pitkät kirja-autoa. Colganin kirjamaailmaan kuuluva opus toimii paremmin kuin leiväntuoksuiset Majakka-sarjan tarinat. Kertomus on silti aikajänteeltään outo ja poukkelehtiva, ja osassa hahmoja on sekavuutta, dramaattiset käänteet ovat vähän vaisuja ja tapahtuvat tylsästi aivan tarinan lopussa. Ihmettelen toistuvasti, mikä tekee näistä hiukan onnahtelevista tarinoista niin suosittuja ja ennen kaikkea, miksi niitä käännetään suomeksi? (silti luen niitä itse!) Luultavasti taika piilee kömpelön tarinan sijaan miljöössä; siinä että sankaritar tekee täyskäännöksen elämässään, muuttaa rauhalliseen kyläyhteisöön ja asettuu sinne osaksi yhteisöä. Olisi varmaan parhaimmillaan kylmänä, sateisena syyspäivänä luettuna. Hiukan mitäänsanomatonta feelgood-kirjallisuutta, joka ei ota muttei annakaan, rentouttaa ja antaa hetkeksi pakopaikan arkitodellisuudesta. 

Jess Walter: Kauniit rauniot. Tässä tarinassa kaikki kiertyy 1960-luvun Italiaan, pieneen jumalanhylkäämään kylään. Kaikki kertomuksen henkilöt ovat enemmän-vähemmän rikkinäisiä, hukkateillä elämässään ja rakkaudessa. Tarina kulkee monella aikatasolla (sotavuosista nykypäivään) ja monen henkilön oman tarinan kautta - mielestäni sekä henkilöitä että aikatasoja oli melkein liikaa - ja muodostaa silti yhtenäisen kokonaisuuden. Lopun elokuvamaista paisuttelua lukuunottamatta kaunis kuvaus siitä, miten ihmiset itse kirjoittavat itselleen ja itsestään tarinoita, ovat niiden vankeja ja etsivät jonkinlaista totuutta elämässään. Hömpän ja vakavan kirjallisuuden rajapinnoilla, pelkkää onnellista loppua, elokuvamainen (kukaties elokuvaksi haaveiltu) kertomus ihmisistä ja elämästä.

Marjo Seki: Kurkistus viuhkan taakse. Suomalaissyntyinen Marjo muistelee paria vuosikymmentä elämästään Japanissa: pienet muistelukertomukset avaavat näkökulmia japanilaiseen kulttuuriin. Japanilainen kurinalainen etiketti tekee minut surulliseksi: missä on tilaa olla ihminen? Sympaattinen pieni muistokokoelma.

 Catherine Isaac: Sekainen ihana elämämme. Allie löytää isoäitinsä laatikosta kirjeen, joka saa hänet epäilemään syntyperäänsä. Epäilykset vievät Allien matkalle Italiaan, ystävänsä Edin kanssa. Edillä puolestaan on vaikeuksia avioliitossaan, kontrolloiva vaimo soittelee perään, kun Ed yrittää ratkaista avioliittonsa kohtaloa. Kevyt kertäkäyttöhömppä kuljettaa lukijaa pitkin aurinkoista Italiaa, osa juonenkäänteistä ehkä vähän turhan dramaattisia ja hakemalla haettuja. Arkista kesäpäivän luettavaa, parempi kuin Isaacin ensimmäinen suomennettu teos, mutta Isaacista ei ole lempikirjailijakseni. 

 Anna Karhunen: Jos. Neljä vaihtoehtoista tarinaa sille, miten elämä voi jatkua - jos valitsen näin, mitä siitä seuraa? Sujuvasti etenevä, vaikeistakin asioista kertova tarina kolmikymppisen naisen elämästä. Kaikki tuntuu aina kiertyvän perheeseen ja parisuhteeseen; ehkä elämä tosiaan on niin parisuhde- ja perhekeskeistä, ja sitä vain en itse näe. Huomaan itse koko ajan selvemmin, että alan oikeasti olla liian jotakin näihin kolmikymppisten pääkaupunkiseudun naisten elämiin: minulla ei ole siihen mitään kosketuspintaa, ja pidin tässäkin osaa naisen pohdinnoista vähän turhina. Teksti eteni sujuvasti, jossitella olisi voinut vähän ilmavamminkin.

Liane Moriarty: Nainen joka unohti. Nelikymppinen Alice kaatuu jumppatunnilla ja lyö päänsä, häneltä katoavat muistot hänen elämänsä viimeksi kuluneista kymmenestä vuodesta: hän unohtaa olevansa äiti, hän unohtaa olevansa eroamassa, ja miksi sisko on etäinen? Kertomus muistoista ja parisuhteesta. Olen lukenut tämän vuosia sitten, ja sitä myötä unohtanut myös osan tarinasta. Moriarty osaa luoda tunnelmia, rakentaa juonta ja kuljettaa sitä. Pidin.

 Beth O'Leary: Kimppakämppä. Matkalukemisena jo muutamia vuosia aiemmin luettu chicklit. Alkuasetelma on kiehtova: voiko samassa kämpässä nukkua vuoroissa, ja mitä siitä voi seurata. Kuten hyvässä chicklitissä, myös tässä, on painavampaa asiaa. 

 Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet. Matkalukemisena junassa. Portugaliin sijoittuva dekkari. Kirjoittajansa ensimmäisenä vähän haparoiva kirjasarjan alku, mukavaa lomaluettavaa.

Sophie Kinsella: Tavataanko oikeasti? Ava ja Matt kohtaavat kirjoitusretriitissä anonyymeinä kirjailijanalkuina. Rakastuneina he päättävät jatkaa elämäänsä ja seurusteluaan ilman painolastia - mutta onnistuuko se? Kinsellan kirjojen sankarittaret ovat hyväntuulisia höppänöitä, eksyksissään elämässä ja tursuavat positiivista hyväntahtoisuutta. Kinsellan tarinoissa ei koskaan tapahdu mitään kamalaa tai pelottavaa, ja juuri se tekee niistä täydellistä, rentouttavaa hyvänmielen hömppää (olkoonkin että sankarittaret ovat välillä vähän raivostuttavan hellyttäviä), leppeä kesäkirja, lomakirja, vapaapäiväkirja sellaiseen hetkeen, johon kaipaa vain hyvää mieltä.

 Aino Huilaja: Pakumatkalla. Työhönsä kyllästynyt, uupunut uutisankkuri hankkii miehensä kanssa pakettiauton, muuntaa sen asumiskelpoiseksi ja pakkaa elämänsä rippeet kyytiin. Koiran ja miehen kanssa kohti Etelä-Eurooppaa ja leppoisampaa elämää. Leppoistaminen ja oravanpyörästä irti pyristeleminen ovat tarinoina aina vain yhtä kiehtovia; kun jotenkin koen että minusta ei ole hyppelemään irti olemassaolevista vastuistani. Joskus aiemmin olisin voinut hyvinkin ihastua ajatukseen omasta pakusta ja pakumatkasta, olisin saattanut olla vähän kateellinenkin, juuri tällä hetkellä ja tässä tilanteessa luettuna tarina jätti kuitenkin vähän kylmäksi, jokin samaistumispinta puuttui.  Sujuvasti etenevä matka ja tarina päättyivät ensimmäisen koronakevään sulkuihin ja kiireiseen Suomeen-paluuseen. Lue silti, jos pidät matkakirjoista!

 Julien Sandrel: Unelmien lista. Tämä on luultavasti lukuvuosi-historiani ensimmäinen kerta, kun kirjoitan näin: älä lue tätä kirjaa, se on epäuskottava. Käsi ylös kaikki äidit, jotka lähdette mahdollisesti kuukauden sisällä kuolevan lapsenne luota sairaalasta toteuttamaan tämän lapsen salaiseen vihkoon listaamia unelmia. Käsi ylös, jos vapaaehtoisesti lähdet viimeisen kolmenkymmenen yhteisen päivänne aikana ensin Tokioon, sitten Unkariin ja vielä kahden viimeisen päivän ajaksi Lontooseen, jossa jätät vastaamatta sairaalasta tuleviin puheluihin. Pahoitteluni spoilerista, paitsi että ei. Sen lisäksi että näitä unelmien lista -tyyppisiä kirjoja on kirjoitettu lukuisia, ne kaikki on kirjoitettu paremmin. Hyvä yri, antaisin anteeksi jos olisi omakustanne. (ja ps. jos ihminen on ollut hengityskoneessa, hän ei puhu. voisi edes tehdä taustatyöt)   

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

kuvittelin että olisin lukenut junareissulla enemmän
taisin vain mietiskellä asioita