outoja käänteitä geriatrisella reilausreissulla

 Ihan ystävänä annan nyt semmoisen neuvon, että älkää lähtekö junailemaan ympäri Suomea ja samalla vaihtako työpaikkaa.

taipaleella

On nimittäin aika mielenkiintoinen yhdistelmä.

Parasta varmaan kertoa tarina aika alusta alkaen.
Paria päivää ennen kuin kesälomani alkoi, naapurikaupungin kilpailevasta puljusta kysyttiin, että olisinko kiinnostunut työskentelemään heillä.
he halusivat minut! paikkaan joka ei ollut edes haussa! minut! minut! 

No olisin! Olen ollut kiinnostunut siitä puljusta jo useamman vuoden.
Sovimme haastattelusta (paikka1) lomani aloittavalle sunnuntaille. Melko kuumottava alku lomalle.

Samaan aikaan toisaalla olin hakenut myös tyystin toisenlaista työtä (paikka2), tyystin toisenlaisesta puljusta ja he halusivat minut haastateltavaksi samaan aikaan kun minä olin ajatellut istua junassa matkalla. Pienellä vekslauksella onnistui haastattelun siirto. 

Kaksi työhaastattelua! Kaksi! minä joka en ole vuosiin päässyt haastatteluihin, luulin jo että olen ylikypsä

Ja samaan aikaan piti äkkiä päästä lomafiilikseen, koska sain lomaa vain kolme viikkoa, ja piti suunnitella ja keskittyä lomareissuun ja ties mitä kaikkea.
Vähemmästäkin menee pienen ihmisen pää sekaisin.

Ensimmäisessä haastattelussa - paikka1 -  haastattelijat puhuivat ja minä kuuntelin ja nyökkäilin viisaana, eikä minulla ollut haastattelun loputtua mitään käsitystä siitä, mihin tehtävään olisin tulossa. Paitsi että halusin sinne.
Toisessa haastattelussa - paikka2 - minulla tuli heti alkuun kummallisen voimakas tunne, että ei tänne. Haastattelijat olivat aivan huippumukavia, tilanne oli leppoisa mutta koko sielu huusi että EI. 

Lähdin raiteleilureissulle kahden työhaastettelun loukossa: toisesta (paikka1) halusin vastaukseksi kyllä ja toisesta (paikka2) ei.
Ja pelkäsin tietysti päinvastaista lopputulosta.
Tai sitä että molemmat sanovat JOO mutta väärässä tahdissa.
Kaikkein eniten pelkäsin sitä että molemmat sanovat EI. 

Kissakahvila Tiramisu Kuopiossa

Reissumme alkoi perjantaina. Tiesin että jotain ratkaisuja on odotettavissa suunnilleen tiistaina. Paikka2 - se mitä en haastattelun perustella halunnutkaan - tiedotti asiasta tiistaina vähän puolenpäivän jälkeen: kiitos mutta ei kiitos. (helpotus, valtava helpotus!).
Tiistaina istuimme koko iltapäivän junassa matkalla Kuopiosta Ouluun ja samalla tiesin että paikka1 ratkeaa ainakin johonkin pisteeseen asti vielä tiistain aikana.
Kuopiosta Ouluun on muuten pitkä matka.  

Pääsimme Ouluun illalla kahdeksan aikoihin, eikä mitään ollut kuulunut koko paikka1:stä. Stalkkasin yhteyshenkilöä somessa, ja näin että hän on ollut aktiivinen ja kaikki mahdolliset epäluuloisen ankeat ajatukset hyökkäsivät kimppuuni.
Pääsimme majapaikkaan, joka ovessa oli ovela ja outo koodilukko. Tumpuloin kännykän esiin ja aloin etsiä siitä taskulamppua että näkisimme avata oven.
Samalla hetkellä puhelimeen kilahti viesti: kyllä tässä nyt kumminkin kävi sitten niin...  (voi rumasana!)
Pääsimme sisään ovesta ja minä istuin lähimpään tuoliin tärisemään pettymystäni…että me haluttaisiin sut meidän työkaveriksi tänne Xx:n.
Aloin vaihtelun vuoksi täristä helpotusta.

hän joka on saanut iloisia uutisia

Tämmöinen tunnemyllerrys on omiaan sekoittamaan reissua aika pitkälti. Kun yrittää olla lomalla ja joutuu melkein koko ajan ajattelemaan töitä, ovat lähtökohdat jo aika sekavat. Ja sitten ihan ne käytännön järjestelyt: uusi pulju haluaa tietysti että aloittaisin mahdollisimman pian.
Saanko edes yhteyden työnantajaan?
Miten suhtautuvat?
Keihin kaikkiin ja millä tavoin pitää olla yhteydessä?
Olen töissä kolmannella sektorilla, komentoketjut eivät ole aina niin yksiselitteisiä: onko todellinen esimieheni vapaaehtoistoimijoista koostuva johtokunta, vaiko johtokunnan puheenjohtaja? Vaiko kenties lähiesimieheni? Kenestä aloitan ja millä tavoin?
Pienet asiat - lomat, vapaat, sairastelut - hoituvat  lähiesimiehen kanssa, keskisuuria murheita varten minulla on ollut johtokunnassa uskottu mies ja isoista linjoista olen sopinut kulloisenkin puheenjohtajan kanssa - sekavaa ja välillä aika hankalaakin, koska kaikki nämä tyypit toimivat hyvin vahvasti fiilispohjalta.
Seuraavana aamuna niin aikaisin kun kehtasin, laitoin viestin puheenjohtajalle tosi ikävää, koska tiedän että uutinen ei ole mikään helppo uutinen, en tiennyt onko pj lomalla vai töissä, ja jos lomalla niin onko edes Suomessa: milloin sopisi soittaa. 
lähiesimiestä en halunnut häiritä, enkä ottaa vastaan hänen tunnereaktiotaan

Soitot puheenjohtajalle ja sen jälkeen myös varapuheenjohtajalle: sovimme käytännön stepit, ja myös sen etten häiritse lähiesimiestä enempää kuin sähköpostiviestin verran.
Seuraavaksi kirjastoon - tässä kohden iso riemulaulu kirjastolaitokselle!
Vapaasti käytettävät tietokoneet ja tulostusmahdollisuus! Sain irtisanoutumisilmoituksen tehtyä ja lähetettyä sovituille henkilöille, viestiin taustoitin vielä kerran tilannetta.
tärisin taas vaihteeksi. tuntuu aivan valtavan uskaliaalta hypyltä.

Ja lopulta: Helpotus. Aivan suunnaton helpotus. 
Keveys. Ilo. Huojennus. 
on ollut himppasen verran rankkoja vuosia jo joitakin

En tiedä kummasta olen iloisempi: siitäkö että minut headhuntattiin minut!, vaiko siitä että muutos on oikeasti edessä.
Oikeasti olemassa.
Oikeasti tapahtumassa. 

eikä ihan hirveästi harmita sekään, että lyhyet työpäivät jatkuvat ja palkka nousee

outoa eläimistöä Pyynikillä