puuskahduksia

 Kaikki alkoi ihan pienestä.

Minua rupesi yhtenä päivänä elokuun lopulla harmittamaan lusikkalaatikon epämääräinen muruisuus ja sekaisuus.
Yhtenä iltapäivänä ruuan jälkeen kippasin lusikat pöydälle, pesin laatikon ja lusikoin sen uudestaan.
Seuraavina päivinä kävin tämän tästä ihailemassa siistiä laatikkoani.
Laatikossa on tilaa!
Siellä ei ole murusia!

Viime viikolla alkoi harmittaa vaatekaappini tursuileva täysinäisyys. 
Yhtenä päivänä osallistuin etäkoulutukseen ja sain samalla ällin ruveta järjestelemään vaatekaappiani. kertoo ehkä vähän koulutuksen tasosta?
Keräsin pois kaikki kesävaatteet, pakkasin muovikassiin ja arkistoin.
Sitten keräsin pois kaikki sellaiset epämääräiset kivat, joita kumminkaan en ole pitkään aikaan käyttänyt. Pakkasin nekin muovikassiin ja arkistoin, ajattelin että säilön niitä vaikka muutaman kuukauden ja katson sitten, onko niille enää käyttöä.
Perkasin pois kulahtaneet, rikkinäiset ja vanuneet vaatteet, heitin armottomasti roskikseen paripuolet sukat, silmäpakoiset sukkikset ja rumat rintsikat.
Järjestin hyllyt uusiksi.
Välillä oli vähän työlästä kun oli niin kovin osallistava koulutus ja piti aina mennä videoyhteyteen keskustelemaan pienryhmissä.
Vaatekaapissani on järjestys!
Siellä on tilaa!
Siellä on yksi kokonainen tyhjä hylly! jolle olen aivan huvikseni laittanut yhden pyyhkeen, ettei sinne ala kertyä tursuilutavaraa.
Jokainen laatikko menee kiinni sievästi, löydän sukat, näen yhdellä silmäyksellä paidat ja alaosat, päivittäisten valintojen tekeminen on vaivatonta.

Viime aikoina olen joka viikonloppu ollut menossa ja tekemässä vaikka mitä. Menneenä viikonloppuna olin lauantaina Helsingissä ihan muuten vaan. Kun illalla tulimme kotiin, olin aivan irti-katki-poikki, ja päätin että en tee sunnuntaina mitään.

Paitsi että kaupassa oli pakko käydä.
Kävimme.
Sitten minua alkoi ärsyttää jääkaapin ruma ja sotkuinen täyteys.
Tyhjensin pois kaikki kaprispurnukat, joista oli otettu yksi kapris, kaikki loppuunstruutatut sinapit ja ketsupit, kaikki nuhjaantuneet vuoden vanhat marmeladit joista oli otettu yksi kaapaisu jonkin reseptin jatkeeksi, kaikki yksinäiset puolikuolleet porkkanat ja itäneet perunat.

Järjestin hyllyt.
Jääkaapissani on järjestys!
Siellä on tilaa!
Siellä on yksi kokonainen tyhjä hylly!
tai oikeasti se hylly on otettu kokonaan pois ettei sinne ala kertyä kerrankäytetyjä kaprispurnukoita. en edes tykkää kapriksesta. miksi meillä on sitä?
Päätin etten enää ikinä osta kapriksia tai marmeladeja vain sen takia että resepti käskee laittamaan joukkoon yhden kapriksen.
Tai lusikallisen marmeladia.

Sitten riehaannuin pakastimelle.
Otin ulos joka ikisen laatikon ja kävin läpi.
Poistin armotta yli vuoden vanhat pakasteet, kaiken syömättä jääneen; jokaikisen oudon nyssäkän, josta ei voinut päätellä mitä ja miksi se oli pakastimeen säilötty.
Pakastimessani on tilaa!
Siellä on yksi kokonainen tyhjä hylly!
paitsi että laitoin sinne hyllylle melkein täyden napuepullon ettei sinne ala kertyä outoja jämänyssäköitä. mitä järkeä on pakastaa jämänyssäköitä, jos niiden sisältöä ei koskaan syö?
päätin etten osta enkä pakasta mitään turhaa.

Menin kävelylle ja ajattelin että loppupäivän makaan ja luen vain.

Mutta kävelyn jälkeen minua alkoi ärsyttää kuivaruokakaapin sotkuinen täyteys.
Ja voi sukupuolineutraalit sentään - se vasta olikin sotkuinen ja täysi!
Tyhjensin pois kaikki karanteenivarastot; kaikki tunkkaisiksi muuttuneet jauhot, kaikki muutaman pastaroikaleen pastapussukat ja kaikki parasta ennen päivänsä jo vuosi sitten ohittaneet hätävararuuat.
Päättäväisesti en surrut sitä tavaramäärää vaan kannoin talosta ulos kassikaupalla karanteeniahdistusta ja -pelkoa, jäytävää huolta viimeisen puolentoista vuoden ajalta.
Tajusin että sekä kaaos että ylenpalttinen ruokamäärä kertovat vain ja ainoastaan huolesta ja ahdistuksesta, pelosta ja tarpeesta suojella omia.
Kaiken sen tunkan ja vanhentuneen poiskantaminen oli puhdistavaa.
Kuivaruokakaapissani on tilaa!
Ja siellä on silti ruokaa!
Kuivaruokakaapissa on yksi kokonaan tyhjä hylly tai oikeastaan laatikko
paitsi että laitoin sinne leipäkorin pois työtasolta.

Pitkin iltaa - jolloin minun piti lukea ja kirjoittaa - kävin vain availemassa kaappejani ja käskin kaikkia muitakin koko ajan ihailemaan niitä paitsi pakastinta en availlut. enkä ottanut napuetakaan. oli kumminkin sunnuntai sentään.

Sitten julistin että joulusiivous on käytännössä tehty.
Aloin haaveilla myös tärkeiden papereiden arkistoimisesta ja takahuoneen sekalaisvaatekaappien järjestelystä.

Minulle sopii tällainen äkillinen älliytyminen.
tiedostan että jotain on elämässä vähän paremmin: mitä sotkuisempi on mieleni, sitä sekaisempi on myös ympäristöni. Kun voin hyvin, on keittiön työtaso melkein tyhjä ja kaapeissa edes jokin järjestyksentapainen.
kirjakasat ovat sentään aina ennallaan, niistä en ole vielä päässyt eroon edes hyvässä vireessä.

 

 

 

*

ajastettu postaus