Joskus kauan kauan sitten e.Kor. kävin uimassa kaksi ja välillä kolmekin kertaa viikossa.
Sitten tuli kevät 2020, ja kaikenlaiset paikat menivät kiinni tai niihin oli yleisörajoitusta ja ties mitä. Olen käynyt joitakin kertoja uimahallilla maaliskuun 2020 ja elokuun 2021 välillä, mutta ne ovat olleet täysin yksittäisiä kertoja.
Nyt pyristelen liikkumisen uudelleenaloittamiseksi.
Tällaiselle syntyjään liikkumattomalle ihmiselle kaikenlainen liikunnallisen elämäntavan tavoittelu on todellisen työn ja tuskan takana: oman lajin löytäminen on työlästä, lähteminen on työlästä, tekeminen on työlästä, ja suorituksen palkitsevuus on liki nollassa.
Kun ei niin ei.
Esteitä
1. rutiini puuttuu. Maaliskuun 2020 ja tämän päivän välissä elämässäni ja elämässämme on tapahtunut ihan älyttömän paljon. Työpaikka on vaihtunut, perheen kokoonpano on muuttunut, perheen aikataulut ovat erilaiset. En ole vielä löytänyt niitä liikunnalle oikeita hetkiä. En ole vielä pystynyt kalenteroimaan arkeani sillä tavalla että uimahalli asettuisi osaksi elämääni.
2. kroppani on muuttunut. Niin olisi käynyt joka tapauksessa: valun alaspäin. Niin se vain on. Mutta huomaan sen selvästi. Paino on kai suunnilleen sama kuin e.Kor., mutta ruumiinrakenne on erilainen. Painopiste on jossain muualla. En oikein tunne itseäni. Jos olisin polskutellut hilpeästi ja yhtäjaksoisesti, en edes huomaisi tätä muutosta, nyt huomaan.
3. kroppani on todellakin muuttunut. Lihakset tuntuvat erilaisilta. Käyn hitaammalla. Polvet ratisevat ja uikuttavat. Niin olisi käynyt joka tapauksessa, mutta en olisi huomannut muutosta ilman tuota pitkää taukoa.
4. kroppani on muuttunut, uskokaa jo. Liikkumattomuuskin tuntuu. Olen vinossa ja venkurassa. Kiristää ja siristää.
5. uintikunto on huonontunut. Se nyt on itsestäänselvyys. Tietysti kunto huononee. Yhdistettynä kropassa tapahtuneisiin muutoksiin, se tekee vedessä liikkumisesta erilaista. Kunto tietysti palailee tekemisen myötä, mutta tässä vaiheessa, kun vasta yrittelen liikkumista, tuntuu melkein ylivoimaisen vaikealta räpiköidä eteenpäin muuttuneen ja huonokuntoistuneen kroppani kanssa.
6. lähtökohtaisesti en halua harrastaa liikuntaa. En.
Esteiden purkamista
1. ne rutiinit on nyt vain luotava. Kalenterissani on tilaa, jos vain haluan. Kalenterissani on tilaa paljon, tai ainakin riittävästi. Pystyn ihan hyvin löytämään viikon seitsemästä päivästä ainakin kaksi sellaista ajankohtaa, jolloin minulla on aikaa ja jompi kumpi kaupungin kahdesta hallista on auki.
2-5. kunto kohenee ja kroppa tuntuu tutummalta, kunhan vain jaksan totutella itseeni uudestaan. Kyllä, pitkästyn altaassa paljon nopeammin kuin ennen ja muutenkin tuntuu hitaammalta, mutta entä sitten? Täytyy vain keksiä se ajatus, jota ahkerasti ajattelee räpiköidessään.
6. tiedetään. Se ei muuksi muutu. Mutta johan tämä puolentoista vuoden katko kertoo, mitä siitä seuraa.
Mahtaisinko taas päästä kiinni aamu-uinteihin? Sekin oli jossain vaiheessa ihan kivaa.
En oikeastaan yhtään haluaisi olla niin järjestelmällinen ja päättäväinen kuin mitä tämä elämäntapahanke vaatii. En.
En yhtään haluaisi tutkia kalenteria ja aikatauluja ja päättää että maanantaisin ja keskiviikkoisin.
Enkä ainakaan yhtään haluaisi lähteä mihinkään töiden jälkeen. Enkä ennen töitäkään.
Enkä ainakaan mennä märkään ja kylmään uima-altaaseen.
En halua liikkua, mutta en kyllä halua myöskään olla tällainen nitisevä ja natiseva ja lyhentynytlihaksinen kremppaeukko.
Voi kor minkä ihmiselle teit!
*
hyvin ylpeä kyllä olen siitä että maanantai oli todellinen Köyhän Henkilön Triathlon: kävellen töihin ja kotiin, fillarilla uimahallille, uinti, fillarilla kotiin.
Voihan kor! Mä olen saanut pidettyä vain aamukävelyrutiinin tänä aikana. Uiminen todellakin jäi kun sulkivat paikat. Mutta sen jälkeen, kun olisin päässyt halliin, en ole ajatellutkaan asiaa. Noh, mulla ei ole yhtä hienoa suhdetta sen kanssa kuin mitä sulla on.
VastaaPoistaJotenkin arvaan, että kun saat potkaistua vauhtiin uimakauden, niin sulla alkaa olla ennemminkin Virtaavan Henkilön Triathlon -päiviä <3
kaipa se uimakausi tästä vielä käyntiin lähtee <3!
PoistaVoi Marika, sä sentään yrität♥
VastaaPoistamusta tuntuu, että olen jo luovuttanut...
Lukemisen vastapainoksi pitäisi kyllä olla jotain, mutta kun se - lukeminen siis - on niin kivaa!
mulle on tullut uusi lukutapa: menen kamalan aikaisin sänkyyn (istumaan) ja lukemaan. Ihan parasta, paitsi että alkaa väsyttää myös kamalan aikaisin.
PoistaMä voisin copypeistata tämän tekstin suoraan oman blogin puolelle! Ihan jokainen kohta on kuin suoraan mun elämästä.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua kuitenkin täältä toiselta alaspäin valuneelta, ratisevalta ja uikuttavalta tyypiltä 💛💛💛
<3
PoistaUskotko kun sanon, että pystyn samaistumaan erittäin hyvin kaikkeen mitä kirjoitat, vaikka olen ollut (ainakin olevinani, en ole enää varma todellisuudesta) erittäinkin liikkuvainen ja liikuntamielinen.
VastaaPoistaMutta nyt vaan yksinkertaisesti on niin perhanan vaikiaa tehdä mitään. Ei niinkään Kor:sta johtuen, vaan ihan muusta. Eniten varmaan itsestäni, vaikka löydänkin pääsyyllisen esim työpaikalla tapahtuneista muutoksista, jotka on johtaneet justiin tuohon mitä kirjoitat, että niitä liikunnalle luontaisesti sopivia hetkiä on tällä hetkellä vaikea löytää. Ja vaikka niitä löydänkin, on usein käynyt niin, että sillä sopivalla hetkellä olen mahdollisimman epäsopivalla energialla varustettu, enkä vaan yksinkertaisesti jaksa.
Mutta tuo sun esteiden purkamisosio on realistisen viisas tai viisaan realistinen. Samoilla linjoilla olen siinäkin ja heti kun tänään vaan yksinkertaisesti menin salille, enkä jättänyt menemättä, tuli suorastaan voittajafiilis. Ja hyväksyin sen, että punttipuolituntinen on parempi kuin ei mitään.
Ja jos sitä motivaatiota jäisi kaikkeen odottelemaan, niin en myöskään pesisi illalla kasvoja, enkä hampaita. Ei juurikaan kiinnosta silloin kun jo väsyttää, mutta ne nyt vaan on tehtävä. Sama koskee liikuntaa. Eikä koskaan vielä ole kaduttanut, että on lähtenyt sinne salille, jumpalle, uimaan tai mihin nyt on mennytkin.
kuuluu vissiin ikävaiheeseen tuollainen aikaansaamattomuus, näin sanoi mulle muuan viisas lääkäri. Ei vain meinaa toimeentua, ei ole motivaatiota...
PoistaPienikin hetki liikkumista tekee kumminkin hyvää, heti kun vain saa lähdettyä.
Täytän seuraavaksi 57, mutten edelleenkään suostu ottamaan ikäkorttia käyttöön. On liian helppo. Samoin vaihdevuosikortti.
PoistaEhkä sitten kun Aira Samulin sanoo, ettei pahemmin liikkuminen kiinnostele, voin harkita 😘. Siihen asti ajattelen, että on ihan omasta tahdostani kiinni tämä(kin) homma.
Minua puolestaan lohduttaa se, että ehkä ja mahdollisesti motivaation puute ja aikaansaamattomuus saattaisivat johtua iästä /vaihdevuosien lähestymisestä /hormonikadosta. Jotenkin se lohduttaa siksi, että minun on silloin helpompaa yrittää ylittää motivoitumattomuus. Sanon itselleni jotakin siihen suuntaan että juuei, ei huvta, mutta se johtuu nyt vain tästä oudosta hormonitasapainosta, oikeasti olet reipas ja jaksavainen - ja pystyt kyllä jaksamaan nytkin.
PoistaKoska jos se ei johdu hormoneista, niin sitten kai olisin oikeasti aikaansaamaton ja motivoitumaton, ja sitä kynnystä mun olisi paljon vaikeampi itseni ylittää. Saatko kiinni? Mulla on henkisesti parempi olla, kun voin syyttää lähestyviä vaihdevuosia, oudot mielialat johtuvat ehkä niistä, eivät siitä että olisin oikeasti jotenkin sekoamassa.