Lokakuu oli lukukuu

 Lokakuu on ollut hyvä lukukuu. Työelämä on tasaantunut, arkielämä samoin. Illoissa ja viikonlopuissa on mukavasti lukuaikaa, ja lokakuussa moni uutuusvarauskin osui kirjastosta kohdalle. 

Suosittelen Ilkka Kariston Vuosi ilman nettiä: se sai ainakin minut pohtimaan omaa netinkäyttöäni. Kirjan luettuani olen yrittänyt entistä tarmokkaammin rauhoittaa iltani lukemiselle ja muulle tekemiselle. Telkkarin katselukin on jäänyt (jo tätä kirjaa ennen) mukavasti vähemmälle: hankimme toimivan radion. Huomaan jo muutaman illan vaikutuksen omassa mielentilassa. Lue, jos uskallat pohtia omaa nettisuhdettasi. (elämä ilman nettiä olisi liian työlästä, en edes kuvittele. Arvostan ihan liikaa vahvan tunnistautumisen tuomia mahdollisuuksia erilaisiin ajanvarauksiin, pankkiasioiden hoitamiseen ja vastaaviin.)

Karen Blixenin päiväkirjamerkintöihin ja kirjeenvaihtoon, sekä aikalaispäiväkirjoihin ja kirjeenvaihtoon perustuva, rehellisempi elämäkerta oli kiinnostavaa luettavaa sekin. Melko paksun opuksen lukeminen tuntui välillä työvoitolta: kaikenlaiset sotamuistelukset eivät hetkittäin houkutelleet, mutta Blixenin elämäntarina ja se kuva jonka hän on elämästään halunnut välittää, oli kiehtovaa luettavaa. En ole nähnyt elokuvaa, enkä lukenut Blixenin omaelämäkertaa (jota ilmeisesti pitäisi kutsua pikemminkin autofiktioksi), minulla ei juurikaan ollut ennakko-oletuksia.

Saku Tuomisen Kaikki on hyvin -kirjan kävin luettuani ostamassa omakseni. Se odottaa yöpöydällä uusia oivalluksia ja lukuhetkiä. Seuraavaksi luen sitä kynä kädessä. 

Blogin kautta sain lukuvinkin Sirkasta. Sitä suosittelen myös: hyvänmielen välipala. Kirja jossa ei oikein tunnu tapahtuvan mitään, ja silti tulee hyvälle tuulelle.

lukunurkkauksessa

Kaikki lokakuussa luetut alla, käänteisjärjestyksessä.

Kaikki vuoden 2021 luetut löydät TÄSTÄ

ja #helmetlukuhaaste2021 etenemisen löydät TÄSTÄ - instatililtä on elo-lokakuulta jäänyt osa luetuista päivittämättä. 

 Monni Himari: Vaella, kalasta, rakasta - omaa polkua etsimässä. Himari pettyy kerran toisensa jälkeen rakkaudessa, ylikuormittuu työssä ja päättää muuttaa Pohjois-Norjaan pienelle saarelle omavaraistalouteen ja valassafarien kausityöntekijäksi. Samaan saumaan osuu vielä yllätysrakkaus: kalastava Norjaan asettunut suomalaismies. Kirja on jollain tapaa pastissimainen - Eat, Pray, Love tulee mieleen ainakin nimestä. Paikoin maalaileva luontokuvailu ärsytti ja paikoin tuntui siltä, että kirjoittaja olisi voinut antaa itsestään enemmänkin. Mukavan julistamaton kuvaus elämästä omavaraisuudessa, tarina ei myöskään alleviivaa rasittavasti pysähtymisen merkitystä, vaan lukija saa oivaltaa sen itse. Koin kuitenkin ettei kirjoittaja päästänyt lähelleen, vaan piiloutui mieluummin luontokuvausten taakse. Paikoin pidin kirjasta todella paljon, paikoin lukeminen jäi kovin ulkokohtaiseksi. Paljon oli kalaa. Varsinkin suolattua. Odotin kovin paljon enemmän tältä kirjalta: olin säästänyt sen viikonlopun rentoutumiskirjaksi. Valitsin lukemisen sijaan siivoamisen. 

Donna Leon: Ansionsa mukaan. Välipalakirjana vanha tuttu Brunetti-kertomus. Halusin vetelehtiä Italiassa, siemailla viinejä ja nauttia auringosta vielä tovin lisää. Olen lukenut kirjan useampaan kertaan, Donna Leonit toimivat lohtulukemisena, ajanvietteenä silloin kun ei ole mitään lukemista tai tekemistä.

Eero Hämeenniemi: Napolista etelään. Kirjailija-säveltäjä-pianistin kertomuksia Etelä-Italiasta, lähinnä Sisiliasta, missä muusikolla on tapana talvehtia. Pieniä tarinanpalasia ihmisistä, jonkin verran yleistietoa alueesta, ilmeistä Italian-rakkautta. Vähän hajanainen ja pirstaleinen kirja vie mukanaan makumatkalle Sisiliaan. Kirjan parasta antia ovat kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa. Lue, jos kärsit kaukokaipuusta!

 Ilkka Karisto: Vuosi ilman nettiä. Toimittaja Ilkka Karisto jättää internetin vuodeksi saadakseen takaisin keskittymiskykynsä - vuosi sattui olemaan ensimmäinen koronavuosi ja Yhdysvaltain presidenttivaalivuosi. Päiväkirjamainen realityproosa pohdiskelee nykyihmisen suhdetta nettiin, suhdetta uutisiin, suhdetta hetitapahtumiseen. Monet asiat ilman nettiä muuttuvat mutkikkaiksi: laskujen maksaminen, terveystietojen saaminen terveyskeskuksesta (kun ensin pitää löytää oikea puhelinnumero!), tietojen varmistaminen...puhumattakaan lasten harrastuksista, etäkoulusta, matkojen suunnittelusta. Pidin tästä kirjasta! Karisto on suunnilleen ikätoveri: hän on aika lailla samalla syklillä elänyt internetin tulon elämäämme ja sen rajattomilta tuntuneet mahdollisuudet. Itse muistan vielä, kuinka tiedotusopissa opetettiin että internet kaatuu koko ajan, muistan kuinka Lehtori hehkutti tutkineensa jonkun ulkomaalaisen yliopiston kirjaston valikoimia tekstipohjaisesti ja muistan vielä kuinka blogeja kuvattiin kansalaisjournalismiksi, valtavirtajournalismin haastajiksi. Pidän ylipäätään realityproosasta, ja tämä oli oiva lajityyppinsä edustaja: rehellinen, selvästi omakohtainen, hauska. Kariston tapa kirjoittaa on toimittajamaisen sujuva, analyyttinen olematta tylsä, populaari olematta halpa, puhumattakaan kiehtovasta ajankuvasta: miten erilaista oli elää koronakriisiä osittain ulkopuolisena, vain perinteisen median kautta, hitaammin (toimittajalle epäilemättä erittäin tuskallista!). Kunnioituksesta kirjan aihetta kohtaan luin sitä ensimmäisenä iltana tietoisen keskittyneesti: päätin että siitä hetkestä kun lukemisen aloitan, en enää mene nettiin - nautin siitäkin tunteesta. Nautin siitä että päätin keskittymällä keskittyä ja lopettaa tyhjän netissä pöyhäämisen edes kerrankin järkevissä ajoin. Harmillisesti en ihan yhdessä illassa ehtinyt kirjaa lukea, mutta kannattaisiko ehkä useammin päättää selvä lukuaika itselle, lykätä ne laitteet illaksi sivuun? Kariston kirja on kirja keskittymisestä, nettipöyhäämisen addiktiivisuudesta, mutta myös kirja uutisista, mediasta, mediakriittisyydestäkin. Lue jos aihe kiinnostaa, jos haluat pohtia nettimaailmaa ja omaa netikäyttöäsi. Tai lue ihan muuten vain!

 Tuija Lehtinen: Studio Thora. Valokuvaajana toimiva Dia kuvaa häitä, hautajaisia ja erilaisia tapahtumia Tuija Lehtisen uusimmassa viihdekirjassa. Tarina on täynnä erikoisia nimiä, ja mittavaa henkilögalleriaa on melkein hankala hallita. Henkilöt putkahtelevat tarinaan, mutta tuovat siihen harvoin mitään lisää, antavat odottaa erikoisia juonenkäänteitä, jotka haipuvat ohimeneviksi maininnoiksi. Ihan kivassa kirjassa ei tapahdu oikeastaan mitään, rakkaustarinakin jää vähän ohueksi. Harmittaa vietävästi, sillä Lehtinen on vuosikausia ollut suuri viihdekirjailijasuosikkini - nyt näyttää huolestuttavasti siltä että sanainen laari alkaa tyhjentyä. Ihan kiva, mutta paremminkin voi aikansa käyttää. 

 Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin. Kirja parisuhteesta, vauvakuumeesta ja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, siitä kun ei oikein tiedä mitä haluaa ja muut tuntuvat haluavan puolestasikin. Sopivan leppoisaa höttöä välipalaksi. Kirja on ilmestynyt 2018, ja jo nyt aika on vähän ajanut siitä ohi: blogimaailma on jo kirjan kuvaamasta jonkin verran muuttunut, vaikuttajamarkkinointi on siirtynyt muihin kanaviin. Kirjan kuvaamat tunnot yhteiskunnan ja ympäristön asettamista paineista perheen perustamiseksi lienevät ennallaan. Kepeä iltakirja.

Tom Buk-Swienty: Naarasleijona. Karen Blixen Afrikassa. Karen Blixenin elämäntarina kirjeenvaihdon, päiväkirjojen ja aikalaiskertomusten perusteella. Kirjoittaja on saanut perikunnalta luvan julkistaa aiemmin julkaisematonta kirjeenvaihtoa, mikä kaikkinensa tuo uusia näkökulmia Blixenin autofiktiiviseen elämäkertaan (en ole lukenut, enkä muista nähneeni elokuvaa) ja siihen tarinaan, jota meille hänestä on kerrottu, jota hän itse on itsestään kertonut. Laaja teos on paikoin hajanainen ja pomppuisa, mutta äärettömän kiinnostava kuvaus 1910-1930 -lukujen elämästä ja erityisesti yläluokkaisesta elämästä siirtomaissa. Spoilaan sen verran, että vajaan parinkymmenen kahvitilavuoden aikana kannattavia toimintavuosia oli suunnilleen kaksi, ja että tila pysyi pystyssä pääsääntöisesti sillä, että Tanskan omaiset jatkuvasti ja toistuvasti kaivoivat kuvettaan (ja maksoivat Blixenille tilan ylläpitokulujen lisäksi vähän "tupakkarahaa"). Blixen itse ei tässä tarinassa ole - ainakaan kaikin osin - mikään vahva tilanomistaja, vaan paikoin suorastaan itsekäs ja hankala omasta edustaan ja asemastaan kiinnipitävä ihminen. Palaan luultavasti seuraavaksi Yönaisten Blixen-osioon ja tuumailen sitä uusiksi. Kiinnostava ja kiehtova kirja, suosittelen! Varaa kuitenkin aikaa lukemiselle, on melkoinen järkäle.

 Saku Tuominen: Riippumatta siitä miten kaikki on, kaikki on hyvin. Ajatuksia ja oivalluksia suhtautumisesta elämään. <3! Lämmin suositus tälle kirjalle, ostan luultavasti omaksi.

 Michael Palin: Pohjois-Korean päiväkirja. Brittiläinen näyttelijä-maailmanmatkaaja Michael Palin kertoo kuvausmatkastaan Pohjois-Koreaan vuonna 2018. Palinin matkasarjat ovat hauskoja, aitoja, inhimillisiä, kiehtovia - kokonaan omaa lajityyppiään matkailuohjelmien joukossa. Tällä matkalla kuvaaminen ei aina ollut helppoa, eikä haastatteluissa välttämättä päästy siihen, mitä kuvausryhmä tavoitteli, mutta matkaan mahtui silti inhimillisyyttä ja aitoja kohtaamisia ihmisten kanssa. Maahan ei saanut viedä mukanaan matkailumateriaalia, eikä omien muistiinpanojen tekemistä katsottu kovinkaan hyvällä, joten kirja perustuu Palinin kertoman mukaan iltaisin hotellissa pieneen sinikantiseen ruutuvihkoon hätäisesti tehdyistä muistiinpanoista. Kirjassa kuvaillaan siistiä, järjestäytynyttä ja järjestelmällistä yhteiskuntaa, jonka asukkaat vaikuttavat tyytyväisiltä elämäänsä - ja toisaalta länsimaisia epäilyksiä tämän onnellisuuden takaa, pohdintoja siitä, mikä kaikki nähdystä on totta ja oikein ja mitä jää piiloon. Teki mieleni lukea matkakirjallisuutta.

Matt Haig: Syitä pysytellä hengissä. Omakohtainen, rehellinen, aito kuvaus masennuksesta ja ahdistuksesta. Keinoja, jotka ovat auttaneet kirjoittajaa. Eräänlainen lohtukirja. Olen lukenut tämän jo aiemmin, kirjasta on otettu uusintapainos. Olen iloinen että luin uudestaan. 

Anni Saastamoinen: Sirkka. Sirkka on säntillinen, täsmällinen, ennustettavasti elävä keski-ikäinen nainen. Hyvää ei kannata vaihtaa, säännöistä pidetään kiinni ja siisti valko-musta-harmaa järjestys on tärkeää. Sirkan pieni ja ahdas elämä on oikeastaan aika hyvää elämää. Hiukan Sirkka uskaltautuu keikuttamaan omaa elämäänsä; vähän ehkä parempaan suuntaankin - keltainen ei ole kauhistus! Tässä tarinassa ei tapahtunut oikeastaan mitään ja vaikka mitä, tulin hyvälle mielelle luettuani!

 Suvi Ratinen: Hyvä tarjous. Nelikymppinen Kati on elänyt lapsuutensa laman varjossa, oppinut ostamaan kaiken alennuksella tai tarjouksesta, kituuttamaan tai olemaan ilman, kaikki hyvä ja uusi kuuluu muille, rikkaille nousukkaille. Nyt hän haluaa ostaa lapsuudenkotinsa ikääntyviltä vanhemmiltaan.  Ylisukupolvinen köyhistely ja ylenpalttinen nöyryys ovat tehneet Katista katkeran nuukailijan, vanhemmat puolestaan ovat iän myötä muuttuneet hamstraajiksi, kotitalo pullistelee kaiken varalta halvalla hankittua. Kitkeränhauska, mustasävyinen kirja kuvaa lähes sairaalloista säästäväisyyttä, sen kierouttamia ihmissuhteita ja perheen nuukailuhistoriaa. Kirjan tunnelma on melkein uhkaava ja silti samalla hauskankepeä, outo äitisuhde pitää Katia lähes vankina. Pidin.

Essi Määttä, Kimmo Määttä: Arjen lean. Säästä aikaa, rahaa, hermoja. Selkeä ja napakka opas perhearjen organisoimiseksi. Tunnistin kirjasta monia omassa elämässä toimivaksi havaitsemiani toimintamalleja, koen että kirjasta saattaa olla eniten hyötyä siinä vaiheessa kun perheessä eletään koulutietään aloittelevien lasten kanssa. Toki moni hyvä malli ja käytäntö toimii aikuisperheissäkin. Selkeästi kirjoitettu, napakka, toimiva.

Jill Mansell: Ehkä tällä kertaa. Vähän mitäänsanomaton hömppähöttö: tarinan Mimi muuttaa maalle isänsä taloon ja kohtaa ihanan naapurinmiehen. Kirjan koko loppuosa menee nimensä mukaisesti oikean kerran odotteluun: aina on jotain toisiinsa ihastuneiden väliintulevaa. Ei anna, ei ota, voi lukea kun kaipaa aivot narikkaan -hetkeä. 

 Elina Kilkku: Jumalainen jälkinäytös. Teatteriohjaaja-Alinasta kertovan trilogian päätösosa, jota takakannessa kuvataan farssiksi ja tragediaksi. Farssia en tavoita, mutta trilogia tavoittaa katharsiksen deus ex machina -ratkaisun avulla. Alina kuvittelee erilaisia esityksiä, yrittää työstää suhdetta äitiinsä yhteisen esityksen keinoin ja sinnittelee kahden oikukkaan lapsensa yksinhuoltajana. Trilogian ensimmäisestä osasta pidin, keskimmäinen on vähän unohtunut - ja se vähän vaikeutti tämän viimeisen osan lukemista. Sujuvasti etenevä, teatterillisilla viittauksilla leikittelevä ja aristoteelista draamankaarta noudattava kasvukertomus. 

Kersti Juva: Tolkienin tulkkina. Tarina sormusten herran suomentamisesta. Tämä on kirja josta olisin halunnut kovasti innostua, ylevöityä ja nauttia. Kirja oli kuitenkin tämänhetkisen mielentilaani aivan liian analyyttinen; olisin mieluummin lukenut käännöstyöstä vähän yleisemmällä tasolla, subjektiivisena kertomuksena ja jotenkin henkilö- ja aikakauskuvauksena kuin raakakäännösten ja lopputuloksen vertailuina ja kommentaareina niihin. Olen ihaillut ja rakastanutkin Juvan notkeaa ja paikoin niin ihanan ylevästi kalskahtavaa suomennosta, mutta näin esitettynä - pilkottuna yksittäisiksi lauseiksi tai pieniksi katkelmiksi, teksti alkoikin äkkiä vaikuttaa tökkäisevältä ja jotenkin keskentekoiselta. Olisin toivonut kirjalta enemmän minää ja vähemmän käännösanalyysia. Pahinta oli se, kun aloin mielessäni kinata käännösten kanssa - vaikka englannin taitoni on vähintäänkin alkeellinen ja vaikka tiedän tasantarkkaan että en ole kääntäjä enkä tulkki yhtään millään kielellä, se kun vain ei ole minun juttuni (testattu on, olen piinallisen tietoinen tästä osaamispuutteestani, vaikka kielialalta olenkin valmistunut). Suosittelen silti kielistä ja kääntämisestä kiinnostuneille ja tietenkin Tolkien -faneille. 

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Helmethaasteesta tällä hetkellä puuttuvat haastekohdat

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen
40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista
42. Satukirja
Köyhyys, sähköttömyys ja sateenkaariperhekin voisivat olla paremmin edustettuna.

En ole ajatellut ottaa näistä mitään paineita, luen jos kohdille osuu.