Pakkasaamu.
Ripeksi hentoa lumihötöä.
Kotiinkävellessä näin metsätiellä kauniin ketun. En ehtinyt ottaa kuvaa, kun oli niin kylmä.
Mietin että onneksi ei ollut susi.
Aurinko on iltapäivisin jo matalalla.
 |
| matala aurinko |
Aloin jo maanantaina lukea kirjaa viime vuosisadan kirjoittavista naisista ja heidän omista tiloistaan.
 |
| lempilipastoni kun vain keksisin mihin sitä käytän |
En miettinyt niinkään omaa työhuonetta - paitsi ehkä vähän - mutta enimmäkseen mietin nykynaisia ja vapaa-aikaa.
Nämä viime vuosisadan alun kirjoittavat naiset olivat enimmäkseen perheenemäntiä, joiden aika on varmaan pitkälti mennyt talouden pyörittämiseen. Apuna on tietysti ollut palvelusväkeä - siinä missä nykypäivän naisilla on kodinkoneita, mutta erona entisiin aikoihin on se, että tämän päivän naisten vapaa-aika on kilpailtua.
Nykypäivän naisten vapaa-aikaan tulee tietysti kaikenlaista lasten vapaa-aikaan liittyvää - kuvittelisin, että entisinä aikoina päivällisen jälkeen palveluskunta on ehkä ottanut perheen lapset haltuunsa ja isäntäväki on voinut vetäytyä omaan rauhaansa. Tämän päivän naisilla ei sitä mahdollisuutta ole.
Ja toisena meidän vapaa-aikaamme syövät kaikenlaiset ylimääräiset täytteet: telkkari, some, muu sellainen ylimääräinen aikasyöppö.
Mietin että olisi helpompaa haltioitua inspiraatiosta ja kirjoittaa sydämensä kyllyydestä, jos ei olisi kaikenlaista kilpailevaa vapaa-ajan aikasyöppöyttä.
Mietin myös sitä, että en ole aikoihin kirjoittanut: en blogia, en päiväkirjaa, en mitään muutakaan.
Ihan hyvä tavoitella edes sitä blogikirjoitusta.
Ja sitä että olisi ihanaa kun olisi edes oma työpöytä. Tiedän millaisen haluan.
Sellaista ei ole olemassakaan.
Eikä meidän kartanossa tällä hetkellä ole tilaa sille.
Vaikka se on ihan pieni.
Mietin huonekaluja ylipäätään. Ja sisustamista. Hyvin epätyypillistä.
*
Adventtilaukalla - postaus päivässä jos hyvin käy
Ihanaa, että kirjoitat ja saamme nauttia sun sanaleikeistä.
VastaaPoistaVoi nyt kun sain oman sängyn, en vielä edes uskalla haaveilla omasta kirojituspöydästä. Mutta siitä olen varma, että sen aika tulee vielä <3 Jouluista iloa ja tunnelmaa <3
<3!
PoistaKyllä se oma työpöytäkin vielä jostain ilmestyy, sulle ja mulle!
Ja ehkä mä joskus saan keittiööni lukutuolin, jos hyvin käy.
Kotimaisen kirjallisuuden perusopinnoissa piti lukea Fredrika Runebergin 'ensimmäinen suomalainen naisen kirjoittama romaani 'Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä' ja luennoitsija sanoi, että Fredrika kirjoitti yöllä, kun koko muu talo nukkui. (Ja itse valitan sitä, etten ehdi kirjoittaa päivätyöltä... Samoin kuin sinä, en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa.) Ei ollut helppoa rouvilla.
VastaaPoistaKaipa se on niin, että oikeasti tärkeille asioille löytää aikaa, jos todella haluaa. Näillä naisilla kirjoittamisen palo on selvästi ollut kovempi kuin mulla.
PoistaIhmettelen jatkuvasti, mihin aika oikeastaan valuu?
En viettänyt NaNoWriMoa, kun en kykene sellaiseen, mutta vietän nyt sitten blogi-joulukuuta. Etteivät ihan taidot surkastu :)
IHANAA tosiaan että kirjoitat taas ja ilahdutat päiviäni. Aiom ottaa oppia susta ja palaa minäkin kirjoittamaan villisti päivittäin. Oli asiaa tai ei.
VastaaPoistaJäin miettimään tota sydämen kyllyydestä kirjoittamista. Ihan varmaan on eri asia kirjoittaa jos ei ole tätä kaikkea muuta täytettä. Ennen vanhaan kirjoitin sairaan pitkiä kirjeitä esim au pair vuoteni aikana. Nykymaailmassa en kirjoittaisi vaan selaisin somea :(
Mulla oli tusinoittain kirjekavereita. Ja päiväkirjoja ja tarinoita olen kirjoittanut silloin ennen, vanhoina hyvinä aikona. On se vaan kumma, miten tiukasti tuo some pitää otteessaan, ja miten paljon siihen tärvääntyy aikaa.
PoistaToisaalta - sieltä löytää upeita uusia ystäviä <3