ensimmäinen opiskeluviikko

 Ensimmäinen opiskeluviikko takana.

Olen ollut kiinnostunut ja innostunut.
Olen ollut väsynyt.
Olen ollut huolissani rahasta lähinnä.
Olen ollut mietteliäs olenko oikealla alalla.
Olen ollut ihan jee. Olen ollut ihan plääh. 
Enimmäkseen olen kepeä. Ja sitten sellainen väsynyt mutta jee.






Porukka on mukava.
Päivät ja opiskeltavat aiheet ovat joko mukavia, kiinnostavia tai kumpaakin. paitsi luova ilmaisu on välillä vähän pelottavaa.

Tietotekniikka vai mikälie digitaidot on ollut vähän tylsää.
kun on töissä parikymmentä vuotta käytellyt kompuutteria niin tietää mistä se menee päälle ja pois. onneksi se aateekoo-ope on aika metka. meillä oli lähtötasotentin viimeinen kysymys että kuuluuko ananas pizzaan

Ja yhden lastenkasvattamisen teoriatunti alkoi sillä, että ope kysyi kuka Suomessa säätää lait (*).
kun jakaa elämänsä Lehtorin kanssa ja on yleissivistynyt niin todella tietää kyllä. Lehtorilla sattui samana aamuna olemaan etäopetusta ja opistolle lähtiessäni kuulin että EU noudattaa lainsäädännössä subsiditeettiperiaatetta ja että on direktiivejä ja asetuksia ja jotain mitälie (piti juosta bussiin, en kuullut)
*se on eduskunta, jos oli lipsahtanut pois mielestä.

Hiukan olen etukäteishuolestunut musiikin tunneista.
kitara, kääks. yritin kerran omatoimiopetella kitaran soittoa mutta en osannut päättää kummin päin pidän insrumenttia - vasemmalta oikealle vai oikealta vasemmalle. vasurina kumpikaan tapa ei tuntunut hyvältä. ehkä pidän sylissä kuin kanteletta.
 
haluaisin oikeastaan opetella soittamaan kanteletta (kannelta?)

Ja myös olen huolissani lastenkirjallisuustunneista
graduni käsitteli lastenkirjallisuutta. Lehtori antoi ohjeeksi että älä ihan hirveästi ala rettelöidä siellä mistään postmodernista tai vastaavasta. että jos semmoinen olo tulee niin hän voi yhyttää minut jonkun kollegansa kirjallisuustieteellisen puolison kanssa yksiin. saan sitten rettelöidä siellä. 

Onneksi ne kitarat ja kirjallisuudet ovat edessä vasta keväämmällä, ehtii vähän opetella olemaan sivistynyt ja ei-rettelöivä ja ehkä myös tutustua kitaraan jostain etäältä. esim. kuvasta.

**

Nopea taloudellisuuskatsaus:
Viime viikon kauppareissu riitti koko viikoksi.
Nyt kävimme kaupassa torstaina, rahaa meni 98e ja sitten toiseen kauppaan meni kymppi kun ostin tarjouksesta varastoon jogurttia ja savukirjolohisäilykettä. 

Torstaina söimme pakastimesta kalastettua kalaa saimme ennen joulua saaristosta tuliaisina joulukalaksi kirjolohta ja siitä riitti muutama kimpale pakastimeenkin.

Perjantaina minä söin kalan jämät ja Lehtorilla oli afterwork työkaverin kanssa.

Lähitulevaisuudessa luvassa on: 
viikonlopun pizza, lihapullia, kana-pestopastavuokaa, ja sitten kanaa tai kalaa pakastimesta ja hätävarasoppa. 

Leipää olen leiponut parina päivänä ja se taitaa jäädä nyt ohjelmistoon kyllä. Maistuu itsellekin monen vuoden jälkeen. Löysin hyvän yönyli-reseptin. Teen vähän pienemmällä hiivamäärällä ja hiukan makeampana, niin johan on herkkua.

**

Viikonlopun plään: aion kutoa valmiiksi semmoisen neuleen jonka olen aloittanut kun menin tuohon vanhaan työpaikkaan. 
Annoin sille silloin alkuvaiheessa nimeksi ilopaita kun olin niin iloinen uudesta työstä.
Jotenkin omituisen symbolista, että löysin sen tuossa vähän ennen joulua kun kaivelin lankavarastoani ja silloin huomasin että on jäänyt hommeli kesken. Nyt teen sen valmiiksi ja käytän sitten ilopaitaa tai se on oikeasti kyllä neuletakki suurella ilolla. 
Eikun nyt muistan. Aloitin tuosta langasta ensin tekemään paitaa mutta siitä tuli plääh ja sitten aloitin sen uudestaan ihan nimettömänä neuletakkina. no, niin tai näin, sen on aika valmistua nyt. 

Myös aion lukea, ehkä kirjoittaa.
Ja nauttia.
Nauttia siitä että olen kepeä, innostunut ja iloinen.


9 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta. Kepeys, ilo ja innostus ja mukava porukka. Siinä on kelpo lähtökohdat, vaikka matkan varrella varmaan fiilikset aaltoileekin.

    Huvitin itseäni mielikuvalla, jossa susta tulee rettelöivä kitaristi :) (ehkä konsertin päätteeksi pilkot kitaran)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuossapa päämäärää! Pureskelen kitaran kappaleiksi!

      Poista
  2. Hetken varmaan kestää, että aivot tottuvat uuteen ravintoon :) Saako kysyä, mikä susta isona tulee?

    VastaaPoista
  3. Niin ja osittain sun säästämispohdiskelujen vaikutuksesta luin jostain Kakeibo-ideologiasta ja tein viikonloppuna yhteen muistikirjaan taulukoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vielä en ole kyennyt taulukoimaan yhtään mitään. Tuijotan vaan tilin saldoa.

      Poista
  4. Iso peukku ilolle, innostukselle ja kepeydelle!

    VastaaPoista