alkuviikosta pukersin ison työurakan valmiiksi. Varoitin jälkikasvua edellisenä iltana ja uudestaan samana aamuna aamupalalla: tulen kotiin vasta kun olen työurakkani tehnyt.
Olin kotona pari tuntia normaalia myöhemmin, vastaani laahusti kyynelsilmäinen keskenkasvuinen:
kun mä tulin kotiin tääl ei ollu ketään. missä kaikki oikein on ollu? missä sä olit?
minä: töissä, sanoinhan mä aamulla. Etkö muista? Mikä hätänä? Mitä on tapahtunut?
keskenkasvuinen: mä oon ollu täällä ihan yksin, ja mä saan äikästä kympin eikä ketään oo kotona!
**
Onni on lyhyt työpäivä.
Onni on koti.
Onni on keskenkasvuiset.
Onni on se, että ne haluavat jakaa päivänsä.
lukutaitokampanja
eilen tuli sähkökatkos duuniverstaalle, kuoleentui ulkoinen kovalevy. Kaik män.
Olen sereeni; sitten ei auta muu kuin tehdä uusiksi. (vielä odotellaan atk-tuen lopullista vahvistusta)
*
Nuorimmainen suloisista pulluraposkistani meni lukulakkoon ja lakkasi kokonaan lukemasta kaikenmoista kirjallisuutta. Perinteiset metodit eivät iskeneet kipinää lainkaan ja aloin jo epäillä lapsen näkökykyä ja lukutaitoa, omien kasvatuskykyjeni lisäksi - luonnollisesti.
Marraskuun alussa katselimme kakaraisen kanssa Nenäpäivä-showta ja teimme lahjoituksen, sillä lapsi tursuili huolta maailmantilasta ja pursuili auttamisen intoa ja halua.
Sanoin että lyödään veto, minä maksan jokaisesta marraskuun aikana lukemastasi kirjasta pienen summan valitsemaasi hyväntekeväisyyskohteeseen. Saat itse päättää, mitä luet ja mihin lahjoitus tehdään.
Ja lapsukainenhan innostui. Samaan syssyyn löytyi kirjastostakin mieluisa kirjasarja työstettäväksi.
Eilen meillä oli pitkästä aikaa yhteinen vapaapäivä ilman kotoisia kiireitä ja kokeita ja muita. Istuimme sohvannurkkaan laskemaan luetut kirjat ja sovimme että 2€/kirja on käypä korvaus. Sen jälkeen aloimme seuloa mahdollisia hyväntekeväisyyskohteita. lapsukaisen omalle esityslistalle nousivat tyttöjen koulutus, tyttöjen ympärileikkausta vastustava työ ja puhdas vesi; mistä se voi tietää tuon keskimmäisen jutun?
Tutkimme eri järjestöjen aineettomien lahjojen valikoimaa: ne ovat kaikkein selkeimpiä ja niistä saa itselleen kortin muistoksi.
Kaikkein houkuttelevimmasta avustuskohteesta joka loppujen lopuksi ei ollut mikään ylläolevista jäi uupumaan muutama euro.
Sanoin, että voithan sinä säästää marraskuun potin, lukea vielä joulukuussa lisää ja tehdään lahjoitus sitten kun sopiva rahasumma on kasassa.
Ihaks totta, voiks niin tehdä? kysyi lapsukainen. Sit mä luen vielä seitsemän kirjaa lisää ja sit mä voin lahjoittaa kaksi juttua, se on niin tärkeetä.
Alkoi itkettää.
Olen sereeni; sitten ei auta muu kuin tehdä uusiksi. (vielä odotellaan atk-tuen lopullista vahvistusta)
*
Nuorimmainen suloisista pulluraposkistani meni lukulakkoon ja lakkasi kokonaan lukemasta kaikenmoista kirjallisuutta. Perinteiset metodit eivät iskeneet kipinää lainkaan ja aloin jo epäillä lapsen näkökykyä ja lukutaitoa, omien kasvatuskykyjeni lisäksi - luonnollisesti.
Marraskuun alussa katselimme kakaraisen kanssa Nenäpäivä-showta ja teimme lahjoituksen, sillä lapsi tursuili huolta maailmantilasta ja pursuili auttamisen intoa ja halua.
Sanoin että lyödään veto, minä maksan jokaisesta marraskuun aikana lukemastasi kirjasta pienen summan valitsemaasi hyväntekeväisyyskohteeseen. Saat itse päättää, mitä luet ja mihin lahjoitus tehdään.
Ja lapsukainenhan innostui. Samaan syssyyn löytyi kirjastostakin mieluisa kirjasarja työstettäväksi.
Eilen meillä oli pitkästä aikaa yhteinen vapaapäivä ilman kotoisia kiireitä ja kokeita ja muita. Istuimme sohvannurkkaan laskemaan luetut kirjat ja sovimme että 2€/kirja on käypä korvaus. Sen jälkeen aloimme seuloa mahdollisia hyväntekeväisyyskohteita. lapsukaisen omalle esityslistalle nousivat tyttöjen koulutus, tyttöjen ympärileikkausta vastustava työ ja puhdas vesi; mistä se voi tietää tuon keskimmäisen jutun?
Tutkimme eri järjestöjen aineettomien lahjojen valikoimaa: ne ovat kaikkein selkeimpiä ja niistä saa itselleen kortin muistoksi.
Kaikkein houkuttelevimmasta avustuskohteesta joka loppujen lopuksi ei ollut mikään ylläolevista jäi uupumaan muutama euro.
Sanoin, että voithan sinä säästää marraskuun potin, lukea vielä joulukuussa lisää ja tehdään lahjoitus sitten kun sopiva rahasumma on kasassa.
Ihaks totta, voiks niin tehdä? kysyi lapsukainen. Sit mä luen vielä seitsemän kirjaa lisää ja sit mä voin lahjoittaa kaksi juttua, se on niin tärkeetä.
Alkoi itkettää.
sinua saattaisi kiinnostaa myös
joulukuussa jo mennä vilistetään.
Marraskuu oli elämäkertakuukausi.
Sain jostakin päähäni, että haluaisin lukea Jukka Sariolan Ystäväni Seijan, joka valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi.
Loggauduin sisään verkkokirjastoon ja tein varauksen.
Mutta voih! Olivat mokomat uudistaneet kirjaston verkkopalvelua semmoisella tavalla, että sinne sivupalkkiin ilmestyi sinua saattaisi kiinnostaa myös -osio. Alati valpas verkkopalvelu arveli että koen suurta kutsumusta lähetystyöntekijöiden elämäkertoihin ja alkoi syytää minulle suosituksia kaikenmoisista lähettiepeleistä, ja heikko kun olen, niin minuahan kiinnosti.
Varasin samaan syssyyn toisenkin elämäkerran, joka nimensä perusteella kuulosti kiinnostavalta ja sehän johti siihen, että suosituspalkki aivan villiintyi ja suositteli yhä lisää lähettielämäkertoja.
Porttiteoriaa uskollisesti noudattaen ajauduin lähetystyökurimukseen: tämän marraskuun aikana olen sinnikkäästi perehtynyt suomalaisten lähetystyöntekijöiden elämiin ja lähetyskenttiin 1960-luvun loppupuolelta tähän päivään asti.
Lukemistani opuksista Ystäväni Seija oli ja on ilman muuta paras. Se on rehellinen ja aito, ja jollain tavalla hyvin levollinen kirja luettavaksi. Kaunis kunnianosoitus.
Lähetyskenttien kutsun jälkeen halusin hiukan hämätä verkkopalvelua ja varasin John Cleesen elämäkerran Piti sanomani.
Ja hah! Olinkin ovelampi kuin verkkopalvelu, tai ainakin olin jo lukenut kaikki sinua saattaisi kiinnostaa myös -opukset. Hah! Hah! ja vielä kerran Hah! tosin se valitettavasti johti siihen, etten tiedä, mihin syventyisin Cleesen jälkeen. Onneksi sitä on jäljellä vielä sivukaupalla, en ole vielä edes Pythonin syntyvuosissa. Oudohko heppu kyllä tuo Cleese, mutta äärettömän sujuvasanainen kirjoittaja.
Olin ajatellut etten tänä vuonna nykeröi mitään omatekoista joulukalenteria.
Olin väärässä.
Nykersin.
Hommasin korunrakentelutarvikkeita suloisille pulluraposkilleni; saavat askarrella koruja tai olla askartelematta.
Istuin koko lauantai-illan survomassa askartelutarvikkeita tonttupussukoihin, kissa istui valppaana vieressä. Kyllä niin olisi kiinnostanut ainakin sitä pienet askarointipuuhat.
Marraskuu oli elämäkertakuukausi.
Sain jostakin päähäni, että haluaisin lukea Jukka Sariolan Ystäväni Seijan, joka valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi.
Loggauduin sisään verkkokirjastoon ja tein varauksen.
Mutta voih! Olivat mokomat uudistaneet kirjaston verkkopalvelua semmoisella tavalla, että sinne sivupalkkiin ilmestyi sinua saattaisi kiinnostaa myös -osio. Alati valpas verkkopalvelu arveli että koen suurta kutsumusta lähetystyöntekijöiden elämäkertoihin ja alkoi syytää minulle suosituksia kaikenmoisista lähettiepeleistä, ja heikko kun olen, niin minuahan kiinnosti.
Varasin samaan syssyyn toisenkin elämäkerran, joka nimensä perusteella kuulosti kiinnostavalta ja sehän johti siihen, että suosituspalkki aivan villiintyi ja suositteli yhä lisää lähettielämäkertoja.
Porttiteoriaa uskollisesti noudattaen ajauduin lähetystyökurimukseen: tämän marraskuun aikana olen sinnikkäästi perehtynyt suomalaisten lähetystyöntekijöiden elämiin ja lähetyskenttiin 1960-luvun loppupuolelta tähän päivään asti.
Lukemistani opuksista Ystäväni Seija oli ja on ilman muuta paras. Se on rehellinen ja aito, ja jollain tavalla hyvin levollinen kirja luettavaksi. Kaunis kunnianosoitus.
Lähetyskenttien kutsun jälkeen halusin hiukan hämätä verkkopalvelua ja varasin John Cleesen elämäkerran Piti sanomani.
Ja hah! Olinkin ovelampi kuin verkkopalvelu, tai ainakin olin jo lukenut kaikki sinua saattaisi kiinnostaa myös -opukset. Hah! Hah! ja vielä kerran Hah! tosin se valitettavasti johti siihen, etten tiedä, mihin syventyisin Cleesen jälkeen. Onneksi sitä on jäljellä vielä sivukaupalla, en ole vielä edes Pythonin syntyvuosissa. Oudohko heppu kyllä tuo Cleese, mutta äärettömän sujuvasanainen kirjoittaja.
Olin ajatellut etten tänä vuonna nykeröi mitään omatekoista joulukalenteria.
Olin väärässä.
Nykersin.
Hommasin korunrakentelutarvikkeita suloisille pulluraposkilleni; saavat askarrella koruja tai olla askartelematta.
Istuin koko lauantai-illan survomassa askartelutarvikkeita tonttupussukoihin, kissa istui valppaana vieressä. Kyllä niin olisi kiinnostanut ainakin sitä pienet askarointipuuhat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)