Toukokuun luetut

Toukokuu oli vähän rankka. Ei huvittanut mikään luova, eikä sielua hoitava; hyvä kun uimassa jaksoin käydä.

Mutta silti, voiko oikeasti olla totta, että olisin lukenut toukokuussa näin vähän? Olisinko unohtanut merkitä jonkun luetun muistiin?
Näistä ei pysty edes valitsemaan mitään "parasta", koska kirjoista ei ole mitään muuta muistijälkeä kuin nämä merkinnöt.


63. Tarja Virolainen: Juoksijan sielu. Omaelämäkerrallinen kertomus juoksemisvalaistumisesta. Sujuvasanainen tarina, mutta-ja-mutta. Ensimmäinen juoksukirja, joka ei motivoinut minua juoksemaan (ehkä, koska polvet?) Värän turhan valaistunut ja omistautunut ja se, mikä eniten kiusasi, oli loppujen lopuksi todella lyhyt aikajänne. Kaikki tapahtui muutamassa vuodessa ja simsalabim: elämä on niin paljon parempaa ja hienompaa kuin niillä jotka eivät juokse. Miksi olen kyyninen eukko?

62. Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti. Olen lukenut tämän jossain kaukana muinaisuudessa ja luin sen uudestaan. Lindgren plagioi /mukailee AJ Jacobsin ideaa. Jacob luki koko Encyclopedia Britannican ja kommentoi lukemaansa sanakirjamaisesti Know it all -kirjassaan. Jacobsin tapaan Lindgren kertoo anekdootteja elämästään, elää omituisten sivistyssanojen kautta, on pisteliäs, satiirinen, parodioiva. Sanakirjamaisen muotonsa takia opus etenee hitaasti, mutta hauskasti. 

61. Dieter Hermann Schmitz: Kun sanat ei kiitä. Suomalaisinta sanaa etsimässä.Omaelämäkerrallishenkinen tarina suomalais-saksalaisuudesta, suomalaisuudesta ja suomen kielestä. Yliopistotutkija Hermann osallistuu projektiin, jossa yritetään löytää kaikkein suomalaisin sana nettikyselyn avulla. Hermann pitää omaa sanalistaustaan ja kertoo vuoden verran perheen tarinaa sanojen kautta. Kirjaan mahtuu monta kaunista sanaa, ainakin kolme seikkailua ja paljon hykerryttäviä kohtaamisia erilaisten ihmisten ja tapojen kanssa. Hauska.

60. Vappu-Tuuli Fagerson: Special edition - erikoispainos. Kirjan päähenkilö Vappu on ilmaisjakelulehden toimittaja ja elämäntaitoluennoitsija, joka huristelee paikasta toiseen pyörätuolillaan, etsii rakkautta ja yhä uusia henkilökohtaisia avustajia alati irtisanoutuvien tilalle. Reteän humoristinen ja roimakka omakustanne kirjaston uudet kirjat -hyllystä. Hyväntuulinen monien käänteiden tarina, luin yhdeltä istumalta vapaapäivän kunniaksi.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Teinin kymmenen käskyä

Törmäsin jonkun mutkan kautta juttuun teinistä, joka antoi vanhemmilleen kymmenen käskyä.

Supervanhemmuudessani ja asiantuntijuudessani olen sitä mieltä, että nämä käskyt ovat äärimmäisen kypsiä, fiksuja ja sellaisia, joita meidän vanhempien tulisi noudattaa.

Omat käskyni teinin (tai vähän nuoremmankin) vanhemmalle:

1. luota. Luota siihen, että sovitusta pidetään kiinni, molemmin puolin. Ole itse luottamuksen arvoinen.
Yritä hoitaa pienetkin asiat itse luottamuksen arvoisesti: jos olet luvannut selvittää jumppakuminauhan optimaalisen vastuksen, selvitä se. (ja nopeasti sittenkin, teini ei odota)

2. onko oma tapasi ainoa oikea tapa? Valitse taistelusi viisaasti.
Tunnustan: verenpaineeni nousi vaarallisiin lukemiin ja päivästä meinasi tulla katastrofaalinen, kun lakkiaisaamuna kolme varttia ennen juhlaan lähtöä huomasin järisyttävän eron nuorison ja omissa järjestely- ja siivousstandardeissa. Puhisin, purin huulta ja olin kovasti kireä, luultavasti jopa niin kireä että nuoriso sen huomasi.
Mutta. Olin antanut vastuuta, luottanut siihen että asiat hoituvat.
Ne olivat hoituneet.
Eivät ehkä minun tavallani, mutta hoituneet kuitenkin.
Luultavasti onnistuin olemaan äkisemättä, vaikka mieleni teki.
Aivan varmasti päivästä tuli onnistunut, erilaisista siivousstandardeista huolimatta.

3. Valinnaisaine- ja kouluvalinnat ovat nuoren omia valintoja.
Voi olla, että sinun mielestäsi matikka ja kielet ovat tulevaisuutta ajatellen parhaat valinnat. Sinne kouluun menee kuitenkin nuori, et sinä. Jos sillä on joskus myöhemmin tarvetta matikalle tai kielille, se kyllä pystyy niin halutessaan ne asiat oppimaan. Silloin se on motivoitunut.
Meillä epämusikaalisin epämusikaalisista valitsi musiikin valinnaisaineeksi. Se ei vieläkään tunnista edes paranoidia, mutta sillä on ollut mukavaa valinnaistunneilla. (olen ollut niin vastuuton, että olen allekirjoittanut keskustelujen ja yhteisten pohdintojen jälkeen kaikki valinnaisainelaput ja kouluvalinnnat tyhjinä. olen vain pyytänyt että nuori kertoo, mihin ratkaisuun on päätynyt.)
On totta, että tänä päivänä - ja tulevaisuudessa vielä enemmän - valinnoilla on suuri merkitys. Mutta edelleen, sinne kouluun ja tulevaisuuteen menee nuori - et sinä.
Jos matikka tai kielet eivät kiinnosta, jaksatko vääntää niistä seuraavat vuodet, ilta toisensa jälkeen?
Mitä nuori itse voittaa tulevaisuudessa alta riman vedetyillä suorituksilla?

4. Puhu. Puhu. Puhu. Ja kuuntele.
Tämä pitää aloittaa hyvissä ajoin ennen murkkuvuosia. Juttele joka päivä, pyydä kertomaan asioista useammalla kuin yhdellä ´mmätiiä -kommentilla.
Murkkuvuosiin on ainakin meillä kaikilla kolmella kuulunut sellainen tuskallinen vuoden-parin kausi, jolloin nuoresta ei ole tahtonut saada mitään irti. Ne ovat olleet omissa oloissaan, luonnottoman sulkeutuneita, vähän hyökkääviä ja hyvin hiljaisia.
Puhuin silti. Menin (törkeästi) sen nuoren omaan tilaan kököttämään ja pidin pientä turhaa porinaa. Joka päivä. Tai ainakin melkein.

5. Puhu ja kuuntele silloinkin kun nuori mököttää.
Tai sano jotain sentapaista että sua harmittaa nyt joku, puhutaanko nyt vai vähän myöhemmin. Vähän kypsempi teini osaa itsekin tilata jutusteluajan ja pystyy ehkä jopa säätelemään omia tilojaan siten, että jonkinlainen rakentava kohtaaminen on mahdollinen.
Yritä päästä rakentavaan yhteyteen vaikeissa asioissa (koti, koulu ja ihmissuhteet kai lähinnä) sellaisella hetkellä kun nuori ei ole tiloissa.

Kun pääset keskusteluetäisyydelle, anna tilaa. Yritä kuunnella - ihan oikeasti. Älä jyrää, äläkä ole oikeassa - yritä ihan oikeasti kuulla, kuunnella ja ymmärtää, miksi kehvatsussa se kehvatsun kakara on juuri tuota mieltä.

Meillä on käyty tämän kevään aikana yli puolen vuoden mittainen, kyyneleinen ja työläs keskustelu kouluun liittyvistä asioista. Ei ole ollut helppoa, voin vakuuttaa - keskustelun kaikki osapuolet ovat olleet omasta mielestään oikeassa ja perustellusti.
Me vanhemmat olimme vakuuttuneita että meidän kantamme on oikea.
Teini itse keikkui epämääräisesti välikädessä, oli sitä-tätä-tuota-ja-vielä neljättäkin mieltä, ja lisäksi se oli sitä mieltä, ettemme voisi olla enempää väärässä. Sillä oli ja ei ollut omaa mielipidettä, se tarvitsi selvästi apua asiassa. (sanoinkin jossain välissä sille, että sohit kuin miekkailija pimeässä, vähän sinne ja tänne, jos olisit selvästi jotain mieltä, puolustaisit sitä henkeen ja vereen. Se myönsi että olen oikeassa. Sitä se ei myöntänyt, että tarvitsee apua päätöksenteossa, mutta sitähän se oli. Testasi, että mitä sanommme mihinkin vaihtoehtoon.)
Emme halunneet jyrätä tai vedota alaikäisyyteen, se olisi ollut halpamaista - ja sinne kouluun menee kuitenkin teini, ei kumpikaan meistä aikuisista.
Asian pohdiskelulle ja vääntämiselle piti antaa tilaa ja aikaa, jopa silloin kun alkoi näyttää siltä että loppukiristä loppuvat sekä aika että matka.
Kun asia lopulta saatiin ratkaisuun, oli teini monta päivää yhtä hymyä.

6. kunnoita ja arvosta.
Silloinkin kun olet itse melko varmasti oikeassa. Sillä nuorella on jokin perusteltu syy - vaikka sitten kuinka kieroutunut - olla jotain mieltä.
Voi vaatia ihan järjetöntä vääntöä puhua, kuulla ja kuunnella sellaisella tavalla, että nuori kokee tulevansa kuulluksi ja että nuori samalla ymmärtää, hyväksyy ja on lopulta samaa mieltä vanhemman (ja viisaamman) näkökulman kanssa.
Välillä meinaa itseltä loppua aika, usko ja kärsivällisyys. Moneen kertaan.
Joskus pitää myöntää että teini on oikeammassa.
Se vasta kova kasvun paikka onkin. Aikuiselle.

Ja ne teinin käskyt vanhemmalle - osaisinpa ja muistaisinpa itse noudattaa niitä:

• Jos annat vastuuta oikeasti, anna myös sitä. Puutu vasta, kun siihen oikeasti on tarvetta.
• Älä huomauta joka pikkuasiasta. Vain niistä, mistä on oikeasti haittaa.
• Älä mökötä, vaikka toinen mököttäisikin. Jos menet puhumaan etkä saa vastausta, lähde pois.
• Anna tehdä omia valintoja aina kun on mahdollista.
• Jos kerrot huolia lapsesta jollekin, sano, että he eivät mainitse niistä lapselle.
• Anna kokeilla erilaisia asioita ja jos et pidä lopputuloksesta, älä sano sitä lapselle. Elämässä pitää kokeilla ja uskaltaa tehdä mitä itsestä tuntuu hyvältä ilman, että ajattele muiden mielipiteitä.
• Älä vertaa muihin.
• Anna itsenäistyä silloin kun suurin osa kavereistakin itsenäistyy, koska myöhemmin on vaikea mennä mukaan.
• Älä naura tilanteissa joihin se ei kuulu.
• Kun minä nuorena/pienenä -jutut eivät vaikuta mihinkään.

koulureppu ei tyhjene kesälläkään

Poikaselleni

Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi. Suo oli autio, keskeltä melkein puuton neva.

Rakkaus lukemiseen, kirjoihin ja kirjallisuuteen on kaikista niistä taidoista ja asioista, joita olemme Sinulle opettaneet, minulle itselleni kaikkein merkityksellisin.  Tai voiko lukemisen iloa ja rakkautta kirjoihin oikeastaan opettaa?
Se on jotain, jota olemme eläneet yhdessä, koko perhe.

Peittoni on pehmeä, peittoni on sininen. Peitosta saa riippumaton, ja myös teltan siitä saa. Ja nallea on kiva peiton päällä pompittaa.
Lukemisen ilon siemenet kylvettiin niinä ainakin tuhantena ja yhtenä iltana, jolloin olemme lukeneet ensin sinulle, sitten sisarillesi iltasatuna Peittosatua. 

Tutustuimme yhdessä herra Piipoohon, joka oli noita, hän huusi hiihoo ja maata polkaisi ja taikoi perunoita, porkkanoita, prinsessoita…. Herra Piipoon innoittamana kiljuit parivuotiaana kesken kauppareissun: kuolen, liian aikaisin! Valitettavasti suuri yleisö ei tiennyt, että herra Piipoo huusi hii-hoo ja kuoli myöhemmin. Hänhän oli kuitenkin noita.

Ihmettelimme, miksi karhuherra  Päikkööt oli polkupyörä päässään (vai oliko  kuitenkin Karhuherra Paddington pyörällä päästään?) ja millainen oli herra Hakkaraisen vaakko-setä. (kyse saattoi olla myös herra Hakkaraisen aakkosista, kukapa tietää), kertasimme omasta lapsuudestanikin tutut Rasmus Nallet kumppaneineen ja Touhulan väen.

Taisit olla suunnilleen viiden, kun päätit opetella lukemaan. 

Ja opit myös. 

Sen muistan ihan varmasti, että viisivuotislahjaksi sait kirjastokortin. 

Kuten sisaresikin myöhemmin. Kirjastossa käymiseen sinua ei ole paljoa tarvinnut houkutella.

Parhaita lukukokemuksia ovat kaikki hauskat kirjat.

”Kop-kop”
(kuka siellä?)

”Minä täällä, Posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen”

”kop-kop”
(kuka siellä?)
”Minä täällä, Posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen”
”kop-kop”
(kuka siellä?)
Minä täällä, posteljooni Pörriäinen, toin teille Petshkinin.

Myös Timo Parvelan Ella-sarja otti paikkansa perheen iltasatulukemistossa, jopa siinä määrin että sisaresi kirjoitti kirjeen Timo Parvelalle ja kertoi kuinka äiti vain nauroi ja nauroi ja löi kirjan kannet kiinni ja nauroi melkein kuollakseen. Timo Parvela vastasi että semmoisia ne äidit ovat.

-       Miksi kutsutaan joulupukin lasta? kysyi Hanna.
- Tontuksi, ehdotin minä.
Me katsoimme opettajaa. Opettaja oli kuitenkin liian pitkä ollakseen tonttu. Haltijaksi hän oli kyllä oikean mittainen, mutta me kaikki tietysti tiesimme, että haltijat ovat kauniita.
- Ehkä joulupukin lapsi on kili, arveli Tuukka.
Meistä oli tosi hienoa, että meidän opettajamme oli joulupukin kili.

Tuorein Ella-kirja odottaa parhaillaankin yöpöydällä sellaista iltaa, jolloin ehtisimme yhdessä iltasadulle.

Ihan kaikki hauskat vitsit eivät vieläkään ole avautuneet minulle:
Turha mennä kotiin harjoittelemaan sillä se on erityinen Ulkoilmalaulu jota Kuuluu Hyräillä Lumipyryssä. ”Oletko varma?” kysyi Nasu levottomana. ”Huomaat sen, kunhan kuuntelet. Se nimittäin alkaa näin: Kun lunta sataa, pimpeli-pom” ”Pimpeli-mitä”, kysyi Nasu. ”Pom.” sanoi Puh. ”Lisäsin sen, että se olisi hyrisevämpi Ja samaa rataa, pimpeli-pom ja samaa –”
”sinähän sanoit ja lunta sataa”
”Niin sanoin, ennen sitä”
”Ennen pimpeli-pomiako?”

Kuudennella luokalla koko luokan piti lukea kirja. Hevonen, joka hukkasi silmälasinsa. Olit lukenut sen ja kaikki seuraavat kirjat, joita opettaja osasi suositella.

Sikäli kun tiedän, luit lämpimiksesi isoimman osan Uudesta Testamentista sillä välin kun odottelit että muut urakoivat läpi hevosen kadonneiden silmälasien.

Härkäniemi katseli jo piippuriviä edelleen, kurottipa kätensä ja nosti hyllyltä viimeisen piipun vasemmalta. Otan talteen, koska sen kumminkin viimein otan, ajatteli hän. Yhtähyvin se voi olla minun kädessäni kuin hyllylläkin, tuumi hän, mutta silmä viivähteli vielä maaherran piipun viereisessä piipussa, siinä joka oli toisella puolella maaherran piippua, kun toisella puolella oli Ristimäen tuomarivainaan piippu. Rangin ja järjestyksen mukaan ne olivatkin jokainen paikallansa, julkiset piiput piippuhyllyn keskellä, niin kuin julkiset isännät kirkossa kirkon etupenkillä

Toisinaan on lukemisessasi ollut lievää yllytyshulluuttakin ilmassa: kerran kun kaipasit lukemista ehdotin: sähän voit lukea vaikka Alastalon salissa. Siinä on sulle kirjaa kerrakseen.
sinä: mikä se on?
minä: maailmanhistorian pisin ja tylsin eepos. Mä löin kerran kummisetäs kanssa vetoa että luetaan se. En päässyt loppuun.
sinä: mistä se kertoo
minä: no mitäs luulisit? Alastalon salista. Että kummalla kädellä ottais sokeria kahviin ja mimmoista piippua polttelis. Lukutolkulla. Että ottaisko vasemmalla sokerit vai oikeella.
Hei kuule, jos luet sen alusta loppuun kirjamessuihin mennessä, niin ostan sieltä sulle paidan missä lukee että olen lukenut alasti salissa.

Sait paitasi. Ja esiinnyit koulussa ja mediassakin Poikana joka Luki Kirjan.
Minä kestin sankarillisesti tappion kummisedällesi, mutta en enää sinulle. Minulta meni lukiessa viikon verran pidempään kuin sinulta. Taisi olla työiltoja niinä viikkoina.
Se on kyllä ihan mainio kirja. Alastalon salissa.

Toiveesi lempikirjasta on kutkuttava. Minkä lempikirjoistani valitsen? Lempikeittokirjani? (Koko perheen kokkilitto) Lempisanakirjani (kielitoimiston sanakirja)? Lempinuortenkirjani? (Tuija Lehtisen Enkelinkuvia hiekassa) Lempidekkarini (menee jo vaikeammaksi, ehkä Sandersin Kolmas kuolemansynti. Tai sitten Donald E. Westlaken veijaritarinat Dortmunderista) Lempiklassikkoni? (Täällä Pohjantähden alla vaiko sittenkin Seitsemän veljestä?)

Oletko muuten huomannut että Seitsemän veljestä on eräänlainen robinsonadi?
Kuten elämä yleensäkin.

Vai valitsisinko jotain lempipakinoitsijaltani?

On olemassa hiukkaskiihdyttimiä, joilla tutkitaan jotakin, jota ei voitaisi tutkia, jos ei olisi hiukkaskiihdyttimiä. Senhän ymmärtää. Mutta minua kiinnostaa, että mistä se otetaan se hiukkanen, joka kiihdyttimeen pannaan? Tuoko joku sen kotoaan? Se hiukkaskiihdyttimen päämaisteri? Ottaa kotoaan mukaansa lasten lapasen, sellaisen vanuneen, jossa nukka muodostaa pieniä palloja. Sitten hän irrottaa lapasesta pienen hidun, joka pannaan kallion sisään rakennettuun hiukkaskiihdyttimeen. Ja insinöörit katsovat pikku ikkunasta kun se nöftä painaa kauhealla faartilla ympäri sitä syklotronia. Ja siitä kirjoitetaan Tieteen kuvalehdessä että Ihme, kvarkki poksahti!”

Vaikea valinta, sillä olet lukenut suurimman osan lempikirjoistani.
Olen melko varma, että tätä et ole lukenut.

On arkipäivä, mutta Vestergårdin tuvassa työn syke on laantunut. Mickel ja rengit ovat jättäneet omat toimensa tuvan ulkopuolelle, kangaspuiden kolke on lakannut, rukit eivät enää kehrää ja lasten mekastus ja tyttöjen naurunkikatuskin alkavat vaimentua. Marraskuun hämäränhetkiä on vietettävä.

Myrskyluodon Maija on kertomus kasvamisesta, rakkaudesta ja elämästä.

On vielä yksi meille yhteinen lempikirja.

Mieleenpainunut lukumatkamme alkoi syyskuussa 2007:

kolme sormusta haltiakuninkaille, alla auringon
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan…

…yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee…

Se oli pitkä taival.

Luin koko Sormussaagan sinulle ääneen.
Välillä luimme monena iltana peräkkäin, hengitimme yhdessä samaan tahtiin sormusaattueen, Samin ja Frodon kanssa. Välillä oli pidettävä pitkiä taukoja, oli luettava jotain muutakin.

Kymmenen vuotta sitten, kesäkuun 2008 alussa, me pääsimme takaisin Kontuun.

 
Yhä nurkan takana jossain lie,
jokin salainen portti tai uusi tie
ja vaikka ne tänään jäävät taa,
voimme huomenna takaisin taivaltaa.
Ja kulkea piilopolkuja näin, aurinkoa ja kuuta päin.
(…)
Koti takana, maailma edessä on,
ja polkuja määrä on lukematon
läpi varjojen laitaan pimeän,
kunnes näemme tähtien syttyvän

Kotona ollaan