keskiviikko 12. tammikuuta 2011

avautumisia

taas kerran joukkoliikennevälineen oli vallannut joukkio aivokääpiöitä, joiden suurinta hupia on soittaa jollain rätisevällä epäinstrumentillä säälittävän epämääräistä gangstaräppiä. Vitsit että on rohkeeta uiluttaa ilmoille musiikkia jonka pääsanoma on diidadaa-takapuoli-diidadaa-sukuelin-diidadaa-takapuoli-sukuelin-diidadaa. Ja samma på nytt.

Pelkään sitä aamua, jolloin pinnani poikkeutuu lopullisesti ja ylläoleva verbalisoituu nuorison niskoille. Epäilen nimittäin että verisuoni katkeaa päästäni kuuluvasti napsahtaen ja päädyn ihan vahingossa diidadaa esittelemään kappaleessa mainitut ruumiinosat ihan livenä teiniviiksille.

On se kumma ettei voida käyttää hörlureja ja antaa normaalilla järjenjuoksulla varustettujen ihmisten meditoida aamujaan käyntiin ihan rauhassa.

Minua ei niinkään häiritse "musiikin" alatyylinen sanoitus; ongelmansa jokaisella - ja teineillä niitä on yllinkyllin - vaan se onneton epämusiikillinen tilulii jota joku syntikkavirtuoosi on syytänyt onnettoman sanoituksensa taustapaneeliksi.
Ja sitten se sanoinkuvaamaton rätinä, joka tulee äärimilleen viritetystä kännykän volumenäppäimestä.
Hankkikaa hei edes kunnon ghettoblasterit!

Ja ihan vinkkinä vähemmistökansalaisnuorisolle: tangotkaan eivät kuulosta hyviltä samalla tyylillä soitettuina.
Eivätkä liioin rukouskutsut moskeijoista.
Että jos kuitenkin käytettäisiin kuulokkeita.

Hankkisin itselleni höörluurit, jos vain suinkaan kestäisin äänimattoa aamutuimaan.
Mahtaakohan joku fiksu insinörtti olla keksinyt valkoista kohinaa syöttävän aparaatin tällaisten aamuäreiden keski-ikäisten tarpeisiin?

Aamuisin ärsyttää hälinä ja ympärivuorokautisesti ärsyttää tyhmyys eli idiotia.
Jos nyt sattuu olemaan niin, ettei hissi ihan yläkertaan asti kuljekaan, niin pakkoko sitä on julkisesti esitellä ja vielä hirnua päälle? Tyhmyydessä kun ei ole mitään hauskaa.

*
Ja kun nyt tähän avautumisen alkuun pääsin, niin on muuten kiva lähteä sinne kehittämispäiville seurueen ainoana sukupuolensa edustajana.
Ensin jaettiin kyydit, UPM huokaili eilen: "no niin, nyt puuttuu enää kyyti sulta ja Majavalta. Sä tulet sit varmaan mun kyydissä ja Majava menee Uuden Työntekijän kanssa" Kivat vaan teille pojat, on mukavaa tulla valituksi joukkueeseen toiseksiviimeisenä!
Perillä pelataan säbää, tytöt vastaan pojat.
Sitten mennään saunaan. Näettekö saman kuin minä?
Kaksi pukuhuonetta, kaksi suihkutilaa, kaksi saunaa, kaksi tuntia? Toisesta kuuluu römäkkää äijänaurua ja sihahtavia ääniä löylynlyönnin ja korkinaukemisen merkkeinä. Toisen ovensuusta on illan alkupuolella töykkäisty sisään pullollinen jotain lemmehtynyttä ylijäämää. Eikä tietenkään pullonavaajaa.
Jepujee, aamulla sitten joku kysyy, että mihin sä hävisit, oli meinaan tosi hyvä palaveri eilen siellä saunassa, oi jospa oisit saanut olla mukana!

Kaikenlaista olen elämästäni kaukaisina nuoruusvuosinani kuvitellut ja olettanut, paitsi...

4 kommenttia:

  1. Ihanaa angstia päivään! Minä sentään sain tänään kuunnella bussissa kun kaksi viihteen veteraania lauloivat iloliemen karheuttamilla äänillään Suomi-musiikin klassikoita ja välillä tenttasivat edessäni istuneelta neitokaiselta Jenni Vartiaisen Murus-laulun sanoituksen taustoja. Toinen herroista ei kuulema pysty itkemättä laulua kuuntelemaan, ainakaan öisin :) Tuohon bussijumpsutukseen on sitten kyllä pakko lisätä se taustajumpsutus joka kuuluu joillain radioasemilla jopa uutisten takana. Ei VOI puhua valtakunnan tasasta jos taustalta ei kuulu diidadaa-tum-tum-diidadaa-tum-tum :P

    Osanottoni kehittämispäivästä! Miesvaltaisella alalla työskentelyssä on puolensa ja puolensa...

    VastaaPoista
  2. Ja korjaus edelliseen... valtakunnan tilasta eikä tasasta (kuka lie mitä huudellut taustalla kun kirjoitin ihan muuta kuin ajattelin)

    VastaaPoista
  3. Kuuluikohan esitys mahdollisesti kulttuuripääkaupungin viralliseen ohjelmistoon? Vinkki: hommaa vastamelukuulokkeet ja äänitä nauhalle jotain mitä haluat bussimatkalla kuulla. Valaiden laulua, uneliaita kanssamatkustajia tai random puheensorinaa. Tekniikka hoitaa loput.

    VastaaPoista
  4. tervetuloa Hanna!

    Äänimatto ärsyttää, viihdyn oikein hyvin itsekseni ja omien ajatusteni kanssa.

    VastaaPoista