Luin ihanan ja sympaattisen elämänohjekirjan: Randy Pausch: Jäähyväisluento. Positiivinen, eteenpäinvievä, rohkaiseva - kertakaikkiaan! Kirja kertoo unelmien tärkeydestä ja niiden saavuttamisesta, siitä että on ensin uskallettava unelmoida ja sen jälkeen jaksettava tehdä töitä.
Ja ihan paras viisaus kirjasta - Pausch halusi jättää sen vajaat kaksivuotiaalle tyttärelleen ohjeeksi tulevaisuuteen: "kun sinulla on romanttinen suhde mieheen, älä kuuntele mitä hän sanoo. Katso mitä hän tekee."
**
Kyllä olen tänään nähnyt ihan kaiken.
Meidänkin kylässä on sellaisia bulevardeja, joissa on liikennevalot ja ihan sellainen liikenteenjakaja, tai sellainen levähdyspaikka siinä keskellä, jos ei jaksa kerralla kipittää bulevardin yli.
Tänä aamuna yhdessä sellaisessa törötti naisihminen ja uskokaa pois, veteli pakkelia naamaansa. Siellä kaikkien autojen keskellä, punaisissa valoissa odottamassa suojatien laidassa ylikulkua.
Keikisteli kämmenen kokoiseen peiliin kaikkine toimistokamppeineen, muikisteli huuliaan ja piirsi silmiä päähänsä.
Mikä ihme siinä torkkukytkimessä on, ettei voi vähän aikaisemmin herätä ja hoitaa näitä selvästi kodin seinien sisäpuolelle kuuluvia juttuja ajoissa?
Kohta siellä liikenteenjakajassa joku kiskoo rintsikoita ylleen tai ottaa suihkua.
Kyllä sentään joku roti elämässä pitää olla.
Kun kello soi, noustaan ja syödään ja puetaan ja maalataan ja sitten mennään. Eikä mitään kylkeä käännetä ja itseä haudota siellä vällyissä.
Ja jos aamulla kovasti väsyttää, niin aiemmin illalla nukkumaan.
Niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti