Säästäväisyysviikko

Olen viime aikoina lipsunut niin ruokalistan suunnittelusta kuin suunnitelmallisesta kaupassakäynnistäkin. Ei hyvä.
Ei ollenkaan hyvä.

Alkukuusta rakensin jonkinlaisen väljän ruokalistan, joka tosin heitti häränpyllyä melkein heti. Ei muuten mutta kiireisenä ihmisenä olin ensin viikon verran aikataulusta edellä. Sitten yritin paikkailla hyppäämällä kesken kaiken oikealle riville.
Sitten olinkin jo ihan sekaisin.

Aamulla jääkaapista kurkisti vastaan enää valo. Ja tuhti annos makaronilaatikkoa.
Siinäpä puitteet viikon ruokalistalle.
Ja kauppareissulle.

Kassakuitti on yhtä leveä kuin työpöytä ja loppusumma kuristi kurkkua (minun; ei kasvis).
Referaatti aiheesta pienen suurperheen /suuren pienperheen (emme oikein istu kumpaankaan kategoriaan) kassakuitti ja ruokalista:
- 2 pss xylitolpurkkaa
- 2 pkt juuressose
- juustoraaste
- jauhoja
- kaurahiutaleita
- hilloa
- papu- ja kikhernetetrat
- juustoja (kerma-, vuohen-)
- 8 l maitoa
- maitorahkaa
- 3 kg jogurttia (kreikkalaista, turkkilaista, perusmarja-)
- pakasteita: vadelmaa, mustikkaa, kasvissuikaleita
- levitettä leivälle
- kananmunia
- lihakset: jauheliha; broiskusuikale; porsaan filee; kalankappale; pizzakuutiot + ilmakuivattu kinkku
- kasvikuntaa: perunaa, porkkanaa, sipulia (tavis, puna-, valko-), palsternakka; tomaattia; kurkkua; paprikaa; jäävuorisalaattia; herkkusieniä
- hedelmäistä: appelsiineja, greippejä, rypäleitä, banskuja, sitruuna, limetti
- pähkinöitä, manteleita
- rucola ja basilika
- kaikenlaista sekalaista tykötarvetta, joka hinasi loppusumman pilviin

Ruokaplään:
aamuisin kaurapuuroa hillolla ja tuoretta appelsiinimehua, tai jogurttia ja marjoja ja appelsiinimehua.
to: tähteitä (makaronilaatikon ja wokin jämät, kasviksia herkkusuille), marjoja.
pe: roskaruokaperjantai (fish&chips; valmiina pakastimessa)
la: taikinoitu liha (eli beef wellington; herkkusieniä, sipulia ym.) ja uunikala, juuressoseesta lisuke herkkusuille, muille perunaa. Kahvin kanssa kakku.
su: edellisiä, vaalivalvojaisiin pizzat
ma: liha- ja kasvispyörykät. Hedelmäsalaatti
ti /ke (riippuen edellisten riittävyydestä) couscous/risotto, kalakeitto, marjoja/marjapiirakka

Kuten aiemminkin, pyrin siihen että kokkaan aktiivisesti suunnilleen joka toinen päivä: siksi pöydässä on yleensä kaksi ruokavaihtoehtoa.
Joka toisena vain lämmittelen.

Tarkistuslaskelma tehty: massissa on käteistä rahaa jämpti 30€.
Mitä olen unohtanut ostaa?
Kuinka käy: riittääkö raha viikoksi?
Millaisia täydennyksiä joudumme tekemään?
Käykö kimppuumme yök-en-syö-faktori?
Haastan itseni säästämään ja kaikki kynnellekykenevät a) paljastamaan viikon ruokapläänin; b) elämään säästeliäästi ja c) veikkaamaan, kuinka tässä oikein käy!


(ja ps. niille, jotka panikoivat: tietysti työnsin ensi viikon puolella käytettävät lihakset pakastimeen että säilyvät!)



8 kommenttia:

  1. AAH! MÄ niin rakastan näitä postauksia. Juuri tästä syystä lähetin sulle sen s.postin minkä lähetin. Oletko jo huomannut?
    Mä otan oppia, yritän vastata haasteeseen. Alan miettiä kuumeisesti.
    (Paljon maksaa sun viikon ruoat? Nauratti kun mutsi oli meillä hoitamassa lapsia ja osti ruoat, minä maksan. Neljässä päivässä meni 100e. Äiti kysyi et oliko se paljon? Hieman ihmettelin et kuin yksi aikuinen ja kolme lasta on neljässä päivässä käyttänyt satasen. Huoh!)

    pinkki

    VastaaPoista
  2. Huomioni kiinnittyi tuohon kasvisten määrään. Sä oot selvästi mun idoli ruoanlaitossa. :) Minäkin inspiroidun näistä postauksista.

    VastaaPoista
  3. Mäkin voisin yrittää osallistua, mutta en lupaa, onko se viikko ensi vai joku muu. Kattellaan!

    Kyllä muakin itkettää kuittien loppusummat. Vihannekset, hedelmät ja sattumat (liha, kala) maksaa ihan turkasesti ja meidän mukelot ei vielä oikein syö mitään kypsennettyä vegetypistä juttua. Jos ihan itsekseni söisin, niin halvalla pääsisin ja silti saisin herkutella. Tekisin kaikkia juureshässäköitä ja ynnämuita.

    VastaaPoista
  4. Pinkki: kiitos postista! Nauroin kahvini näppikselle.
    Loppusumma oli tällä kertaa aika tarkkaan 200€ mutta kuitilla oli paljon muutakin kuin ruokaa (pesupulveria, talouspaperia, vessapaperia...sellaista turhanaikaista kulutustavaraa, joka on aina lopussa).

    Laura ja Mirka: älkää nyt vaan suurin surminkaan kuvitelko, että lapset mitään kasviksia söisivät! Minä syön kaiken hyvän ihan itse, ja naperot saavat sen mitä jäljelle jää :)
    Pikkusiskon lempiarkiruoka on peruna.Pelkkä peruna, oivariinin kanssa möösättynä.
    Että sellaista kulinariaa meillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä nauruista. Kyllä sun pitäis nonna postaus tehdä nyt kuvan kanssa :)

      Samanlaisia taitaa meidän kauppalaskut olla. mukamas. Aina luulen et parisataa riittää, mutta kyllä se yli menee :( Ja olen niin pelkuri, etten uskalla kirjaa pitää. En kauppalaskuista tai muista menoista. En vaan halua tietää paljon meillä menee rahaa. paperilla vöhemmän, kuin oikeasti.
      Jos yrittäis....

      pinkki

      Poista
  5. tietenkin tulee nonna-postaus. Kun vaan keksin jonkun nonna-aiheen :)

    Ei se summa lopultakaan niin paha ole: jos tuosta riittää viidelle päivälle, se on 40e/päivä. Jos riittää koko viikoksi, se on jo alle 30e /päivä.
    Ja jos lähtee hakemaan joka päivä päivän ruokatavarat, menee hermo. Ja taatusti enempi rahaakin.

    VastaaPoista
  6. Mie niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pidän näistä(kin) postauksista.

    Olen yhtaikaa innostunut ja kade.
    Mutta pääni on myös täynnä hirvittävän paljon hienoja ideoita.
    En tiedä toteutanko mitään niistä, mutta se ei ole se pointti.
    Ideat ovat!

    Mie en osaa täyttää omaa jääkaappiani yhtään järkevästi nyt,kun asun yksin.
    Olen ihan pihalla.

    Tästä postauksesta innostuneena lupaan ja vannon käyttää kirjanpitoa ensi kuussa talousasioissa.

    Lisäksi- haluaisin kokeilla sitä,etten käyttäisi korttia.
    Nostaisin käteistä- ja sitä olisi määrä x/vko.
    Jos raha loppuu, niin voi-voi.
    Sitten ei ole.
    Hmm.
    Jalostan tätä vielä vähän.

    Haluaisin mielelläni istua ruokapäydässänne viikon ja nautttia kaikesta tuosta, mitä laitat pöytään.
    nam, sanon ma.

    VastaaPoista
  7. vintti: aika ovela idea tuo käteisen käyttö! Vähän niin kuin mummot, jotka käyvät kertarykäisyllä nostamassa koko eläkkeen :)

    Minulla tosin kortinkäyttö on säästäväisyyttä sekin: joka vinkaisusta menee säästöpossutilille tietty summa.

    ...ja tervetuloa pöytään vain, todellisuus on tarua ihmeellisempää!

    VastaaPoista