toisenlaisia päiviä

toiset päivät ovat toisenlaisia kuin toiset. Eikö vain?

Lauantaina Isosisko lähti tanssitapahtumaan ihan hirmu aikaisin. Minä olin ajatellut, että ensin nukun vähän lisää, sitten aamupalailen rauhassa, sitten nojun lueskelemassa ja jossain välissä kehittelen pientä ruuantapaista, ehkä valun remppalouhokselle ja jatkan päivääni siitä.
Enimmäkseen olin ajatellut lukemista ja nojumista ja aika vähän remppaa.

En nukkunut. Tietenkään. En yllättynyt edes itsekään.
Aamupalailin ja se meni niin kuin piti.
Meinasin ruveta lukemaan ja nojumaan, mutta sitten soitti kiinteistövälittäjä otsokarhunen (en tiedä, miksi hänen nimensä on otsokarhunen, hän ei ole yhtään semmoinen kuin otsokarhunen on).
Ja sitten tuli kiire.
Minä, Isoveli ja hraH aloimme raivautua läpi kartanon sälän ja roippeen, pesimme lattioita ja vessoja ja tuulettelimme ja keräsimme ja piilotimme ja tiskasimme ja pyykkäsimme ja teimme kaikenlaista sellaista jota kelvolliset ihmiset tekevät kun eivät noju lauantaiaamuisin. Onneksi ollaan tehty se jo aika monta kertaa, niin ettei sälää ja roipetta ollut ihan hirveästi. Eikä muutakaan raivattavaa paitsi kissankarvaa.

Sitten pakenimme paikalta ylimääräisen näytön tieltä. Isosisko oli veivaamassa polkkaa ja Pikkusisko isovanhempien hemmoteltavana.
Isoveli meni kirjastoon, paitsi että minä pakotin sen ostamaan uusia tossuja, hraH meni jonnekin ja minä menin ostamaan niitä uusia tossuja pakotetun Isoveljen kanssa. Sitten kyllästyin kaupungissa hengailuun ja menin remppalouhokselle ja pistin sileäksi seinän verran tapettia.
HraH tuli kanssa remppalouhokselle.
Minä kysyin, että paljonko tarjosivat ja hraH kysyi että mistä tiesit.
Sitten minä kysyin että milloin pitää olla poissa kartanosta ja hraH vastasi.
Semmoisella tavalla kartanosta tuli jonkun muun kartano ja meille tuli remppakiire.

Illalla tuli särky ja kivistys, koska seuraavan seinän tapetit olivat tiukassa.
Illalla tuli myös halju, koska pastakeittiö.

Sunnuntaiaamunakin ajattelin että nojun ja luen ja laitan ruokaa, mutta sitten en.
Ja vaikka olen enimmäkseen vähän rasittunut kaikista vapaaehtoisista, niin siitä kyllä olen tyytyväinen että meillä on yksi, jolla on ihan oikeasti aikaa, ja jota ei tarvitse koordinoida ja organisoida vaan joka tekee, ja joka ainakin minua potkii eteenpäin silloin kun ennemmin tekisi mieleni vain nojua ja lukea.
Kiitos isä!
(vaikka kyllä sittenkin nojuin ja luinkin. hah, siitäs saatte!)

Tänään pitäisi louhokselle tulla remppaheikki, josta on suositukset, ja joka toivottavasti pystyy urakoimaan aikataulussa.
Ja minä rupean selvittelemään, saisiko kaapistotilausta yhtään aikaistettua.

Kuten Pikkusisko ensitöikseen ystävällisesti laski ja aamulla herätessään heti huomautti: jäljellä on enää 24 päivää.

10 kommenttia:

  1. onneksi olkoon!!! teillähän meni kaikki myynnit ja ostot aikamoisen kivuttomasti. ei tarvinnut kärvistelllä kahden asunnon loukossa tai mitään. JEE!!!

    Mutta voitko kertoa millainen se uusi on? Suurempi ainakin? kerros, rivi vai omakotitalo vai kartanolinna?

    Onpas jännä kesä teille tulossa. Muutto!

    pinkki

    VastaaPoista
  2. suurempi. (yhden huoneen verran)
    kerros.
    saman kadun varrella, sata metriä kauempana anopista ;).

    VastaaPoista
  3. Ihanan läheltä :) Touhukas 24 päivää teillä edessä. Tsemppiä vaan kovasti, kyllä sitten on kiva päästä muuttamaan rempattuun uuteen kotiin.

    VastaaPoista
  4. Täydellinen muutto siis edessä. Mikään iso asia ei muutu, matkat tai mikään, mutta UUSI koti ja enemmän tilaa. Uuden uusi pastakeittiö.
    Ruokapostauksia odotellen
    Pinkki

    VastaaPoista
  5. Niin hienoja uutiisa.

    Tuon uutisen tahdittamana lähtee muuten tapetitkin liukkaammin.Mutta tuntuu sille,että ne tunnit vuorokaudessakin kuluu ihan kamlan paljon nopeammin.
    Niin ainakin miulle kävi.

    Paniikkikin ehtii ehkä joskus vierailemaan kylässä :-)
    Kuka tietää.

    Kaksikymmentä neljä päivää on todella vähän- sanon mie.
    Ihan kokemuksesta.

    Nostan peukkua ja hymyileln leveästi.

    kaivataanko lisää !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    vintti

    VastaaPoista
  6. Onnea asunnon myynnin johdosta!! Ja tsemppiä sekä remppa- että muuttourakkaan!!

    VastaaPoista
  7. Huisisti onnea!!! Kyllä nyt tapetit irtoaa, kun on aikataulu ;)

    VastaaPoista