maanantai 10. syyskuuta 2012

Tänä viikonloppuna

Kyllä alan masinoida semmoista että kolmen päivän viikonloppu! Eihän tästä tule yhtään mitään muuten. Yhtään en ehtinyt pitkästyä ja maata aloillani. Sunnuntai-iltana olin niin sippi, että nukahdin (!) kesken komisarius Montalbanon ja menin ihan sekaisin koko juonesta.

Lauantaina oli pakko tehdä asiallisvaateostoksia. Löysimme takin hraH:lle ja hyvät asiallishousut minulle. (vihdoin!) Takinkin jo ostin alelaarista, ja sekin oli hyvä.
Yläosan tarvitsen vielä, mutta siitä on jo visio.
Lauantaina oli pakko tehdä myös arkiruokaostoksia. Löysimme arkiruokaa, siitä ei kyllä ole mitään visiota. Ja vaikka on hyvä että on ruokaa, ei ole kovinkaan hyvä tilanne tämä visiottomuus.

Kummallista koko lauantaissa oli se, että Isoveli oli melkein koko päivän treeneissä ja kimulit keskenään ja me omissa riennoissamme.
Tuli kovasti aikuinen olo.
Outoa kun on noin isot lapset.

**

Isoveli on ihan kokonaistohkeissaan uudesta urastaan apuvalmentajana, eikä yhtään ollut rankkaa vaikka ensin oli kolme tuntia säbää putkeen ja sen päälle vähän pihaleikkejä kavereiden kanssa. Rankkaa oli kyllä se, että iltapäivän pihaleikeissä tuli lönähdettyä makaamaan ampiaispesän päälle tai jotain, ja joutui vihamielisten ötököiden piinaamaksi.
Napero soitti paniikkipuhelun: "mä tulen täältä metsänreunaa pitkin, jos musta ei kuulu mitään puoleen tuntiin, niin mä olen kuukahtanut tänne!"
Onneksi oli kyytabletit kotona. Eikä niitä pistojakaan tullut kai kun yksi, tai kaksi.
Sen toisen pörrin häntä ei ollut ihan kunnolla mennyt Isoveljen kuontalosta läpi, siksi pistojälki päälaella oli aika vaatimaton.

Lauantai-illalla otimme pitkästä aikaa koko perheen pelituokion tasapainolaudalla. Isosisko on yhtäkkiä kasvanut ja tullut kärsivälliseksi ja taitavaksi ja Pikkusisko puolestaan on muuttunut tuskaiseksi tulisieluksi.
Ne, jotka eivät olleet pelivuorossa, huristelivat superturhakkeellamme, eli säädettävillä sängynpohjilla. (kyllä niin on turhake, mutta hauska! Yritin vaihtaa sitä sänkykaupassa mihin tahansa muuhun, mutta ei onnistunut. Nyt sitten huristellaan sängyillä. Kauhukolmikolle on erityinen yleellisyyshetki kun pääsee ajelemaan isän tai äidin sängyllä)

Sunnuntaina oli kaikenmoisia sunnuntairientoja.

Isoveli sovitti kaverin pukua asiallisvaatetilaisuuteen ja näytti heti metrin isommalta. Minä harjasin sen hiukset pystyasennon sijaan taaksepäin ja se alkoi näyttää maailmanluokan sellotaiteilijalta.
Yritin vakuuttaa, että kannattaisi jatkossakin sukia sitä päätään: voi olla että perheen aikuisväestö ei niin hanakasti puuttuisi kuontaloon, jos siinä olisi sellainen sello-look.
Isoveli väitti että taaksevedetty tukka ahdistaa ajatuksia.
Päätilanne edelleen ratkaisematon.

Sunnuntai-illan kävelyllä hraH teki ns. hat-trickin eli törmäsi kolmeen työ/j/t/uttuunsa ja minua alkoi ahistaa, koska nykyään ei voi enää missään mennä huolettomana.
Ne tuijottavat aina minua silmä kovana, ja varsinkin silloin jos olen lähtenyt ulos ihan röntsissä. Sanoin, että kamala stressi itsestä ja lapsista, aina näyttää ihan puskanläpi vedetyltä juuri silloin, kun alati tyylikkään hraH:n työasiat kävelevät vastaan.
Vähän kyllä helpottaa se, että muksut eivät enää ole aktiiviuhmaiässä(*). Ei tarvitse pelätä että joku nykäisee itkupotkuraivarit vesilätäkköön tai kirmaa vaipat tönkköinä jonnekin karkuun ja hihittää mennessään juuri semmoisella hetkellä kun hraH:n alati vielätyylikkäämpi esimies tai kollega tulee vastaan. Tuommoista (esi)teinien angstia ne sentään vähän ymmärtävät.

Tänä aamuna sain hepulin, kun huomasin että iltamenoista tyhjäksi luulemani viikko sisälsikin kaikenmoista jo ammoin unohtunutta ylläriä, kuten esim. ensiapukurssin.
Niin ottaa päähän.
Ei kurssi sinänsä, muttakun en millään jaksaisi mennä koko ihmeen illaksi istumaan ja kuuntelemaan että kylmä-koho-kompressi ja 30+2. Kunpa sen saisi tehdä näyttötutkintona! Ihan retuuttaisin vanhasta muistista kaikki.

*

Ja koko viikonlopun olen piinaantunut nuhasta joka ei kehity flunssaksi, mutta ei myöskään mene ohi. Plääh sille!
 En päässyt edes lenksalle, ja pelkkä tavallinen pyöräilykin pisti hien lentämään ja hengityksen sekaisin. Plääh vielä uudestaan!
Verstaallakin on taas kylmä. Höh ja pöh.

*
(*) siksi kovasti mietimme tätä lasten isoutta, kun sunnuntaina katselimme myös vanhoja valokuvia. Isoveli oli niissä kuvissa yhden ja me olimme kovasti silkoisia ja nuoria ja kirkasotsaisia.
Ajattelin, että kyllä on ollut aivan edesvastuutonta antaa minulle lapsia siinä vaiheessa kaittavaksi ja on se naimisiinmenokin ollut aika arveluttavaa.
Mutta totesimme että hyviä ovat nämä kasvunvuodet olleet ja on mukavaa olla näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti