tuleva seniorikansalainen tilittää

plääh sille, että viikonloppuna on töitä.
Kannattaa aloittaa stressaaminen näin kätevästi ajoissa, niin on sitten lauantaiaamuun mennessä sopivan pottuuntunut.

*

Sain eilen työeläkeselvityksen, vai mikä tiliote se nyt ikinä onkaan.
Siinä missä toiset onnekaat (vrt. kommentit) suunnittelevat leppoisia seniorikansalaispäiviä jossain Marmariksessa sangrialasillisten ääressä, niin toiset kyllä eivät.
Äkkilaskemalta totesin, että hyvällä tuurilla minulla on ehkä ja säästäväisesti eläen kerran vuodessa varaa matkustaa kaupungin keskustaan asti pelastusarmejan joulunviettoon ihan bussilla, ja jos siellä satun saamaan esim. sekamehua, olen luultavasti niin sukat sekaisin, että minut kyörätään samoin tein takaisin lumihankeen. Jää sitten sekin joulukahvipaketti saamatta, ja täytyy jatkaa toinenkin vuosi samoilla kahvinpuruilla.

Ei kuulkaa kannata ihmisen nuorna tehdä töitä, ei olla apurahatutkijana, ei kotiäitinä eikä osa-aikatyöläisenä. Yhteiskunta kostaa loiseläntäni kunhan vanhaksi kerkeän. Minua ei huolita edes vanhainkotiin.
Onneksi ainakin kaksi lapsista on uhannut luvannut jäädä aikuisenakin kotiin, koska sillä tavalla heistä tulee miljonäärejä. Kuppaavat vanhuksen vähät bingorahat, mokomat!

HraHakkaraista nauratti, koska hän aikoo viettää talvensa Lissabonissa lukemassa maailmankirjallisuutta portviinilasillisen ääressä.
Missä on solidaarisuus, kysyn vaan?
En tiedä, onko tämä yhtään sen parempi vaihtoehto kuin se edellinen, jossa hraH edelleen aikoi lukea maailmankirjallisuutta Lissabonissa portviinilasillisen ääressä. Minut hän lupasi lähettää Turkkiin. (mitä sekin on olevinaan?)

Hyvä puoli on tietysti se, ettei minulla ole varaa edes lääkkeisiin, ja sen takia niikerryn sydän- ja verisuonitauteihin ennen kuin ehdin tajuta olevani köyhä. Tai ainakin ennen kuin olen liialliseksi rasitteeksi naapureilleni, joille tietysti heristelen keppiä ja valitan vinisevällä äänellä.

Tai sitten en vaan jää eläkkeelle. Työurani on todellinen neverending story.
Hiphei!