torstai 13. syyskuuta 2012

tuleva seniorikansalainen tilittää

plääh sille, että viikonloppuna on töitä.
Kannattaa aloittaa stressaaminen näin kätevästi ajoissa, niin on sitten lauantaiaamuun mennessä sopivan pottuuntunut.

*

Sain eilen työeläkeselvityksen, vai mikä tiliote se nyt ikinä onkaan.
Siinä missä toiset onnekaat (vrt. kommentit) suunnittelevat leppoisia seniorikansalaispäiviä jossain Marmariksessa sangrialasillisten ääressä, niin toiset kyllä eivät.
Äkkilaskemalta totesin, että hyvällä tuurilla minulla on ehkä ja säästäväisesti eläen kerran vuodessa varaa matkustaa kaupungin keskustaan asti pelastusarmejan joulunviettoon ihan bussilla, ja jos siellä satun saamaan esim. sekamehua, olen luultavasti niin sukat sekaisin, että minut kyörätään samoin tein takaisin lumihankeen. Jää sitten sekin joulukahvipaketti saamatta, ja täytyy jatkaa toinenkin vuosi samoilla kahvinpuruilla.

Ei kuulkaa kannata ihmisen nuorna tehdä töitä, ei olla apurahatutkijana, ei kotiäitinä eikä osa-aikatyöläisenä. Yhteiskunta kostaa loiseläntäni kunhan vanhaksi kerkeän. Minua ei huolita edes vanhainkotiin.
Onneksi ainakin kaksi lapsista on uhannut luvannut jäädä aikuisenakin kotiin, koska sillä tavalla heistä tulee miljonäärejä. Kuppaavat vanhuksen vähät bingorahat, mokomat!

HraHakkaraista nauratti, koska hän aikoo viettää talvensa Lissabonissa lukemassa maailmankirjallisuutta portviinilasillisen ääressä.
Missä on solidaarisuus, kysyn vaan?
En tiedä, onko tämä yhtään sen parempi vaihtoehto kuin se edellinen, jossa hraH edelleen aikoi lukea maailmankirjallisuutta Lissabonissa portviinilasillisen ääressä. Minut hän lupasi lähettää Turkkiin. (mitä sekin on olevinaan?)

Hyvä puoli on tietysti se, ettei minulla ole varaa edes lääkkeisiin, ja sen takia niikerryn sydän- ja verisuonitauteihin ennen kuin ehdin tajuta olevani köyhä. Tai ainakin ennen kuin olen liialliseksi rasitteeksi naapureilleni, joille tietysti heristelen keppiä ja valitan vinisevällä äänellä.

Tai sitten en vaan jää eläkkeelle. Työurani on todellinen neverending story.
Hiphei!

5 kommenttia:

  1. Olen vältellyt tätä eläkeasian miettimistä lainkaan, koska se on masentavaa. Olen ollut nykyisen työnanatajan palveluksessa vuoden 96. Palkkataso on ollut yli keskiansion. Avasin nyt sitten työeläke kuoreni (olisi jälleen kannattanut vaan arkistoida kuori kiinni) ja ei sillä mun kertyneellä eläkkeellä tehdä yhtään mitään. Onhan tässä näitä työvuosia (siis vuosikymmeniä) vielä jäljellä, mutta ei hääppöiseltä näytä. Enkä edes viitsi ajatella niitä kaikkia tulevia leikkureita.

    Mä olin sangrian ajatellut rahoittaa sillä, että myyn perheasunnon pois ja vaihdan pikkukaksioon. Lopuilla kiskon sangriaa ja kun rahani loppuu palaan piru vie suomalaisen yhteiskunnan hoivattavaksi.

    Oletettavasti joudun tekemään duunia 70-vuotiaaksi ja piiskattu kroppani sanoo parin vuoden marinoinnin jälkeen kaput.

    VastaaPoista
  2. Samaa olen katsonut omista papereistani ;)
    Alle 23- vuotiaana tehdyt työt, sen jälkeiset kotiäitivuodet ja nykyiset opiskelut eivät oikein ole olleet paras vaihtoehto eläkeasioiden kannalta.
    Paperit ovat aika lohduttomat, luultavimmin rahat eivät riitä edes siihen bussimatkaan muusta puhumattakaan :D
    Mutta pitänee sitten elää tuon puolison eläkerahoilla...

    VastaaPoista
  3. Mä en osaa sanoa mitään lohdullista tai järkevää, mä nauran sun herkulliselle kerronnalle :)

    VastaaPoista
  4. Mä en edes varmaan osaa jäädä eläkkeelle. :-(
    Mitä mie muutakaan tekisin, kuin töitä?
    Siis täh?

    Ja Penasta tuli mun suuri suosikki!

    vintti

    VastaaPoista
  5. rvaK: minulla ei varmaan ole varaa edes marinadiin. Täytyy nyysiä jostain marttaliiton sivuilta ohje, miten eu-ruoka-avustuspaketin tuotteista saa keitettyä mummon marinointiainekset. :)

    Kirsi: aion elää oikein säästäväisesti, bussimatka kerran vuodessa on yleellisyys, jonka itselleni suon.

    Yksis: :)

    Vintti: voi Pena!

    VastaaPoista