tiistai 2. lokakuuta 2012

lehmänläjä

Syksyn käynnistysviikot alkavat olla takana: neljä vanhempainiltaa, kaikkien mahdollisten luottamuselinten syyskauden järjestäytymiskokoukset, harrastusten aloittamiset ja muutama muu ylimääräistä järjestelyä vaatinut juttu. Edessä häämöttävät ihan tavalliset viikot, satunnaiset iltatyöt ja kokoukset.

Nykäisin alkuillasta pitkästä pitkästä aikaa lenkkarit jalkaan, virittelin laput korville ja annoin mennä.
Aloitin kompuroimalla ympäri pururadan ja jatkoin maantiejuoksuna: sillä tavalla lenkkiä voi helposti säätää, voi juosta pidemmästi tai lyhyemmästi, kääntyä risteyksestä vasemmalle tai oikealle vallitsevan tunnelman mukaan.
Mietin, mitä oikeastaan haluaisin harrastaa?
Huomasin että uinti ei tällä hetkellä kutsu, liian märkää ja kylmää.
Mikä olisi minulle se zen tai flow? Pajunsidonta? Kielikurssi? Laulu tai tanssi?
Muutaman opintokokonaisuuden suorittamista olen laiskasti pohtinut.
En keksinyt mitään, olen liian tyytyväinen elämääni. Saan zenini satunnaisesta lenkkeilystä.

***

*Myöhemmin samana iltana*

Ovikello soi. Tullaan tullaan. Käyttäisitte niitä avaimia.
Kirjastoreissultaan kotiutunut Isoveli seisoo leveästi virnistäen oven takana. Rekisteröin kosteudesta kiharalle vääntyneen tukan. Ja paketin pojan sylissä.

Kaksin käsin poika ojentaa eteeni valtavaa, paperiin käärittyä lehmänläjää. Tyytyväisenä.

Olet aivan liian iso tuomaan tommoisia kotiin. Olisit jättänyt sinne metsään vain. Mikä se edes on? lokki? Ainutlaatuisen ihana keppi? Mutakokkare? Voi hyvänen aika sentään, se on lehmänläjä!

Kato mitä mä sain! poikanen tuskin pysyy nahoissaan.
Huomaan että se, mikälie lehmänläjä, tuijottaa minua. Kissanraato?
Kato mitä naapurit anto meille! Savukalan! Se on tänään pyydystetty! Ja savustettu!
Poika työntää paketin syliini.

Lämpimän kostea tervainen nuotiontuoksu leviää eteiseen.

Haarukka, valtakunta haarukasta!
Raotan pakettia, ihan vähän vain. Maistiaisen verran. Työnnän haarukallisen kalaa Isoveljen suuhun ja katson kuinka pojan ilme leviää. Tarjoan kalaa Isosiskolle. Ja Pikkusiskolle. HraHakkarainen tulee saaliinjaolle hänkin. Kissat kiehäävät huumaantuneina ympäriinsä.
Onpa meillä upeat naapurit, toteaa poika.
Minä päätän hakea torilta parempaa perunaa. Ja ehkä vähän smetanaa kaupasta. Ihan pikkuisen vain. Ja sipulia.
Huomenna herkutellaan, lupaan lapsille.

Joka kerta kun avaan jääkaapin oven meillon metsässä nuotiopiiri.
Savun ja rasvan tuoksu on päätähuumaava.
Olen kuin pavlovin koira, kuolaan ja ajattelen haarukkaani koko loppuillan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti