keskiviikko 3. lokakuuta 2012

motivaatio ja aunt Petunia

Kertasin Isosiskon kanssa englanninkokeisiin eilen.
Lapsi kieriskeli pitkin lattioita, välillä itkien, välillä nauraen ja oli hetkittäin täydellisen kyvytön muodostamaan lausetta minulla on kissa.
Kaivoin kirjanhyllyn alta mitä? eikö teillä säilytetä kirjoja hyllyn alla? englanninkielisen Harry Potterin, jota kerran yhdessä aloimme lukea.
Isosiskolla ei ollut mitään vaikeuksia muodostaa lauseita Harry Potterilla on musta tukka. Petunia-täti on luiseva ja pitkä. Eikä itse asiassa mitään muutakaan lausetta, jossa H.P. oli pääosassa, ja joita tempoilin hatustani mukalehteillen Potteria.
Hän venyi sankarillisesti jopa kysymyslauseeseen onko sinulla nimbus2000? Vaivattomasti. Siinä valossa kykenemättömyys ihmetellä onko sinulla kissaa on lähestulkoon käsittämätöntä.
Puhutaanko hetkinen motivaatiosta?
Muistutin taas kerran itselleni, että mielikuvituksen käyttö on sallittua. Pitäisi jaksaa ja ehtiä kieriskellä siellä lattioilla, laskea makaroneja ja kuulustella enkunsanoja Harry Potterista.

Isosisko on päättänyt ruveta isona arkeologiksi /paleontologiksi ("eihän siinä tarvita paljon matikkaa, eihän?"). Se on pitkäaikaisin hänen ammattihaaveistaan, jotka kattavat ammattien kirjon bussikuskista opettajaksi, hevostenkasvatuksesta Venäjällä (?) soslapsikylä-äitiyteen Ahvenanmaalla.

*

3 kommenttia:

  1. Minäkin halusin isona arkeologiksi! Ja kysyin ihan samoin; eihän siitä tarvita paljon matikkaa, eihän? Halusin myös opettajaksi, näyttelijäksi, poliisiksi ja lehtitoimitaajaksi.

    VastaaPoista
  2. Roz: samat ammatit mahtuvat myös tyttären listalle! (ja poliisia lukuunottamatta myös omalleni...)

    VastaaPoista
  3. Minä opetin muutama vuosi sitten esikoiselleni muistisäännön: ohra on englanniksi barley, koska baarissa juodaan olutta, joka on toiselta nimeltään ohrapirtelö. Olin hyvin ylpeä pedagogisista lahjoistani, kunnes kuulin poikani kertoneen tämän opettajalleen, joka oli todennut, että muistisäännöt ovat hyvä apukeino oppimisessa ; )

    VastaaPoista