maanantai 12. marraskuuta 2012

suloinen joutilaisuus

Mikä viikonloppu!
Suloisen joutilas.

Perjantaina söimme roskaruokaa, pintasiivosimme ja ehdin ihanalle lenkille. Lenksa päättyi talon edessä olevalle niitylle, huikaisevan korkean ja kirkkaan tähtitaivaan alle.

Lauantaina kävin kirjastossa, en ostanut kaupungista mitään, herkuttelimme pizzalla ja otin päiväunet. Päiväunet!
Minä en koskaan ota päiväunia. (viime joulupäivä on elämäni paras päivä: otin kolmet päiväunet yhtenä päivänä. Kolmet!)

Sunnuntaina kävin minilenksalla - ei noussut jalka - söimme hyvin ja vetelehdimme niin paljon että olimme lopulta ihan ärtyisiä.
Suloinen joutilaisuus.

No, vastapainoksi mietinkin nyt, mistä kammesta kone tähän viikkoon käynnistyisi.

*

Pikkusisko teki uuden ammatinvalinnan: hän päätti ruveta julkkikseksi.
Hän antaa lauluntekijöille noin vuoden aikaa tehdä hänelle soveliaan laulun, sitten hänestä tulee kuuluisa.
Yritin vähän vihjata, että josko vaikka sitä odotellessa vähän laulelisi ja hankkisi esiintymiskokemusta ja viuluakin voisi treenata.
No nää-äfst, viulu on tyhmää ja sitä paitsi yleisölle esiintyminen on tosi pelottavaa.

1 kommentti:

  1. Meillä esikoinen on myös päättänyt ryhtyä julkkikseksi. Mitään suunnitelmaa, että miten pääsisi julkkikseksi, ei ole. Televisiosta olisi kuulemma kiva aloittaa. Toivottavasti tosi-TV buumi menee pian ohitse. En haluaisi nähdä lastani siellä hölmöilemässä.

    VastaaPoista