liikaa abbaakengässä

vielä kolme työaamua.
Paitsi että joululoma pilautui, kun työ2:n pomo halusi järjestää ensivuodensuunnittelupalaverin välipäiville. En pystynyt olemaan itsekäs. Sen sijaan sanoin, että joo ja sopii.
Niin että höh ja pöh, nyt on sitten palaveri välipäivinä.
Mutta silti, enää kolme työaamua. (ai mitenniin loman tarpeessa?)

Eilen oli koululla limudisko. Vanhempainyhdistys kehitti sinne buffetin.
Käytännössä se tarkoitti sitä, että Joku kävi hakemassa kaupasta skviljoona kiloa karkkia, sitten se Joku pussitti ne annospakkauksiksi, sitten se Joku kävi hakemassa skviljoona litraa mehua ja saman verran pahvimukeja.
Ja koska se Joku oli jumissa bussissa nokkakolarisumpun takia, eikä ollut ajoissa paikalla, paheksuivat Kaikki Muut sitä.
Sitten se Joku tästä suivaantuneena ärhenteli kaikille pikkukullannuppusille.
Siinä vaiheessa kun Abbaakengässä soi kolmatta kertaa, se Joku vetäytyi inventoimaan arpajaisvoittoja.
*huokaus*

Meillä on ihan hyvä, kohtalaisen innokas joskin jokseenkin vaikeasti suitsittava äititiimi, jotka kaikki ovat mitä ilmeisimmin täydestä sydämestään lasten asialla. On vain kaksi pienehköä muttaa.

Mutta. Tiimin jäsenet ovat lievästi ilmaistuna originellejä ihmisiä jotka puhuvat kovalla äänellä, paljon ja lakkaamatta ja ihan koko ajan ohi toistensa. Sitä höpötyksen määrää! Rouvista ainakin kahdella on tapana kutsua puolisoaan isiksi, mikä hämmentää minua tavattomasti - ymmärrän aina koko jutun ihan väärin. ("me mentiin isin kanssa kauppaan/saunaan/retkelle", johon minä poikkeuksetta kommentoin, että tosi kiva varmaan teidän lapsille kun touhuatte niin paljon isovanhempien kanssa)
Tiedän, montako wilmamerkintää on rouva A:n lapsukaisella (23; 8 positiivista, 7 unohdusta; 8 käytösmerkintää), mikä on rouva B:n käden tilanne (särkee; lakkaamatta); tiedän että rouva C:n lapsukainen karkasi pöydän alle mököttämään ("se oli ihan kauheeta, isinkin mielestä"), että rouva D:n kullannuppu harkitsee harrastuksensa lopettamista (vaikka juuri alkoi sujua niin hyvin) ja tiedän ihan kaiken jokaisen rouvan intiimivaivoista (ja uskokaa pois, niitä riittää) 
Tietysti on aivan ylimitoitettua kuvitella, että joku heistä edes joskus kysyisi mitä minulle (kauhukolmikosta puhumattakaan) kuuluu. Itsekäs olen, kun sellaista edes toivon!

Mutta (ja tämä on oikeasti paljon pahempi mutta). Raha- ja elämänhallintaongelmat.
Se särkee sydäntäni ihan joka kerta.
Ihan joka kerta valvon yhden yön murehtimassa.
Mietin, jätänkö taas kerran laskuttamatta vanhempainyhdistykseltä kaikki tekemäni hankinnat, niin että saadaan vielä muutamalla ylimääräisellä pennillä tuettua lasten retkiä ja stipendejä.


Ja ihan tiedoksi vain, että vaikka en enää ikinä koskaan milloinkaan kuulisi Abbaakengässä, on sekin liian lyhyt aika.