Kummallinen viikonloppu

Viikonlopun syvällisyydet:

Vuosikausia olen itsekkäästi hinkunut omaa aikaa ja rauhaa. Nyt kun sitä on en tiedä, miten aikani ja tilani käyttäisin. En osaakaan olla itsekäs. Huvittavaa.

HraH:lla oli lauantaina työpäivä. Kokkailin aamulla nuorisolle helpposapuskaa ja lähdin suunnatonta huonoa omaatuntoa potien shoppailemaan.
Sain hankittua ne paljasjalkatossut, joista olen jo tovin haaveillut - oli vähän pakko: jouluksi saamani sporttilahjakortti oli vanhentumaisillaan, olihan se käytettävä.
Heti olisin lähtenyt testitossuttelulle, mutta se kehvatsun lumipyry! Tepsuttelin sitten tovin sisätiloissa ja totesin, että mukavat ovat. Ajattelin, että jos ovat toimivat, voisin hankkia samanmoisia nuorisolle arkikäyttöön.
Kiertelin parissa pyöräkaupassa etsimässä Pikkusiskolle uutta(vanhaa) pyörää: hänelle on sellainen luvattu heti keväällä.
Haaveilin keväästä ja lenkeistä ja pyöräilystä.
Illalla makasimme kaikki pitkin ja poikin sohvilla ja sängyillä lukemassa. Oli leppoisaa ja hiljaista.

Sunnuntai oli melkein samanmoinen.

Mietin, että jollain on minunkin päiväni täytettävä. Jatkossakin, monena vuotena.
Hämmästelin sitä edessä aukeavien mahdollisuuksien määrää.
Ihmettelin sitä, miten tarpeelliseksi tuo mennyt - niin rasittava ja melkein liian iholle tuleva pikkulapsiaika on minut saanut itseni tuntemaan, ja miten mykistävä on tämä nykyinen aika.
Ajattelin että minulla on paljon opittavaa ja opeteltavaa: nykyään voin ihan rauhassa istua vaikka miten paksun kirjan kanssa sohvannurkkaan, ja suurin häiriö on oksenteleva kissa.
Metka prosessi alkamassa. (ei se oksentelu kumminkaan, vaan se että on aikaa!)

*
pintatasoa:
kirjoitin kirjeitä
luin pari kirjaa
mietin, että pitää saada niskaseutu kuntoon että pystyn taas tekemään edes jotain käsitöitä
kävin parilla kävelylenkillä
luulin pistäneeni podin pesukoneeseen lakanapyykin kanssa. Olinkin pistänyt sen reppuun.

*

Keski-iänkriisissä ketturoivat miekkoset kuulemma haaveilevat harrikoista.
Minä rupesin haaveilemaan potkupyörästä. Olisi kyllä päheä peli. (näen jo itseni rähmälläni ja kädet murruksissa poikakodinmäen ojassa, jee.)

*

tiedän ettei vakavilla asioilla saisi laskea leikkiä, mutta...
on ollut aikoja, jolloin olen vakavasti epäillyt, että Pikkusiskon keskola-aikoina hoitajat ja lääkärit ovat leikkineet semmoista taikurijuttua, jossa vinhasti pyöritetään laatikoita paikasta toiseen ja lopulta ei tiedä, kuka missäkin laatikossa on.
On se niin omanlaisensa kimuli. Paitsi ihan isänsä näköinen.