sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mikä meitä yhdistää - ainekirjoitushaaste

Kontribuutioni ainekirjoitushaasteeseen.



Mikä meitä yhdistää?

Katson pöydän yli, ohi lasten ja eilispäivän lämmitettyjen tähteiden, yhtaikaa tuttuun ja vieraaseen.
Se näyttää väsyneeltä, sen hiusraja on vetäytymässä vaikka se itse väittää ettei olekaan. Sen silmänurkissa kureilee nauru kun se kuuntelee lasten juttuja.
Se näyttää niin tutulta.
Ja vieraalta, samalla tavalla vieraalta kuin se, joka minua itseäni peilistä katsoo. Aikuiselta.

Se vaihtaa työvaatteet lötköverskoihin ja lataa tiskikonetta.
Katson sen selkää ja niskaa.
Se rönähtää tietokoneen viereen.
Taas katson sen selkää ja niskaa. Niin tuttua.

Se neuvoo tytölle matikkaa ja pojalle Saksan inflaatiota. Se komentaa yhden hammaspesulle ja toisen suihkuun.
Muistan kuinka vuosia vuosia vuoroilloin lauloimme unilauluja lapsille, sekin - vaikka ei osaa.
Se siivoaa lasten oksennukset kun minä en pysty, kantaa kauppakassit ettei minun tarvitse ja avaa minulle oven.
Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin.

Jokaikinen ilta se ihan viimeisenä toivottaa hyvää yötä kulta.
Vaikka minä jo nukun.

Elämä - se meitä yhdistää.

6 kommenttia:

  1. Ihana. Arkinen, siten romanttinen, ihana. Totahan se on. Voi iih!

    Miksi mä aina sanon iih kuin joku pikkupissis :)

    VastaaPoista
  2. Mäkin tykkäsin. Mulla tää vielä vaiheessa...

    VastaaPoista
  3. Ihanisti osasit kuvailla. Lämmön voi tuntea tänne asti.

    Wempula

    VastaaPoista