Etukäteen näytti huolestuttavasti siltä, että tulemme ja menemme aivan holtittomasti, ja että minä seison eteisessä jonkinmoisena lähdönselvittäjänä.
Vaan eipäs: olikin monenmoista pientä mukavaa touhua, kaikki tulivat ja menivät ja aina välillä kokoonnuttiin yhteiseen pöytään höpöttelemään.
Jos nyt hakemalla hakee jotain korjaamista, niin sää- ja parveketilanne. Parvekekalusto ei poikiintunut parvekkeelle, vaikka kuinka tuijotin ovensuussa. Ja sunnuntaiaamun sää oli lohduton. En sitten istunut edes kynnyksellä kahvimukeineni.
Kostoksi menin aamupalan jälkeen takaisin sänkyyn lueskelemaan ja loikoilemaan. Kuuntelimme radiota, kommentoimme laiskasti, olimme vain. Välillä kävin lastaamassa pesukoneen.
Ei olisi pitänyt.
Toinen seuralaiseni (hraH) epähienosti nukahti, ja toinen (kissaeläin) noudatti perheemme sääntöä "kun pehvansa nostaa, paikkansa menettää":
 |
| mun paikka, ihan selkeesti |
Odotan pääsiäistä. Iloa, kevättä, oloa.
 |
| kukat kuuluvat minulle, kirja jollekulle toiselle |
Sain oivalluksen, juttelimme siitä illansuussa hraH:n kanssa: musta on mukavaa kun me kasvetaan yhdessä, se sanoi juuri kun olin nukahtamaisillani.
Niin minustakin.
*
Muutama hassu aamu gerbiiliarmeijan rynnäkköön. Pikkusisko järjesti (!) itselleen ja ötököille kyydin. Minua ja hraH:ta nauratti kun ajattelimme että Pikkusisko ja ne öttiäiset istuvat rivissä mummin auton takapenkillä, ötököillä on tietysti ruudulliset kulkurinnyytit mukanaan ja pienet termospullot eväänä ja ne heiluttelevat jalkojaan penkinreunalla.
*
Tämä ja kolme seuraavaa viikkoa ovat lyhennettyjä, ei hullumpaa.
Suloinen paikkavaras :)
VastaaPoistaJa sydäntä lämmittävä Hra H.