venkuraa ja muuta ahd.

epäolo jatkuu. Kaikkina tämän viikon työaamuina olen pohtinut, löytäisinkö jostain reitin varrelta kannon, jolle  voisin istua ja nyyhkiä sydämeni kyllyydestä. (en tiedä miksi ihmisen pitäisi istua kannolla itkemässä. Mutta niin vain pitäisi. Vaikka se olisi kyllä kovasti epäkorrektia, koska elämäni on täyttä ja hyvää, aurinko paistaa ja kaikkea sentapaista)

Kissa on kipeä, sillä on varmaan taas se idioottipattisyndrooma (se on suomeksi että kissan sieluun sattuu ja sillä on koko ajan pissahätä). Välillä se on ihan hyvä ja leikkii. Hetken päästä se taas kituu jossain sängyn alla onnettomana. Höh ja pöh.

Hiiri on kipeä. En tiedä mikä syndrooma hiiriin voi tulla. Mutta tähän pitää lakkaamatta vaihtaa paristoja. Se ei ole vielä huomannut että vaihdan niitä samoja, enkä uusia.
Ehkä silläkin on joku idioottipattisyndrooma.
Voikohan hiirten sieluihin sattua?

*

Melkein joka aamu näen semmoisen kaupunkiliikuntapaikan vieressä minua iäkkäämmän naisihmisen. Hän on siihen liikuntapaikan nurkalle parkkeroinut pyöränsä ja siinä vetelee kessua keuhkoihinsa.
Siitä tulee aina mieleen ne kaksi nuorta naista jotka taannoin näin kuntosalin ulkopuolella. Sievät vaatteet oli heillä ja tukka laitettu ja sellaiset pakolliset ravistimet täynnä mitälie proteiiniheralillinkiä. Ja tupakat suupielessä.

Niistä sievistä naisista taas tuli mieleen kun kysyin ruokapöydässä että miksi selfiessa pitää poseerata vekurassa.
Kuulemma siksi että poninhäntä näkyy. Että jos on laittanut tukan ponnarille niin sitten pitää poseerata niin että se ponnari näkyy.
Vihdon ymmärsin että sen takia täytyy kokovartalokuvassakin venkuroitua: että näkyy yhtaikaa etu- ja takapuoli.
Yritin venkuroitua peilin edessä.
Minusta näkyi vain keskiosa.